Laura Paloheimo eli Miss Titanium uusissa hehkeissä kuvissa: ”Toimiva keho ja hyvä terveys on lahja”

Laura Paloheimo. Kuva: Lauran kotialbumi.

Laura Paloheimo eli Miss Titanium osaa hetkistä nauttimisen taidon, kaunottaren Instagramia seuraavat tietävät ettei Onlyfans tähden elämästä puutu vauhtia.

– Minulta on kyselty mikä on loputtoman energiani salaisuus, ja miten jaksan olla liikkeellä aamusta iltaan, ja toimittajat kyselevät onko elämässäni uusi rakkaus. Ei minulla ole ollut tyhjentävää vastausta. Toimiva keho ja hyvä terveys on lahja, ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen, kannattaa elää joka hetki, on hieno asia jos saa joka päivä saa lähteä liikkeelle, uimaan, salille tai tanssimaan, tai sitten olen saanut energiaa Onlyfans tilini seuraajilta, joista on tullut minulle kuluneen vuoden aikana tärkeitä, olen heidän tuestaan kiitollinen ja iloinen, Laura Paloheimo kertoo hymy.fille.

Sisällöntuottaminen on saanut hänet innostumaan uudestaan tanssimisesta.

– Viime aikoina olen käynyt todella paljon tanssitunneilla, olen treenannut erilaisia sensuelleja tanssilajeja, tuolitanssia, burleskia, salsaa sekä twerkkausta, se euforia mikä tanssimesta syntyy on niin huikeaa, edesmennyt Aira Samulinkin tanssin hurmasta aina muistutti, ja onhan se totta, tanssiessa maailman murheet ovat kaukana poissa ja hetken aikaa saa kokea silkkaa onnea.

– Tänä kesänä aion tanssia, ehkä uskaltaudun juhannuksena lavatansseihin, Suomen kesässä onneksi ehtii, ehkä tästä kesästä tulee kaikkien aikojen kuumin, odotan malttamattomana.

Laura Paloheimo. Kuva: Lauran kotialbumi.

Laura Paloheimo. Kuva: Lauran kotialbumi.

Lue myös:

Maija Vilkkumaa rohkeassa nuoruuskuvassa: ”Maija pissaa”

Tältä näyttää Henna Kalinainen nyt!

Katri Helenan firman oma pääoma on iso summa rahaa – hyvät eläkepäivät edessä!

Lähikuvat Paula Koivuniemestä Pate Mustajärven halauksessa! – Tältä Paula näyttää nyt!

Sanna Marin – kuin huippumalli New Yorkissa!

Valtava palauteryöppy myös julkkiksilta Janne Katajan itkuiselle avautumiselle! – ”Koskettava. Voimia”

Uusi tyrmäävän seksikäs televisiojuontaja: pelkkä kävely saa päät kääntymään!

Yleisö tanssii, hurraa ja taputtaa – mitä tekee Danny?

Erika Vikman laski housut kinttuihin – mitä alta paljastuikaan!

ET: Luottomeikkaaja kertoo: Paula Koivuniemelle haettiin grillattua kanaa, muuten olisi syönyt vain pullaa!

Aki Palsanmäellä oli pikku-juhlat – pöytä koreana! Katso!

Paula Koivuniemi ET-lehdessä kissalleen: ”…sä olet mun elämäni viimeinen mies”

Kuva: Tältä näytti, kun Nylon Beat ilmoitti hajoavansa

Huh, miten upeat sukkahousureidet – Jenni Vartiainen sävähdyttää rohkeana!

Olga Temonen uudessa kuvassa: ”Tukkakin kasvaa jo”

Sairaalaan viety Tarja Halonen on julkaissut viestin!

Todellinen yllätys: Paula Koivuniemi lauloi pitkästä aikaa yleisön edessä! – Katso ja kuuntele kuinka laulu kulkee! Ja miltä Paula näyttää nykyisin!

Huutokauppakeisarin Heli laittoi Fuengirolassa Aki Palsanmäen jauhelihaostoksille – piti ostaa puoli kiloa jauhelihaa…no arvaa paljonko tuli kotiin?

Yleisöryntäys Palsanmäkien huutokaupassa! Aki Fuengirolalle: ”Kun muut lomailevat kesällä, me painamme silloin täyttä työtä”

Näin paljon Aki Palsanmäki on saanut hintaa kuparipannulle ikinä!

Maria Jungner julkaisi riipaisevan päivityksen somessa vain kaksi päivää ennen kuolemaansa!

Tältä Robinin elämä näyttää Koreassa!

Lauri Salovaara erosi!

Tältä näyttää nykyisin kaikkien aikojen kuumin kassaneiti – Lidlin Laura!

Näin Jari Sillanpää on muuttunut! – Julkisuusmylly kuvien kautta!

Heli Palsanmäki kertoo uutisen: ”Arvatkaas mitä pojat? Mä sain Neloselta viestin”

Katso kuva kuinka onnellinen Sanna Marin on rakkaansa vieressä! – Lukijan kuva!

Tässä syy miksi Göran Stubb ja presidentinvaalit voittaneen Alexander Stubbin ”äitipuoli” eivät ole menneet naimisiin!

Jari Litmasen Ly-vaimo on näyttävän kaunis! – Poseeraa myös bikineissä!

Tuomas Enbuske vastaa syytöksiin: ”Mä olin sairas”

Tällaisen komistuksen kanssa Mikael Granlundista eronnut Emmi Granlund viihtyy!Lentoemännillä on istumiseen liittyvä erikoinen tapa koneen noustessa ilmaan – tiesitkö miksi?

Näin syntyi Jutta Urpilaisen verkkosukkakohu! – Tekijät kertovat!

Näin Alexander Stubbin Göran-isä kommentoi poikansa pyrkimistä presidentiksi!

Oho! Yhä kiloja lisää? Jari Sillanpää uudessa kuvassa – Olavi Virta -ilmiö!

Tekoälyn luoma seksikäs malli tuottaa yli 10.000 euroa kuukaudessa – hän ei ole todellinen! – Katso upeat kuvat!

Alanyassa erikoiset asuntokuviot: Turistit ostivat ylihinnalla Venäjän hyökkäyssodan alettua ja nyt myydään halvalla!

Tuure Boeliuksen sisko rohkeissa kuvissa!

HS julkaisi Aku Hirviniemen seksiviestit – laittoi maksumuurin taakse – some kommentoi!

Oletko keittänyt aina riisin väärin? Jamie Oliver neuvoo satavarman kikan miten tulee ilmavaa ja kuohkeaa!

Yhä useammat suomalaiset matkustavat Turkkiin hammaslääkäriin ja muille terveysmatkoille! – Tässä yksi tarina!

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Laura Paloheimo

Kommentit

Oma kommentti