Alibi: Uuden lain myötä jopa 25 000:tta suomalaista voi uhata vankila!

Näpistelijöille koittaa pian hankalat ajat, sillä maaliskuussa hyväksytyn lainmuutoksen myötä maksamattomista sakoista joutuu taas vankilaan, kirjoittaa Alibi.

Vuonna 2008 tehty lainmuutos, jossa poliisin kirjoittamat sakot jätettiin muuntovankeuden ulkopuolelle, on siis historiaa. Nyt sekä tuomioistuimen että poliisin kirjoittamien sakkojen maksamatta jättämisestä voi joutua lukemaan tiilenpäitä.

Varsinkin kauppiaat ehtivät jo kyllästyä näpistelijöihin, jotka eivät poliisin kirjoittamista sakoista piitanneet. Moni ammattinäpistelijä repi sakon poliisin edessä, kun tiesi, ettei sen maksamatta jättäminen johda vankilaan.

Maksamattomia sakkoja peritään ensin ulosoton kautta ja sakotettava on todettava varattomaksi ennen kuin rautaovet avautuvat.

Nyt säädetyn muuntovankeuden uhan alla arvioidaan olevan vuosittain noin 25 000 ihmistä. Vankilaan ihminen päätyy, jos on saanut kolme sakkoa näpistyksestä vuoden sisällä ja syyllistyy samassa ajassa neljänteen tekoon, ja sakkojen periminen on todettu mahdottomaksi.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: muuntovankeus, myymälävarkaus, näpistys, sakot, vankeus

Kommentit

Oma kommentti