Anssi Kela harkitsee jättävänsä pestinsä – sinä päätät!

Anssi KelaMuusikko Anssi Kela pohtii, onko kannattavaa blogata – noin niin kuin uransa edistämisen kannalta. Anssi on tehnyt jopa lukijakyselyn nettisivuillaan.

-Tämän blogin perimmäinen tarkoitushan on edistää musiikkiani. Teen tätä toki myös puhtaasta rakkaudesta kirjoittamiseen (ja ehkä myös vähän toteuttaakseni narsismiani…), mutta olen perustellut bloggaamiseen tuhlaamani ajan sillä, että se kyllä maksaa itsensä mutkan kautta takaisin lisääntyneenä levy- ja konserttilippumyyntinä.

-Kummatkaan eivät kuitenkaan viime vuosina ole menneet mitenkään kuumille kiville. En siis ole ihan varma siitä, onko tällainen bloginpitäminen pelkästään ammatillisesta vinkkelistä tarkasteltuna erityisen kannattavaa. Käännynkin nyt näiden ajatusteni kanssa teidän puoleenne: kertokaa te minulle, onko tästä mitään hyötyä? Vastaisitteko ystävällisesti seuraaviin kysymyksiin – niiden kautta minä voisin saada jonkinlaisia vastauksia omiini, Anssi ohjeistaa.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Anssi Kela

Kommentit

hahah joko tääl on 13-vuotiaita tai tosi pitkälti sairastuneita aikuisia kokeilemassa hymyn h-tajua… mutta joo, tuoltahan se netiketistä löytyy että alatyylisyydet poistetaan ja niin tulee tapahtumaankin.

Voisiko joku kertoa tästä Kaitaleena Korpihir.. jotain. Että onko jokin media-alan guru tai joku kun tuntuu tietävän julkisuuslainsäädännön kuin omat taskunsa. En minä ainakaan uskaltaisi tuollaista puhujaa tilata, joka ei ymmärrä asioista tuon taivaallista. Vaatimassa Jiiäsännää apuun ja muuta. Kauheata millaista itsensä naurunalaiseksi saattelemista kaiken kaikkiaan, ja epäammattimaista.

Hyvä Herra Kela. Minuakin työn tekeminen välillä vituttaa, eikä siitä jää käteen muuta kuin tuulen huuhtoma perse. Käännynkin nyt puoleesi. Kerro minulle, onko työnteossa mitään mieltä ja kerro myös samalla se, millaista on puolukan sielunelämä? Jaan tunteen kanssasi, eikä minullakaan mene mikään kuin kuumille kiville.

Melkosia sananvapaustaistelijoita joo mutta vähän väärät eväät enpä muuta voi sanoa.

Jokainen media voi poistaa sivuiltaan ihan mitä tahansa siitä ei tarvitse keskustella, ja voihan mielipiteitään mennä sitten kertomaan muille sivuille.

Tarapaca = Hymyn työntekijä, itse päämoderaattori. Fakta. Ei kannata itkeä, kun paskat on jo housussa. Niin se olisi Veikko Ennalakin sanonut.

Hei Tarapaca!
Tässä on kysymys siitä, että kun uutisen paikkaansapitävyyttä on asiallisesti kritisoitu, niin kommentti on pikaisesti poistettu. Kyse ei ole lehteä herjaavista kommenteista. Sen sijaan hiukan alatyyliset artikkelin kohdetta haukkuvat kommentit on hyväksytty. Eikä tämä koske vain tätä artikkelia, vaan kaikkia. Olen seurannut asiaa pisemmän aikaa.

Nyt tällä hetkellä kun Hymy on suurennuslasin alla, viesteja ei poistella vanhaan tyyliin. Toivoisinkin saman tyylin jatkuvan tulevaisuudessakin. Mutta eiköhän kun kohu laimenee, sama entinen tyyli jatkuu. Seuraan kumminkin asiaa…

Tarapaca, ei mikään ihme jos alatyylinen viestisi Ilta-Sanomien sivuilla poistettiin, niin sen pitikin.

Heh heh, seseurannut tätä keskustelua ja täytyy sanoa että pahasti menevät ihmisiltä laintulkinnat ohiviistoon mutta sama se, taviksiahan siellä ollaan.

Lehdellä on täysinäinen oikeus poistaa vaikkapa itseään herjaavia kommentteja.Ja kuten näkyy täällähän voi asiallisesti keskustella eikä viestit mihinkään poistu. Pitäisikö siis nyt käydä vaikka ruokkimassa koira ja palata arkeen, Anssi? Mitä? :):):):):)

Kerran kirjoitin Iltasanomien sivuille ko. median olevan (alatyyli-ilmaus, alatyyli-ilmaus) ja sen päätoimittajan melkoinen (alatyyli-ilmaus), joka ei tiedä mistään (alatyyli-ilmaus).

Mitä luulette? 1,5 minuuttia ja bittiavaruus soi.

Miksei hymy anna kommenttien olla vaan poistaa niitä, mielestäni HYMY voisi vastava täälä muutamiin ihan asiallisesti esitettyihin kysymyksiin vai meinaatteko haudata nekin bitti avaruuteen kuten luultavasti tämänkin kommentin. Sehän on tapanne.

Missä on Hymyn toimituksen vastine? Vaadimme selityksiä. Tästä nimittäin kannellaan JSN:lle. Takuulla.

Kappas vaan, onpas täällä paljon kriittistä kommenttia nähtävissä. No, kyllähän ne työpäivät loppuvat moderaattoreiltakin. Aamulla käynee taas aikamoinen kato.

Sananvapaus ei ole sama kuin julkaisuvapaus
Viestien poistaminen ei ole sanavapauden rajoittamista vaan julkaisuvapauden käyttämistä. Esimerkiksi lehtien mielipide- tai keskustelupalstan sensuuri ei riko sananvapautta, vaan sananvapaus tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus tehdä oma viestintäväline, jossa julkistaa oman mielipiteensä, tai käyttää niitä tiedotusvälineitä, jotka siihen vapaaehtoisesti suostuvat. Sananvapauteen ei kuulu oikeus saada muilta apua sanomansa levittämiseen, vaan oikeus levittää sanomaansa ilman, että muut sitä pakkokeinoin estävät.
Media voi siis sananvapautta rikkomatta valikoida ne viestit, joita se julkistaa.

En ole aiemmin Anssi Kelan blogia seurannut, saati Hymyn keskusteluja (tai mitään ”uutisointia”) seurannut, mutta tämä Facebookkiin monta kertaa linkattu uutinen kertoo vain siitä, miten pahasti Hymy aliarvioi lukijoita. Toivottavasti tämä ”uutisten” vääristely riittää ja Hymy keskittyy vaan niiden ”faktojen” juoruamiseen jatkossa, jos sille kerran markkinoita vielä on.

laitan tässä kommentin siitä että Hymy poistaa kommentit ja muokkailee tekstejä. Otan nyt ruutukaappauksen

mun mielestäni asiallinen kommenttini oli täältä postettu eli kysyin HYMYn päätoimittajalta onko hyvää journalismia 1) kirjoitaa perätön juttu 2) poistaa ne kommentit jotka korjaavat sen jutun?

Voivoi ja musmus! Onko Anssilla nyt paha mieli? Tekisit niitä biisejä etkä roikkuis netissä kaiken päivää.

Anssin blogi on parasta ikinä, vaikka ei muusikon uraa edistäisikään, viimeksi nauroin vedet silmissä Kuulkaa Hauvatun Sana:lle ja aku tarinakin oli mainio! Te, jotka kannatatte että Anssi lopettaisi uransa. Lakatkaa valittamasta ja kuunelkaa musiikkia, josta pidätte, niin me Kelan-fanit voimme nauttia jatkossakin hyvästä musiikista ja bloggailusta!! Tervehenkisempää tekemistä se on kuin useammalta muulta ”idolilta”…

Go Anssi!! Täällä on yksi innokas fani odottamassa uusia lauluja 🙂

Mitähän muuta täällä on modifoitu ja modifoidaan parasta aikaa? Some-skaba olemattomimmasta hymy-skuupista facebookiin!

HYMY ON NIIN IHQ LEHTI SIIS IHAN BESTIS 4 EVER. DIGGAAN HYMYST IHAN KYBÄL JA TÄÄ KOMMAUS MAHKU NÄIS RUSTAUKSIS ON THE BEST

Vai on Hymy-lehti sensuurin airut? Poikkipuoliset kommentt täällä kuulemma poistetaan. Ei oo kovin kunnioitettavaa meininkiä se. Kauankohan tää ehtii olla.

huh huh kattelin jostain uutista tästä jutusta aivan uskomatonta että näinkin voi toimia. no kun on rahaa ja valtaa niin voi tietysti tehdä mitä tykkää.

loppujen lopuksi aika naurettavaa toimintaa poistella kommentteja jotka tukevat alkuperäistä asiaa. no kukin tekee tyylillään.

Roskaa mitä roskaa tämä Hymy. Säälittävää, että pitää muokata totuutta näin niin kuin tässäkin artikkelissa. Kauankohan tämä kommentti kestää 😛

Erinomaista Hymy! Näin ne uutiset leviää blogeissa ja sosiaalisessa mediassa 😀

Lehteä en ole koskaan ostanut, mutta joskus kyllä Ampparit-sivuilta klikannut jotain Hymynkin otsikkoa – näillä ”uutisilla” kun on välillä jotain huumoriarvoa.

Lupaan kuitenkin jatkossa olla hyvin tarkkana sen suhteen ettei Hymy enää saa minulta klikin klikkiä.

Saanen kysyä, mistä moinen addiktio. Kela, lopeta vittu niitten viestien laittelu ja tee musiikkia. Häpeä, Kansaneläkelaitos!

Haistakaa nyt saatana vittu Hymyllä on oikeus sensuroida niin paljon kuin haluttaa. Ei kenenkään yrityksen tarvi päästää omille sivuilleen huorittelemaan. Täällähän nyt nähdään että normaalikritiikki on aivan sallittua.

Jaa että Hymy harrastaa valikoivaa sensuuria oikein urakalla? Hieno homma, niin makaa kuin petaa!

Jos Hymyn SoMe -osaaminen on tätä tasoa eikö kannattaisi lopettaa koko nettisivut ja siirtyä takaisin siihen Remington -aikaan? Onko toimituksessa esim. yhtään alle viisikymppistä toimittajaa? Tai toimittajaa ylipäätään?

Kateellisten persujen panettelua hymyä myöten. Uskon vakaasti että kaikki trollihuutelijat täällä ovat hakkaraiselle jotain sukua. Kas menkää metsään töihin.

Kelalta on tullut ja tulee toivottavasti myös jatkossa hittipittiä teille ja meille muusikoillekkin jotka ammentavat insipraatiota Anssin kaltaisista mahtavista persoonista.

Mielenkiintoista toimintaa Hymyltä. Mitä sanoo päätoimittaja?

Huolestunut hei, kerro ihan rauhassa ihan mitä vaan.Olet tyypillinen nettihöyrypää jolle kaikenlaiset mediaboikotit ovat elämää suurempi asia.ketään ei kiinosta.

Kyllä on nyt kaikki Anssin kolme fania Anssi itse mukaanlukien laulamassa täällä katalan median ketkumeiningistä. Itse katsastin tuossa haulla Anssista Hymyn kirjoittamat pätkät, niitä oli varmaan 30, ja eiköhän Anssi ole saanut aika paljon hyvää mainosta blogilleen – ja myös vähäiseksi käyneelle musauralleen.
Nyt joku väärinymmärrys, jonka lehti on näemmä korjannut, ja kauhea parku ja hammasten kiristys siitä.
Toivon, ja VETOAN, Hymyyn. Älkää antako tuolle kiittämättömälle herralle enää palstatilaa lainkaan.Miehen turhaumalle ja narsismille ei ole enää mitään rajaa.

Alhaista toimintaa hymyltä. Enpä tilaa lehteänne koskaan ja kerron myös kavereilleni, miten vääristelette totuutta ja poistatte hymykritiikin ja jätätte kunnianloukkaustasolla olevat kommentit. Tervetuloa sosiaaliseen mediaan – tälläiset jutut eivät jää salaisiksi.

On syitä, miksei tällä todellisuutta ja vaivannäköä välttelevällä irvailulla ole mitään tekemistä journalismin kanssa. Hymyn viihdeuutinen ei ole uutinen: yleistäen vain ahneella mielikuvituksella lähdemateriaalista turhia murehtimatta yskäisty skuuppi. Toisaalta, Hymyn lukijakunta ei – onneksi – ole kovin kattava otos populaatiosta. Terveiset vaan kollegoille aidan toisella puolella; olette ainoa muistutus siitä, että Suomessakin on tabloid-toimitus. Hymyä huuleen, aivan!

Anssin blogi on hyvä! Onneksi ei meinannut edes lopettaa sitä.

mitäjos anssi keskittyis vaan laulujen tekemiseen on viime aikoina tullut seurattua äijän hommia ja vaikuttaa sitlä että joku turhauma on päällä. ootsä elämääs kyllästynyt tjtn

Jos tulee jonkun kaupallisen yrityksen esim nyt vaikka Hymyn sivuille ja haukkuu sitä roskaksi ja paskaksi ymps ymps niin, eiköhän viesti poistu pittiavaruuteen aikas äkkiä mistä vaan.Mutta tuskinpa nyt muuten.

Mitä ihmettä te Hymy oikein spedeilette? Vääristelette/negatoitte Anssin blogipostauksia ja poistatte kaikki muut paitsi negatiiviset kommentit. Hienoa meininkiä.

Hymy sensuroi positiiviset viestit pois ja jättää näkyviin vain kurat. Peukkulyseota sille!

Sulla on Anssi hyviä biisejä! Kaikki levyt ei vain mene myydyksi, mutta varmasti teet vielä hittejä! 🙂

ottaaks joku vielä ton kelan tosissaa!!! äijä tehny jonku isän vanhan beemw´n jotai sata vuotta sitte ja sen jälkeen ei mitään!! pelkkä tähdenlento joka ei osaa lopettaa. LOPETA ANTTI!!

”Olit parin melkein hitin ns. tähdenlento.”

Mikan faijan BMW, Puistossa, Milla, Kaksi sisarta, Nummela, 1972, Jennifer Aniston, Älä mene pois, Aamu… On noita paljon enemmän kuin ”pari melkein hittiä”…

Myy nyt Anssi niitä paitoja vaan, ei susta ole muusikoksi. Olit parin melkein hitin ns. tähdenlento. Nyt kukaan ei ole kiinnostunut sinusta tai musiikistasi. Voi kuulostaa karulta ja anteeksi siitä, mutta totuus on totuus..mitä sitä kaunistelemaan.

Olisiko Pro Fidessä komppikitaristin paikka avoinna?

Oioi,luulin jo hetken että Anssi jättämässä ”muusikon” hommat.No,sehän olisi ollut liian hyvää ollaakseen totta…Kärsimykseni siis jatkuu 🙁

Ja siis muusikko Anssi Kelan viimeisin hitti oli mikä?

Jos onnistuu tekemään uuden, kokonaisen suomalaisen ikäluokan mieleen jäävän biisin, niin se on ihan sama mitä siinä blogissa kirjoittaa. Epäilen, että uusia merkittäviä biisejä on tuskin tulossa ja Anselmi tietää sen itsekin. Siksi pitää keksiä kaikenlaista korviketoimintaa.

olen jo pitkään miettiny jäppisen järjenjuoksua ja turhauman tilaa; käyttää aikaansa bloggailuun ja satuiluun (sehän on tehnyt mielikuvitusblogia kanssa), aku ankan tekstin kirjoittamiseen ym ymym. Mitä jos keskittyisit ihan perusduuniisi ja tekisit hittejäsi – nyt kun et enää taida säheltää sen autourheilunkaan parissa…
TAI VAIHDA KOKONAAN ALAA niin päästään susta kela.

Mitä jos tekisin uuden hyvän kappaleen? Se olisi ammatin kannalta hyödyllistä. Muistaako Kela 2011 vielä minua? Se olen minä täällä, tai siis sinä, se jolla oli vuoden myydyin levy ja pari huikeaa hittiä.
Ei se tyyppi miettiny, että edistääkö blogin pitäminen muusikon uraa.

Eiköhön toi mee niinkuin oikeessa elämässäkin. Kun aikansa vittuilee mahdollisille faneille, levynostajille ja keikoillakävijöille, niin kyllä ne ottaa onkeensa…

rupee ryyppäämään ja kerro siitä ni saattas jotakuta kiinnostaakin

Oma kommentti