23v urheileva Jiri sairastui erittäin vaaralliseen syöpään: Kosi kaunista vaimoaan! ”Miksi Jiri ei pääse leikkaukseen?”

Jiri Vehmassalo, 23, ja hänen tuore vaimonsa, Silja, 21, hoivaavat puolivuotiasta Eveliaa, kaikki on täydellistä. Tästä kuvasta ei voisi ymmärtää, mikä tragedia kaiken takana on.

Vauvaonnesta huolimatta Siljan ja Jirin ajatuksissa on huoli. He elävät edelleen musertavan epätietoisuuden vallassa.

-Palasimme ihanalta matkalta Malagasta marraskuussa 2013. Sain kesken työpäivän soiton ja käskyn tulla käymään syöpäklinikalle. Diagnoosi oli luusarkooma, Jiri kertoo Hymyn painetussa lehdessä.

Rankat hoidot aloitettiin heti. Syöpää vastaan taisteltiin solumyrkyin. Tulos: ei vaikutusta. Se oli valtava sokki nuorille rakastuneille.

-Se oli hirveää, syöpäkasvain vain jatkoi kasvamistaan, eikä pienentynyt.

Haastattelussa koko ikänsä urheillut mies kertoo, että kivut ovat olleet välillä niin kovia, että alaraajat on puudutettu pariksi päiväksi. Ei ole auttanut morfiinikaan. Kivut ovat edelleen arkipäivää.

Nyt miehen keuhkoistakin on löytynyt jo pari varjostumaa. Myös jalka operoidaan uudestaan.

-Tilanne on todella vakava. Miksi hän ei pääse heti leikkaukseen. Taas pitää odottaa, Silja-vaimo toteaa murheissaan.

Helmikuussa Jiri kosi Siljaa ja he avioituivat maistraatissa.

Koko lähipiiri toivoo Jirin paranemista ja Silja miettii, että ehkä sitten järjestetään isommat häät. Nyt ei voi kuin odottaa ja toivoa parasta, sillä luusarkooman vaikeimmasta versiosta vain 20 prosenttia sairastuneista selviää.

Jiri aikoo selvitä.

Lue lisää painetusta lehdestä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Jiri Vehmassalo, luusyöpä, syöpä

Kommentit

Oma kommentti