20 vuotta sitten neliraajahalvaantunut Petri: ”Käteni alkoivat toimia leikkauksen avulla!”

Harva neliraajahalvaantunut tietää, että käsien toimintakykyä on mahdollista parantaa lihaksia ja hermoja siirtämällä. Sukellusonnettomuudessa vammautunut Petri Hörkkö, 43, kertoo operaatiosta oman tarinansa painetussa Hymyssä Kai Merilän jutussa.

Sana neliraajahalvaus kertoo itsessään jo lähes kaiken tarpeellisen perusinformaation. Eli kyseisen diagnoosin saaneen keho on yleensä täysin halvaantunut kaulasta alaspäin. Neliraajahalvaus johtuu aivoihin tai selkäytimeen kohdistuneesta vauriosta. Suomessa sattuu vuosittain noin 300 selkäydinvammaa, joista neliraajahalvaantumiseen johtaa noin 180-210.

Auralaisen Petri Hörkön elämä muuttui kohtalokkaalla tavalla kaksikymmentäyksi vuotta sitten. Hörkkö piipahti kavereidensa luona ja ystäväporukka päätti käydä tutulla hiekkamontulla uimassa.

– Siellä oli paljon porukkaa, joten päätettiinkin siirtyä läheiselle lammelle, joka ei ollut meille ennestään tuttu uimapaikka.

Viileässä vedessä muutamia kroolivetoja uiskennellut Hörkkö päätti sukeltaa. Parin metrin jälkeen hänen päänsä tömähti hiekkaseinään.

– Muistan, että tuntui kuin sähköisku olisi mennyt kehon läpi. Tajusin, että jalat ja kädet lakkasivat toimimasta ja aloin vajota kohti pohjaa. Sitten pimeni.

Hörkön niska oli murtunut ja viralliseksi diagnoosiksi varmistui tetraplegia, eli neliraajahalvaus c4-5 tasolla.

Oltuaan vuosia neliraajahalvaantunut Petri Hörkölle kerrottiin suhteellisen uudenlaisesta lihas- ja hermosiirtoleikkauksesta. Leikkausoperaatioista saadut tulokset olivat maailmallakin kannustavia. Monet neliraajahalvauksesta kärsineet olivat saaneet osittaisen toimivuuden joko toiseen tai molempiin käsiinsä.

Tänä päivänä Petri Hörkkö asuu vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa omakotitalossa Aurassa. Onnistuneet leikkaukset saivat miehen kädet toimimaan niinkin hyvin, että hän pystyy liikkumaan omaehtoisesti pyörätuolilla.

– Harjoittelen käsien lihaksia päivittäin viiden kilon käsipunnuksilla. Pystyn nykyisin esimerkiksi kaatamaan vettä keittiötasolla olevaan kahvinkeittimeen ja ottamaan ylemmiltä hyllyiltäkin tavaroita turvallisesti.

Lue Petrin rohkaiseva tarina lehdestämme.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: neliraajahalvaus, Petri Hörkkö

Kommentit

Oma kommentti