Yhtään kiloa ei ole tullut takaisin!

Taina LeppälahtiMuistettahan Pyöreät Byllyt -laihdutusporukan, jonka vaiheista raportoimme syys-joulukuun numeroissamme? Ryhmälle kuuluu pelkkää hyvää, ainoatakaan kiloa ei ole tullut takaisin!

Taina Leppälahti on saanut viime syksyn lähtötilanteesta painoaan putoamaan kunnioitettavat 14,3 kiloa. Hän vakuuttaa, että ”nälkä kasvaa syödessä” ja että syyskuun alkuun mennessä tavoitteena on olla alkuperäisestä 20 kiloa hoikempi. Taina on käyttänyt koko ajan Harmonian tuotteita.

– Ilman MethodDraine Detoxia ja Fructolaxia en olisi ikimaailmassa laihtunut näin hyvin. Sain mojovan alun laihduttamiselle, sillä luonteeltani kärsimättömänä ihmisenä en olisi jaksanut hitaasti nilkuttaa. Persindol-voidetta käytän alaselän, niskan ja hartioiden kipuihin. Sivelen sitä aina yöksi, ja en tiedä sen jälkeen kivuista ja säryistä mitään. Gastronel+ kuuluu joka aamun ohjelmaan, ja vatsa voi hyvin.

Taina kertoo syövänsä silloin tällöin myös pitsaa, hampurilaisia, suklaata ja karkkia, mutta joka päivä ei saa olla karkki- tai herkkupäivä.

– Yllättävän nopeasti opin kuitenkin oikean ruokailurytmin sekä sen, mitä milloinkin suuhunsa laittoi. Kun vatsalaukku supistuu, ei kerta kaikkiaan enää pysty ahtamaan itseään täyteen, vaikka pöytä notkuisi minkälaisia herkkuja tahansa. Olen tullut yllättävän tarkaksi kaloreitten seuraamisessa.

Taina on pitänyt huolta myös liikunnasta. Kun talvi, lumi ja liukkaat hellittivät, iltalenkit kutsuivat taas. Swingstick on edelleen melkein päivittäisessä käytössä.

– Haluan toivottaa hyvää kesää kaikille Terveys-Hymyn lukijoille. Jokainen teistä pystyy samaan kuin meikäläinen! Kannattaa perustaa joko oma laihdutusryhmä tai ottaa edes yksi kaveri mukaan, sillä kun pystyy jakamaan asioita jonkun kanssa, kaikki on paljon helpompaa.

Toistakymmentä kiloa

Myös Pia Mäkitaipale on pienentynyt viime syksystä melkoisesti. Pia on ollut hyvin kiireinen ja hän on harmissaan, että laihdutusoperaatio on toistaiseksi jysähtänyt hiukan paikoilleen.

– Sanotaanko kauniisti, että se hiukan jojoilee, mutta 13 kiloa on silti edelleen poissa. Olen ottanut kevään aikana yhden Detox-kuurin, jonka lisäksi olen syönyt Vitamix-vitamiineja sekä eyeQ-kalaöljykapseleita. Lumien sulettua aloitin taas kuntoilemisen, ja toivottavasti kroppa sitä myöten kiinteytyy. Sekä housu- että paitakoko ovat tippuneet muutaman numeron verran, ja ilman muuta laihduttamisoperaatio jatkuu. Aion panostaa siihen jatkossakin!

Mia Kosunenkin on saanut painostaan lähtemään toistakymmentä kiloa.

– Urheilut on taas saatu käyntiin, kun tiet ovat sulaneet. Karsea kevätflunssa vain hiukan sotki asioita. Töitä on tullut tehtyä niin paljon, että ruokavalio on hiukan kärsinyt, mutta olen kuitenkin yrittänyt pääosin edelleen syödä terveellisesti. Aion ihan lähiaikoina vetäistä uudet Detox- ja Slim-kuurit, että saisi proggiksen taas käyntiin. Omaan tavoitteeseen on vielä 12 kiloa matkaa!

Tarja Grönholm”Talvi meni palellessa”

Tarja Grönholm on edelleen 10 kiloa pienempi kuin viime syksynä. Lukemat ovat kuitenkin pysyneet suurin piirtein samoissa. Hän valitteleekin, että talvi meni palellessa.

– Käyn capoeira-treeneissä vähintään kaksi kertaa viikossa. Pikkumiehen kanssa käymme osittain samoissa harjoituksissa, mutta aikuiset tietysti jaksavat hiukan pitempään. Toukokuussa aloitin ulkotreenit puistossa ja olen lähdössä kunnonkohennusleirille heinäkuussa. Olen jonkun verran saanut myös pyörää ja lenkkareita ulkoilutettua.

Harmonian muista tuotteista Tarja on käyttänyt Perskindol-voidetta, jota hän kehuu aivan upeaksi avuksi erityisesti tehoviikonloppujen jälkeen. Hän naureskeleekin pystyvänsä sen ansiosta liikuttamaan seuraavina päivinä edes jotakin raajaa. Tarja on käyttänyt kevään ajan myös V MAXX:ia ja Diasporalia.

– Ruokavalio on muuttunut matkan varrella sen verran, että kotimaiset viljat ovat jääneet kokonaan ruokavaliosta. Nyt vatsa voi paremmin. Grillikausi käynnistyi perinteisesti toukokuussa, jolloin keittiö siirtyi lähes kokonaan ulos. Ruokavalio painottuu grillilihaan ja -kasviksiin, uusiin perunoihin, salaattiin ja marjoihin. Mansikkakautta odottelen suurella innolla.

– Seuraavaksi aion kokeilla Detoxin uutta seitsemän päivän puhdistuskuuria, Tarja lupaa.

Jaana KärkinenLaihdutusprojekti jatkuu

Myös Jaana Kärkisen tilanne on pysynyt ennallaan. Kiloja ei ole tullut lisää, ja menetettyihin hän sanoo olevansa oikein tyytyväinen.

– Kuutisen kiloa on kadonnut, ja neljä pitäisi vielä saada pois, jotta tavoite tulisi täyteen. Pikkuhiljaa tässä kuitenkin edetään, sillä kevät oli aika rankkaa aikaa. Sairastin tosi ankaran flunssan, mikä sotki systeemejä.

Jaana on muiden ryhmäläisten tavoin kokeillut runsaasti muitakin Harmonian tuotteita. Aivan erityisesti hän mainitsee niistä kaksi.

– Perskindolia on tullut käytettyä tanssiharkkojen jälkeen, ja nyt kun moottoripyöräkausi on alkanut, olen ruvennut iltaisin ottamaan Diasporalia.

– Yhtään takapakkia ei ole tullut. Laihdutusprojekti jatkuu iloisin mielin, vaikka välillä jämähtääkin paikalleen ja tuntuu siltä, ettei mitään tapahdu. Kyllä tapahtuu! Ruokailutottumukset ovat muuttuneet, ja esimerkiksi hiilarit ovat jääneet aika lailla pois. On tosi kiva mennä vaatekauppaan ja huomata, että se koko, mitä aikaisemmin on käyttänyt, onkin nyt jysähtänyt aivan liian isoksi. Jeee!

Terveys-Hymyn aiemmat jutut laihduttavista leideistä on nähtävissä täällä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 6-11

Teksti:Harmonia
Avainsanat: laihdutus, painonpudotus, Team Pyöreät Byllyt, ylipaino

Kommentit

Oma kommentti