Antti Kurhinen saattoi pelastaa nuoren tytön hengen: ”Saarnasin lujaa”

Julkkistaksikuski ja reality-tähti Antti Kurhinen kertoo somessa ajaneensa asiakkaita Itäkeskukseen Helsingissä.

-Huomasin toisella puolella tietä tytön istuvan sikiöasennossa asvaltilla. Jätettyäni asiakkaat käännyin takaisin ja huomasin, että monia taksiautoja ajaa ohi, eikä kukaan pysähdy tytön kohdalla kysymään mikä hätänä. Ajoin tytön eteen ja kysyin mikä hätänä, tarvitko apua? Tyttö nosti päätä ja itkien hysteerisesti selitti miten paskaa elämä on, kaikki huonosti, ei ole rahaa millä päästä kotiin Espooseen ja hän ei halua elää enää, Antti kertoo.

Hän toteaa poimineensa tytön kyytiin. Antti lupasi heittää neidon kotiin.

-En ole pitkään aikaan nähnyt ketään niin kiitollista ihmistä ja hän sanoikin minua pelastavaksi jouluenkeliksi. Matkan aikana selvisi – kun tivasin mikä hänellä on hätänä elämässä – että mies oli jättänyt hänet, duuni mennyt alta ja ei ollut rahaa maksaa laskuja. Alkoholi oli tullut elämään turruttamaan kaikki surut ja vastoinkäymiset.

Nuori neito kertoi itsemurhan pyörivän päässä. Antti päätti pistää kaikki taitonsa peliin. Hän piti tytölle omanlaisensa ”saarnan”.

-Sain hänet suostuteltua hakemaan ammattiapua vaikka avustuksellani. Ja uskomaan että elämässä on todella paljon hyvää, jonka takia kannattaa elää.

Antti toteaa että auttamisesta jäi itselle hyvä mieli. Hän toivottaa kaikille hyvää joulua ja rohkaisee pitämään huolta kanssakulkijoista, tuntemattomistakin.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Antti Kurhinen

Kommentit

Oma kommentti