Alibi: Pieni lapsi paikalla, kun isä raiskasi naisystävänsä – tieto salattiin lapsen äidiltä!

Vasta 7-vuotias poika joutui todistamaan tapahtumaa, kun isä raiskasi kahdesti naisystävänsä. Kukaan ei kertonut siitä minulle, ihmettelee pojan äiti Alibi-lehden haastattelussa.

Tuore Alibi-lehti kertoo poikkeuksellisesta tapahtumasarjasta. Uutinen on siinä, että viranomaiset jättivät kertomatta äidille hänen pikkupoikansa näkemästä raiskauksesta, joka kohdistui pojan isän uuteen naisystävään. Poika oli paikalla kun kaksi raiskausta tapahtuivat. Pojan äiti oli eronnut miehestään ja vireillä oli huoltajuustaistelu.

Alibin mukaan poika muuttui kummalliseksi, eikä suostunut puhumaan erikoisesta käytöksestään. Lopulta äiti keksi antaa hänelle värikynät ja kertoa, että tämä voi piirtää sen mikä tuntuu pahalta.

-Paperille alkoi piirtyä pelottavia kuvia.

Poliisi ilmoitti tapahtuneesta lastensuojeluun, mutta äiti ei tietoa saanut ennen kuin alkoi itse onkia asiaa.

-Lastensuojelun olisi pitänyt ilmoittaa asiasta minulle jo siksikin, että poika olisi saanut kriisiapua, äiti kertoo Alibissa.

Jutun voi lukea kokonaisuudessaan painetusta Alibista.

Kuvituskuva (Unsplash) ei liity juttuun.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: raiskaus, seksuaalirikos

Kommentit

Oma kommentti