Antti Kurhinen lähtee oikeuteen poliisia vastaan

Taksiyrittäjänä toimiva TIS- ja yleisjulkkis Antti Kurhinen on joutunut tulilinjalle poliisin kanssa liikenneasiassa.

Hän kertoo olleensa eilen ajamassa kahta asiakasta kotiin Helsingissä, kun edessä risteyksessä oli poikittain poliisimaija ja bussi, joka tukki tien.

-Siinä ulkona bussin ympärillä sitten kasa ihmisiä oli selvittämässä jotain. Näytti siltä että tilanne oli päällä. Noh, minä ja asiakkaat ihmeteltiin hetken sitä kaikkea tilannetta ja kun heidän ohi ei päässyt mitenkään, niin päätin koukata vastaantulevien kaistan kautta, jotta pääsen jatkamaan matkaa, Antti päivittää someen.

Äkkiä punaiset valot vilahtivat auton takana. Antin mukaan poliisi huusi hänelle naama punaisena, että tämä oli ajanut vastakkaiselle kaistalle.

-Yleensä kyllä tajuan virheeni jos semmoisen olisin tehnyt liikenteessä, varsinkin poliisin edessä, mutta tällä kertaa en kyllä yhtään ymmärtänyt mitä hittoa tää pollari raivoo mulle, Antti kirjoittaa.

Nahistelussa meni kuulemma tunti ja Antti ei hyväksy sakkorangaistusta.

-Mennään näköjään oikeuteen poliisia vastaan, koska kiistin olevani syyllinen mihinkään, Antti toteaa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Antti Kurhinen, poliisi

Kommentit

Oma kommentti