Asiakas pettyi Soneran häiriötiedotteisiin: Ihan vitsi!

Länsi-Suomessa asuva mieshenkilö pitää Soneran sivuilta löytyvää vika- ja häiriötiedotelistaa vitsinä.

-No ihan naurettava pitää tuollaista, sillä eihän sitä kukaan tunnu päivittävän, asiakas mouhoaa Hymy-lehdelle ja alkaa kertoa:

-Meille pukkasi tänään keltaista kolmiota kaikkiin liikkuviin laajakaistoihimme, joita perheemme käyttää tällä alueella (muuta ei ole tarjolla), asiakas kertoo.

-Kun vika oli kestänyt Siikaisten alueella pari tuntia soitin sitten vikapäivystykseen, jossa kerrottiin, että Soneraan on tullut jo useita ilmoituksia, siellä on joku isompi masto alhaalla ja aiheuttaa yhteyksien puuttumista yli seitsemän kilometrin säteelle.

Mitään vikatilannepäivitystä Sonera ei ole kuitenkaan sivuilleen laittanut, vaikka häiriö on kestänyt jo puoli päivää.

-Tämähän on vitsi koko Soneran sivu, pitääkö jokaisen soitella pääkallonpaikalle ja ruuhkauttaa keskus, eikö sinne voi päivittää tietoja asianmukaisesti, kun sellainen sivu on, asiakas kysyy.

Sivustolla on kieltämättä hyvin vähän informaatiota. Viiden viimeisimmän tiedotteen joukkoon mahtuu jopa kesäkuisia infoja.

-Ihanko totta Soneralla ei ole ollut tämän enempää vikoja. Vai onko vikaa siinä ettei joku näpsyttele niitä ihmisille tiedoksi, asiakas kysyy.

-Viimeksi kun tehtiin 4G-päivityksiä, keväällä, yhteydet katkeilivat yli kaksi kuukautta suuressa osassa Suomea, mutta tiedotteita ei vaan tullut. Soitin sitten TiVi:n toimitukseen, joka laittoi toimittajansa kyselemään Soneralta. Alkoi yhteyksiin tulla tolkkua…

Lokakuinen uutinen

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Sonera, vika, langaton laajakaista

Kommentit

Oma kommentti