BB-Cheryll häpeää Tukiais-videotaan!

Cheryll KarriMitä kuuluu, Cheryll Karri?
-Hieman sekava tunnelma. Olosuhteisiin nähden kuitenkin hyvää.

Miten ja miksi lähdit BB-taloon?
-Tuottaja Mikko Räisänen otti minuun yhteyttä Facebookin kautta. Mietin lähtöä kauan aikaa, koska minulla oli paljon ennakkoluuloja ohjelmaa kohtaan. Ajattelin ensin, että se on pelkkää viihdettä ja ihmisten nolaamista. Käänteispsykologia käännytti pääni. Nyt pidän sitä viihteellisenä opetusohjelmana.

Mikä on ollut yllättävintä ulkomaailmassa?
-Ehdottomasti saamani huomion suuruus. En olisi uskonut, että joudun näin kovaan mediapyöritykseen.

Kun tulit talosta, mikä oli ensimmäinen asia, jonka sait kuulla maailman tapahtumista?
Se taisi olla Kauhajoen tragedia. Maailman tapahtumista ensimmäinen oli Obaman voitto. Myös Martti Ahtisaaren Nobel-palkinnosta kuulin.

”Älkää kyselkö raha-asioistani”

Miten sinut on otettu vastaan lähdettyäsi talosta?
Yllättävän hyvin. Ei lyöty lattiaan heti ensimmäisenä. Jos totta puhutaan, minua pelotti todella paljon poistua talosta. Tietämättömyys talon ulkopuolella olevista asioista hirvitti. Huomasin myös olevani vainoharhainen.

Hauskin ja huonoin puoli talossa?
Siellä on niin paljon hauskaa, etten osaa eritellä. Teemabileet ja viikkotehtävät olivat mielettömiä. Myös heikkoja hetkiä mahtui paljon mukaan. Surullisin hetki talossa oli aina se, kun joku itselleni erityisen läheiseksi tullut henkilö poistui talosta. Poistumista seurasi yksinäisyyden tunne – esimerkiksi Antin kohdalla.

Elämäntarinasi lyhyesti?
Synnyin rakastaville vanhemmille esikoiseksi 25 vuotta sitten. Olin kahdeksan vuotta ainoa lapsi. Viihdyin paljon itseäni vanhempien ihmisten seurassa. Äiti ei laittanut minua koskaan tarhaan. Kävin kääntymässä leikkikoulussa, mutta oli tietoinen valinta, että minut kasvatettiin kotona. Olin kahdeksan, kun sain pikkusiskon, ja heti perään veljen.

Cheryll KarriOlit huomionhakuinen talossa, oletko aina ollut samanlainen?
Olen aina tottunut saamaan huomiota. Ehkä se johtuu siitä, että olin tosiaan ainoa lapsi pitkän aikaa. Minua on paapottu ja hellitty paljon. Sen puute tuntui talossa.

Minkälainen Chipan nuoruus oli?
Välillä aika rankkakin. Jouduin kasvamaan kypsäksi nopeasti, kun isä kuoli ollessani 13-vuotias. Se oli rankka paikka – kesti vuosia selvitä siitä. En halua kommentoida asiaa enempää.

Olet asunut Yhdysvalloissa. Missä, miksi ja kuinka kauan?
Hollywoodissa puoli vuotta. Lähdin heti lukion jälkeen sinne seikkailemaan ja tein pieniä töitä. Minulla ei ollut kunnollista työlupaa, jotta olisin saanut vakituista työpaikkaa. Tein avustajan töitä elokuvissa ja tv-sarjoissa. Sain 20 dollaria käteen, kun menin heilumaan taustalle. Oli hienoa päästä seuraamaan kulisseihin sitä, miten suuressa maailmassa tehdään viihdettä.

Mikä on oudoin toimittajan esittämä kysymys?
Mielestäni on mautonta kysellä toisen raha-asioista. Talon tapahtumista kerron mielelläni, mutta jonkunlainen yksityisyyden suoja jokaisella tulisi olla.

Mitä asiaa olet viimeksi katunut?
-En kadu tekemisiäni.

”Häpeän Tukiais-videota”

Elämäsi rohkein teko?
Täytyy vastata kliseisesti, että Amerikkaan muutto. Hankin työpaikan ja asunnon itsenäisesti. En sulje pois vaihtoehtoa, että muuttaisin vielä ulkomaille. Matkailu avartaa. Seuraavaksi voisin lähteä matkalle Etelä-Afrikkaan ja Zimbabween, jos talossa vierailleen Munyan tarjous on vielä voimassa.

Oletko ollut yhteydessä Munyaan?
Hän on tietääkseni vielä talossa.

Onko sinusta mielestäsi annettu oikea kuva BB:n katsojille?
Olenhan minä kaiken sen tehnyt, mitä on näytetty. Tekemiseni talossa on kuitenkin vain pieni osa minua.

Onko sinulla huono itsetunto?
On, ja talossa se näkyi selvemmin kuin ulkomaailmassa, koska minulla ei ollut ympärillä ymmärtäviä ystäviäni.

Kerro hyvistä ja huonoista puolistasi.
-Olen takakireä, diiva, tosikko ja perfektionisti. Hyviä ovat oikeudenmukaisuus, sopeutuvaisuus ja suvaitsevaisuus.

Miltä tulevaisuutesi näyttää?
-Haluaisin tehdä asioita, joilla saisin hyvän olon muille ihmisille ja sitä kautta myös itselleni. Olen puhunut myös politiikasta. Myös muoti ja taide ovat poliittisia asioita.

Sinusta pyörii YouTubessa video, jossa kaveeraat Johanna Tukiaisen kanssa. Miten hyvin tunnette toisenne?
-Ei tunneta toisiamme, tiedämme kyllä pintapuolisesti. Video on suuri häpeäpisteeni!

Kerro koko tarina.
Olin viime vuonna ensimmäistä kertaa festareilla ystäväni kanssa. Meillä oli VIP-liput sen takia, etten voi sietää festarivessoja ja likaisuutta. Paikkakunnalla oli kaikki hotellihuoneet täynnä ja jouduin nukkumaan autossa yöni. Siinä tuli sitten otettua alkoholia tuskaan ja VIP–tilassa Tukiainen lähestyi minua kuvaajansa kanssa. Olimme joskus puhuneet, että lähtisin tanssiryhmään mukaan, mutta se oli ennen hänen julkisuuskohuaan. Emme tehneet minkäänlaista sopimusta asiasta. Toki innostuin aluksi ajatuksesta, koska minulle selitettiin, mitä kaikkea ryhmässä olo saattoi tarjota. Höpöttelin humalapäissäni sitten nauhalle jotain käsittämättömyyksiä tyyliin, että olen lady domina!

Mikä tilanteenne on tällä hetkellä?
Olen pyytänyt Tukaiselta, että hän ottaisi pätkän pois netistä. Hän lupasi kasvotusten, että kyseinen nauha on jo otettu pois.

Uskotko Jumalaan?
-Olen ateisti.

Sinun ja Riston välisestä yöstä on puhuttu paljon, mitä sviitissä todella tapahtui?
-Sviitissä oli vain suutelua ja hyväilyä, ei sitä, mitä ihmiset yleensä kutsuvat seksiksi. Eli ei tapahtunut yhdyntää.

Oletko ollut yhteydessä jo pudonneisiin asukkaisiin?
Olen, Anttiin ja Nikoon. Ensisijalla ovat nyt perhe ja ystävät, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Soittopyyntöjä ja terveisiä olen saanut muiltakin pudonneilta. Otan heihin yhteyttä, kun olen päässyt pahimman kiireen ohi.

Minkälaisia joulusuunnitelmia sinulla on?
-Joulua aion viettää ihan tavallisissa merkeissä perheen parissa. Meillä on ihan ne perinteiset suomalaiset joulutraditiot, herkkuja ja lahjoja. Tärkeintä on yhdessäolo, mutta myös joulumusiikki on ollut aina lähellä sydäntäni.

Teksti: Hymy
Avainsanat: BB, Big Brother, Cheryll Karri, Johanna Tukiainen, Mikko Räisänen

Kommentit

Oma kommentti