BB-Janican alkoholismin värittämä nuoruus: ”En pelkää tulevani juopoksi!”

BB-JanicaRailakkaasti Big Brother -talossa bailannut BB-voittaja Janica Kortman on kertonut julkisuudessa isänsä olleen alkoholisti. Hymy kysyikin Janicalta, onko isän perimä vaikuttanut hänen juomistottumuksiinsa.

-On sillä varmasti vaikutusta, ainakin suhtautumiseeni. Jos olen tavannut jonkun tyypin, joka tissuttelee päivittäin, tai sitten löytyy jokin käyttäytymisen piirre, joka muistuttaa isästäni (jankkaaminen, huutaminen), se saa karvat nousemaan pystyyn, Janica kuvaa.

Jos Janica lähtee juhlimaan, lapset ovat aina hyvässä hoidossa isällään, mummillaan, sukulaisilla tai kavereilla.

Et siis pelkää tulevasi alkoholistiksi?

-En pelkää. Vaikka tykkään bilettää, teen sen aina vain jostain syystä, ja ystävieni kanssa. Kotona minulla pysyy viinipullot hyllyssä ja lonkerot jääkaapissa, jollei ole jotain juhlimisen aihetta. BB-talossa pääsi vähän mopo karkailemaan, koska siellä ei ollut mistään vastuuta, olin lomalla, turvallisesti valvottuna, ja sänkykin oli niin lähellä. Talossa ei juurikaan tapahtunut mitään, ja kun tapahtui, siitähän piti ottaa kaikki irti, Janica kertoo Hymylle.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: BB-Janica, Janica Kortman

Kommentit

Kivaa, pari drinkkiä kehiin ja pimpslooraa irtoaa. Aika yleistä itse asiassa, ainakin ennen.

Tännän IL netti. Teemu Selänne hymyilee taas. Missä Hymyn vastaus, mitä tekee Janica Kortman tänään? Nauraisko Janica tänään vai olisiko peräti itkun paikka? Toimittajat herätys!!!

Mun isäni oli myös alkoholisti. Itse en ole alko enkä abso, vaan käytän todellakin pieniä määriä alkoholia esim. juhlissa, siis max noin 2-3 paukkua pari kertaa vuodessa. Mulla ei todellakaan ole mitään syytä juoda enempää, kaikki syyt olisivat tekosyitä. Ja alkoholijuomia en pidä koskaan kotona varalla kaapissa, eikä tavallisensa viikonloppuna ”juhlita”, joten ei tarvita lapsille hoitajaa eikä ole krapulapäivää.

Teemu Selännekö turha julkkis? Teemu on legenda. Huomaa heti ettet ole todellinen kiekkofani joten jos pitäsit turpasi kiinni kiitos.

YÄÄÄKS! Kyllä IIISOOOO ongelma on kotkan korvien välissä. Kukaan ei sitä juomaa sun suuhus väkisin kaada. ÄÄLIÖ!

Tsemppiä jade,pystyit kyllä hyvin myös kontrolloimaan juomistasi talossa,se on hyvä merkki sillä nyt alkoholi ei ole isäntäsi joka määrää vaan sinä itse määräät juomisestasi

BB-Janica juo, BB-janica strippaa, BB-Janica huoraa, BB-Janica saunoo, BB-Janica ja äiti. BB-Janica on uusi Teemu Selänne. Sillä muistissa on jo 90-luvun alusta tähän päivään: Teemu pelaa, Teemu saunoo, Teemu ja Paavo, Teemu juhli, Teemu ajoi veneellä, Teemulla uusi auto. Molemmat täysin turhia julkkiksia, joista pitää saada jonkinlainen lööppi joka päivä. Menkää turhuudet töihin ja kasvakaa aikuisiksi ( myös toimittajat ).

No,ehkä se saa muokattua naamaansa ja varsinkin pottu-nenäänsä, ku rupee tienaan?

Janica on kaunis ja sexy nainen,syystä ovatkin toiset muijat Janicalle kateellisia.

Ainahan löytyy joku syy juhlimiseen. Elämähän on pelkkää juhlaa?

kun janica sai viinaa, heti lensi vaatteet ja oli antamassa sylitanssia ison perseensä kanssa.

en tajua tätä muijaa

Kaikki turhakkeet eivät välitä, mitä tuli kännissä tehtyä.

Kannattakin Janican viinaa välttä, kontrolli katoaa heti huppelisa. Ei muista huomenna mitä tänään tuli tehtyä.

Minäkin juon vain syystä.

Tänään olen juhlinut sitä, ettei susi syönyt pienenä.

Oma kommentti