3 lapsen isältä jouduttiin poistamaan penis – sai korvauksia hoitovirheestä

Sairaala joutui maksamaan noin 62.000 euroa korvauksena.

Ranskalainen sairaala teki hoitovirheitä ja mieheltä jouduttiin poistamaan penis, kertoo New York Post.

Tarina on kuin heteromiehen painajaisunesta, mutta totta.

Mieheltä poistettiin penis, kun väitettyjen hoitovirheiden sarja tapahtui.

Peniksen poisto tapahtui Ranskassa vuonna 2014, mutta on nyt tullut julkisuuteen.

Mies, jolle tapaus sattui, on kolmen lapsen isä. Hän oli tapahtuman aikaan 30-vuotias, jolle oli diagnosoitu karsinooma. Kirurgi yritti leikata mahdollisimman suuren osan kasvaimesta ja minimoi samalla hänen miehisyydelle aiheutuvat vahingot. Valitettavasti syöpä teki etäpesäkkeitä ja aiheutti suurta kipua ja tuskaa.

Ajan saatossa kipujen jatkuessa lääkäri väitti, että ainoa vaihtoehto on poistaa penis. Muuten mies kuolisi syöpään.

Alun perin korvausvaade oli miljoona euroa, mutta oikeuden päätöksen mukaan hoitovirheestä miehelle maksettiin 62.000 euroa.

Valoisana puolena asiassa on se, että miehen syövän leviäminen on saatu estettyä.

Teksti: Hymyn toimitus

Kommentit

Oma kommentti