Hymy-lehden juttu Sari Niemisestä, joka on kuullut 30 vuotta ääniä 21.11.2023
Sari Nieminen on kuullut päässään ääniä 30 vuotta. Vaikka jatkuva äänten kuuleminen on välillä ärsyttävää, pääsee huumorilla jo pitkälle. Kun etsimme haastattelulle rauhallista tilaa, jossa häly ei häiritsisi, Nieminen nappaa tilanteesta kiinni.
– Ettei vain kuuluisi ääniä! hän sanoo ja heläyttää iloisen naurun.
Niemisen tarina on pitkä ja paikoin hyvin raskaskin. Siksi on mukava nähdä tämä elämänmyönteinen ja huumoriakin viljelevä 53-vuotias nainen, jonka arkeen kuuluvat yhä erilaiset päänsisäiset äänet. Tosin nykyään ne tokaisevat yleensä vain jotain lyhyttä.
– Äänet antavat neuvoja. Älä tee tuota. Mene tuonne. Älä sano noin. Enää en anna niiden häiritä elämääni, vaan joskus jopa kysyn niiltä neuvoa. Pitäisikö ostaa tuo vaate? Ne joko vastaavat tai eivät, Nieminen hymyilee.
Hän on kuitenkin kulkenut pitkän matkan ollakseen sinut itsensä kanssa moniäänisten maailmassa. Nieminen toteaa, että hän voi ”tulla ulos kaapista”, koska äänten kuulemisessa ei ole mitään hävettävää. Nykyään Nieminen itse saa olla ääniltä rauhassa keskittyessään johonkin kiinnostavaan tekemiseen. Hän on ammattitaiteilija, joten tauluja maalatessa äänet katoavat. Myös musiikki ja elokuvat tuovat pään sisään rauhan ja hiljaisuuden. Ja rakkaus, hyvä parisuhde, se vasta kantaakin pitkälle. Nieminen muistuttaa, että outojen päänsisäisten äänien kuulija ei ole yksin.
– Meitä on arviolta kymmenen prosenttia ihmisistä. Joku kuulee puhetta, toinen huminaa tai musiikkia. Tai sitten tavallisia arjen ääniä. Apua on tarjolla. Itse olen saanut vertaistukea Suomen Moniääniset ry:stä, Nieminen sanoo.
Hänellä on todettu skitsofrenia ja skitsoaffektiivinen häiriö, johon kuuluu sekä skitsofreniaa että kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Yhden asian hän haluaa silti sanoa painokkaasti.
– Kaikilla ääniä kuulevilla äänet eivät liity psyykkiseen sairauteen, vaikka niin usein ajatellaan.
Hymy-lehden juttu Sari Niemisestä, joka on kuullut 30 vuotta ääniä 21.11.2023
PELOTTAVA VAIHE
Niemisen tilanne on nyt varsin hyvä, mutta hän ei ole unohtanut aikaa, jolloin hän nuorena taideopiskelijana vaipui psykoosiin. Sairauteen liittyivät myös päänsisäiset äänet, joita oli paljon.
– Kuulin niitä ihan koko ajan. Ne olivat pelottavia, sellaista pölpönpölppöä. Käskyjä tuntemattomilta ja tutuilta ääniltä. Keskustelua ja ilkeää puhetta. Psykoosissa myös näin harhoja, Nieminen kertoo.
Nieminen on pohtinut syytä siihen, miksi hän vaipui psykoosiin ja tuli hyvin vakavasti harhaiseksi. Muutto lapsuudenkodista yksin pieneen yksiöön Helsingin Kallioon saattoi olla laukaiseva tekijä. Opinnot taidekoulun ilottomassa tunnelmassa. Nieminen oli myös hyvin estynyt, arka ja sulkeutunut. Kun hän rakastui opiskelijapoikaan, hän ei kyennyt ilmaisemaan tunteitaan. Rakastumisen tunnetta Nieminen kuvaa järisyttäväksi.
– Se oli kuin Berliinin muuri olisi murtunut edessäni.
Poika oli samanhenkinen kuin Nieminenkin, sellainen nuori hippipunkkari. Kun poika keskeytti taideopintonsa, Niemisen rakkaus jäi ikuisiksi ajoiksi etärakkaudeksi.
– Silloin mieleni jotenkin murtui. Oli kaveripiirissä toinenkin ihastuksen kohde, mutta en hänellekään kyennyt ilmaisemaan tunteitani estyneisyyteni vuoksi. Olen joskus jälkeen päin harmitellut sitä, etten saanut suutani auki. Mitä jos ihastumiseni olisikin saanut vastakaikua, Nieminen pohtii.
LUULI KAIKKIEN KATSOVAN
Toisen opiskeluvuoden aikana Nieminen vajosi pahaan psykoosiin, mikä johti jopa hengenvaarallisiin tilanteisiin. Hän vietti aikaansa kuljeskelemalla ja pyöräilemällä harhaisena pitkin Kallion katuja sekä lapsuudenkotinsa maisemissa Vuosaaressa. Samaan aikaan ”kamalat äänet” kaikuivat hänen päässään ja aiheuttivat itsetuhoisuutta. Aja pyörällä päin sillankaidetta, ne käskivät.
– Onneksi en onnistunut tappamaan itseäni, vaikka olin itsetuhoinen, Nieminen sanoo.
Ääniharhat eivät olleet pelkästään puhetta, vaan hän kuuli myös koko asuintalonsa arkisten askareiden ääniä. Hän pyrki selittämään ääniharhat itselleen.
– Kuulin paitsi naapureiden puheita, niin myös imuroinnin ja tiskaamisen ääniä. Olin varma, että minulla oli yliluonnollisia kykyjä. Niin selitin itselleni äänet päässäni.
Niemisen kuulemat äänet ja keskustelut olivat yleensä sävyltään ikäviä. Hän kuuli, kuinka koulukaverit puhuivat hänestä pahaa. Sari ei osaa mitään. Sari on niin arka. Sari on ihastunut. Pian kaikki äänet kohdistuivat häneen. Nieminen kuuli ihmisten puhuvan hänestä puolen kilometrin päässä. Ravintoloissa ja kaupungilla kaikki puhuivat vain hänestä. Jopa tv-kanavilla hän oli keskustelujen aiheena.
– Koin, että kaikki tarkkailivat minua. Koko maailma pyöri ympärilläni. Äänet olivat kauheita, mutta en osannut pelätä, olihan minulla yliluonnollisia kykyjä, Nieminen muistelee.
HARHAISIA NÄKYJÄ
Hän ei pelkästään kuullut ääniä, vaan näki myös harhoja. Vastaantulijoissa oli hänen rakkautensa kohteita. Hän näki jättiläisiä, joissa oli osia ihastuksen kohteista. Jos joku oli ihastunut toiseen naiseen, Nieminen koki itse olevansa tuo nainen.
– Kerran kadulla tuli vastaan tunnettu näyttelijä. Olin varma, että hän oli tullut siihen vain minua varten.
Kaupungilla kulkiessaan Nieminen näki, että kaikilla oli yllään punainen pusero ja siniset housut. Hänkin alkoi pukeutua siten. Psykoosissa myös ruumiintoiminnot menivät mielessä sekaisin. Hän luuli oksentavansa virtsaa.
– Kerran raitiovaunussa koin, että se oli lehmä, joka lensi. Nauroin sille kovasti, mikä tietenkin hämmensi muita matkustajia. Kerran, kun itkin bussissa, kuulin jonkun pahoittelevan sydänsurujani. Ehkä se oli ihan oikean ihmisen kommentti, en tiedä, Nieminen toteaa.
Muutettuaan Kalliosta Itäkeskukseen samaan asuntoon kämppäkaverinsa kanssa hän pelästytti asuinkumppaninsa naureskelemalla jatkuvasti itsekseen. Hän saattoi maata sohvalla ja nauraa katketakseen huvittaviksi kokemilleen ääni- ja näköharhoille.
– Olihan se kämppäkaveristani tosi pelottavaa. Joskus hän lähti pois päästäkseen eroon oudosta ja hämmentävästä tilanteesta.
Pahimmassa vaiheessa Nieminen ei pystynyt nukkumaan juuri lainkaan. Äänet kuuluivat pään sisällä öisinkin. Hän nukkui muutamia tunteja yössä, joten elämä oli hyvin raskasta. Nieminen kävi samaan aikaan työkseen siivoamassa, eikä hän keskeyttänyt taidekouluakaan missään vaiheessa.
– Elämä oli kuitenkin hyvin vaikeaa. Ihan kuin aivoissani olisi ollut koko ajan tuntosarvet koholla, hän kuvailee.
Hymy-lehden juttu Sari Niemisestä, joka on kuullut 30 vuotta ääniä 21.11.2023
LÄÄKITYS AUTTOI
Puolen vuoden harhaisen hortoilun jälkeen Niemisen tuttava vei hänet silloiseen Hesperian sairaalaan. Nieminen sai lääkkeitä mukaansa, mutta ei muuta apua. Myöhemmin hän hakeutui itse sairaalaan. Nieminen seurasi lumessa jalanjälkiä. Hänestä tuntui, että jäljet johdattivat häntä sairaalaan. Aluksi hän kielsi kuulevansa ääniä niistä kysyttäessä.
– Tuolloin olin suljetulla osastolla pari viikkoa. Sen jälkeenkin ramppasin sairaalassa usein. Ensin minulla diagnosoitiin skitsofrenia ja myöhemmin vielä skitsoaffektiivinen häiriö.
Lopulta lääkitys auttoi. Ääniä hän kuuli edelleen, mutta ne olivat paljon lievempiä kuin psykoosivaiheessa. Kun Nieminen oli muutaman kuukauden Italiassa taideresidenssissä maalaamassa, äänet katosivat kokonaan. Kun hän palasi kotiin, äänetkin palasivat. Jostain kumman syystä äidin kuolema vuonna 2003 kohensi hänen vointiaan.
– Ei minulla ollut mitään äitiä vastaan! Hänellä oli kuitenkin vakava keuhkoahtaumatauti, ja jouduin monta kertaa soittamaan hänelle ambulanssin. Se oli raskasta, Nieminen sanoo.
Vuosi 2004 oli Niemiselle onnen vuosi. Hän kohtasi tulevan aviomiehensä Helsingissä Kolmen sepän patsaalla, ja he rakastuivat nopeasti. Jo suhteen alkuvaiheessa Nieminen kertoi ääniharhoistaan. Jos yksipuolinen rakkaus johti henkiseen sairastumiseen, niin oikea rakkaus toi valtavasti parantavaa voimaa.
– En ole mieheni tapaamisen jälkeen koskaan nähnyt harhoja tai vajonnut psykoosiin. Lääkitys toimii, ja olen hakeutunut mukaan Suomen Moniääniset ry:n toimintaan. Kuulen ääniä edelleen. Osaan kuitenkin suhtautua niihin, eivätkä ne hallitse elämääni, Nieminen toteaa.
Yhdistyksen ansiosta Nieminen on päässyt mukaan vertaistukiryhmiin, ja hän on myös saanut työkaluja äänien taltuttamiseen. Yksi tärkeimmistä on hänen taiteensa. Maalatessaan hän keskittyy työhönsä, eikä ääniä kuulu. Joskus, jos hän stressaantuu tai jännittää, äänet tulevat voimakkaammin esiin. Kuuliko hän ääniä Hymyn haastattelussa?
– En, koska keskityin haastatteluun, eikä minua jännittänyt, Nieminen hymyilee.
Kommentit
Oma kommentti