
Aki Linnanahde on toimittaja ja juontaja.
Tiesitkö, että pienikin, arkeen lisätty kävely parantaa sekä kehon että mielen kuntoa. Tutkimuksissa on todettu, että puolen tunnin kävely päivässä vähentää ennenaikaisen kuoleman riskiä, kasvattaa kestävyyskuntoa, laskee verenpainetta, pienentää Alzheimerin taudin riskiä, parantaa unen laatua ja polttaa rasvaa tehokkaasti.
Aki Linnanahde kertoo kävelyn merkityksellisyydestä omassa elämässään.
”Enpä olisi uskonut parikymppisenä, kuinka paljon keski-ikäisenä tulee käveltyä. Oli aika, jolloin välttelin kävelyä, koska se oli mun mielestä turhaa. Joko juostaan, tai sit liikutaan autolla.
Nykyään ajattelen kävelyä paitsi liikuntana, myös työasioissa hyödyllisenä ajankäyttönä. Tälläkin kertaa kympin kävelylenkillä tuli pelkkii hyvii idiksii. Okei, jatkokypsyttelyn jälkeen jäljelle jää ehkä yksi potentiaalinen ajatus, joka sekin voi osoittautua huonoksi. 😂
Teen myös monesti päätöksiä kävelylenkillä. Tai käyn reippaillessa ratkaisevia keskusteluja ennen lopullista päätöstä. Toimii muuten paremmin kuin tunkkainen neukkari!
Onneksi nykyään parikymppiset ajattelevat tämänkin asian fiksummin ja tajuavat, että kävely on erinomaista liikuntaa”, hän kirjoittaa Instagramissa.
Kommentit
Oma kommentti