BB-Minnan erikoistilitys: ”Paskapuheet loukkasivat!”

BB-MinnaTalosta viime sunnuntaina häädetty Minna ”Minzi” Anttonen, miten elämä kohtelee tällä hetkellä?

Nyt kuuluu jo parempaa. Olo on ollut kuin olisin pudonnut kuusta maahan. Sunnuntaina oli jotenkin negatiivinen fiilis, kun keksityt lööpit löivät kasvoille. Oli ihana päästä Turkuun tiistaina!

Kun kävelit yksin ensimmäistä kertaa kadulla talosta lähdön jälkeen, miltä tuntui?

No ei ainakaan vainoharhaista oloa ollut, onneksi. Olen tiedostanut joitkin katseita, mutten mitään sen enempää.

Kerro hieman elämäsi ensihetkistä.

 Olen syntynyt Keski-Suomessa, Laukaassa. Vietin lapsuuteni Peurunkajärven rannalla pienessä kylässä. Perheeseeni kuuluu viisi pikkuveljeä ja sisko. Olin asunut jo muutaman vuoden poissa kotoa, kun pikkusiskoni syntyi, hän on nyt 14-vuotias. Muutin yläasteen jälkeen Jyväskylään, josta matka jatkui Hämeenlinnan kautta Turkuun opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Lapsuuteni oli onnellinen. Minulla oli paljon leikkikavereita ja neljä paimennettavaa pikkuveljeä.

Miten hait BB taloon?

Olin kahtena edellisenä vuotena jo ajatellut asiaa. Ensimmäisellä kerralla mietin vähän liian pitkään, haku meni ohi. Toisella kertaa olin parinsadan metrin päässä hakupaikan ovesta ja sitten jänistin. Ystäväni vei minut tämän kauden hakutilaisuuteen melkein kädestä pitäen.

Miksi hait?

Kyllä se 50 000 euroa houkuttelee aika huolella. Halusin myös tietää, pystyisinkö olemaan oma aito itseni kameroiden edessä. Ja kyllä pystyin! Kokemus ei ollut millään lailla erilainen kuin sen alun alkaen kuvittelin olevan. Jännitin enemmän ihmisiä kuin itse taloon menoa. Meillä oli kuitenkin niin hyvä porukka, etten löydä tarpeeksi ylistyssanoja tunteelleni.

Mitä talo opetti sinulle?

Ehkä ajatteleminen ennen suunsa avaamista olisi järkevää, mutta toisaalta olen niin avoin ihminen, että tämä kaikki kuuluu persoonaani.  Löysin itsestäni myös uuden puolen, siivoamisen. Likaisuus häiritsi jostain syystä todella paljon, ja löysin usein itseni kontallani pyyhkimässä tahroja lattiasta..

Viikkolehden juttu loukkasi

Mikä on ollut loukkaavin palaute ulkomaailmaan tultuasi?

Se, että Esan ja minun välisestä seksistä on väännetty tv-pornoa. Mielipahaa jäi myös viikkolehden jutusta, jossa ”väitetty sukulaiseni” kertoo kaikenlaista minusta. Hän ei voi mitenkään olla lähisukulainen, koska ensinnäkin jutussa oli vääristelty isovanhempieni olevan järkyttyneitä. Minulla on vain yksi mummo elossa.  Myös vanhempieni reaktioita liioiteltiin. Vanhempani suhtautuvat minuun nyt paremmin kuin aikoihin.

Miksi?

Meillä on ollut hieman etäiset välit, koska muutin kotoa pois niin nuorena. Talosta tultuani äiti sanoi ihanasti, että olen tullut hänelle tutummaksi kuin koskaan hänen katsottuaan elämääni talossa. Hän sanoi, että he ottavat minut kotiin enemmän kuin avosylin vastaan. Se oli minulle todella tärkeää!

Sinun ja Esan väleistä on puhuttu paljon, minkälainen mies vie jalat altasi talon ulkopuolella?

Kohtelias herrasmies ja charmikas käytös hurmaa minut täysin.  

Mikä on oudoin tapasi?

Ripsien erottelu pienillä terävillä esineillä.

Mikä on elämäsi repäisevin teko?

Valmistuin 18-vuotiaana lähihoitajaksi, ja lähdin Israeliin kibbutsille. Poimin siellä paprikoita keskellä autiomaata sijaitsevalla farmilla yhdessä kahden muun suomalaisen tytön kanssa. Jostain piti saada rahaa. 

Missäs muualla on tullut reissattua?

Muun muassa Argentiinassa ja Perussa. Perun reissu on ollut ikimuistoisin. Olimme rinkkojen kanssa liikenteessä silloisen poikaystäväni kanssa. Rakastan rantalomailuakin, mutta myös extreme-matkailu kiinnostaa.

Mikä Minnan unelma-ammatti oli pienenä?

Lastenhoitaja. Puin pikkuveljiäni usein tyttöjen vaatteisiin, ja pakotin heidät leikkimään kotia kanssani. Tosin yhtä lailla meuhkasin heidän kanssaan hiekkalaatikolla autojen kanssa.

Mikä oli parhainta ja pahinta talossa?

Pahinta oli, kun minulla meni jalka jenkkkifutistehtävän aikana. Kyynel tirahti silmään. Yllätyin vahvasta reaktiostani todella paljon.  Parhainta oli ihmiset talossa, tsemppasimme toisiamme, ja suurimman osan ajasta puhalsimme yhteen hiileen.

Suurimman osan?

Selän takanakin puhuttiin, mutta harvoin. Lupasin itselleni ennen taloon lähtöäni, etten sorru paskan puhumiseen.

En halua julkisuuteen

Mitä harrastat?

Rakastan liikuntaa, ja olen satunnainen salilla kävijä. Viime talvena hurahdin ristikoihin, joita rakastan täytellä. Myös lukeminen on lähellä sydäntä.

Mikä on toteuttamaton haaveesi?

Haluaisin harrastaa sukellusta ja laskuvarjohyppyä. Moottoripyörän osto on myös haaveena. Toisaalta taas matkustaminen maailman ympäri rinkkameiningillä kiinnostaisi. Silloin kun olin Perussa, kiipesimme silloisen poikaystäväni kanssa 6000 metriin. Koin silloin mieleenpainuvimman auringonlaskun ikinä. Olimme lumirajalla, pilvien alapuolella auringon laskiessa.

Olit Turussa sairaanhoitajana, vieläkö työpaikkasi on tallella?

Olen aina ollut määräaikaisena sairaanhoitajana. Tein tietoisesti sopimuksen siihen saakka, kunnes astelin taloon. Minulle sanottiin, että tervetuloa takaisin, kun palaat maisemiin. Sanoin heille muuttavani Argentiinaan.

Mikä on oudoin sinulle esitetty kysymys?

Milloin kasvat aikuiseksi naiseksi. Mielestäni jokainen ihminen on sen ikäinen, miltä tuntuu. Tarkoittaako aikuisena olo sitä, että 32-vuotiaana minulla pitäisi olla mies, ura, lapsi ja oma rivitalon pätkä?

Mitä tämä vuosi tuo sinulle tulleessaan?

Sen kun tietäisi. Luulen, että kun BB-juttu loppuu, haluaisin palata mahdollisimman lähelle arkea.

Lempinimesi on Mimma, mistä se on tullut?

Pikkuveljet eivät osanneet sanoa pienenä nimeäni.

Haluatko jäädä julkisuuteen?

En. Lehtien sivuilla roikkuminen ei nappaa lainkaan.

Teksti: Hymy
Avainsanat: BB, Big Brother, Minna

Kommentit

Mihin ”keksittyihin lööppeihin” Minna viittaa? Eikö sitä penetraatiota näkynytkään oikeasti suorassa lähetyksessä?

Lieneekö vaikea ymmärtää, että Minna on jatkokouluttautunut myöhemmin sairaanhoitajaksi?

Minna oli talon ehdottomasti paras persoona. Todella positiivinen ja rempseä asukas – en ole hänen putoamisensa jälkeen jaksanut seurata enää BB-talon tapahtumia.

Kaikkea hyvää Minnalle!

seksi yliarvostettua seuraava bb jos tulee niin pitää kestää siellä olo aika ilman viinaa ja panemista, katotaan sitten millaisii ihmisä hakee taloon. jos seksi mielessä koko ajan eikös se ole joku addiokio

Siis oletko lähihoitaja vai sairaanhoitaja? Kun valmistuit 18 vuotiaana lähihoitajaksi mutta teet sairaanhoitajan töitä Turussa..?

Que?

Taisipa mennä 50 00 sivu suun seksiä talossa harrastamalla. Ei ole seksiä talossa harrastaneet ennenkään voittaneet. Oliko se niin vaikeaa olla ilman.

Voisiko Hymy lukita pois nuo IP jotka jatkuvasti kirjoittavat täällä ala-arvoista tekstiä

Älkää ny tyttöä morkatko jos on vaan niin aktiivinen seksin suhteen.

Tosin voi olla vaikea löytää bb jälkeen sitä
”Kohtelias herrasmies ja charmikas käytös hurmaa minut täysin”

Kommenttiin nro 5 Sanos yksikin asia, mistä pitäisi olla kateellinen, kun on paljon enemmän kuin tuolla turhakkeella. Revipäs siitä, niih!

Jännä homma jos ei kiinnosta, mutta lukee tän ja jaksaa vielä kirjoittaa kommentin. En o mikään BB-fani, mutta Minna toi ohjelmaan oman värinsä.. Kun Minna lähti pois, en o katsonu jaksoakaan. Aiemminkin satunnaisesti. Kuka siellä nyt räväyttää, kuka aiheuttaa puheenaiheita? Piti laittaa kolme pintaliitohoroa ja yks masturboija taloon, ja mitäs sit, ei MITÄÄN.

”Ihmettelijä isolla I:llä” : Tukehdu kateuteesi! 🙂

Et ole saanut aikaiseksi mitään, mitä en itsekään ole tehnyt ( olen ollut Kibbutsilla, Ausseissa poiminut appelsiinejä, Käynyt Zambiassa puita istuttamassa ym. )…paitsi n**sinut julkisesti, joka ei ole kenties kelvollista laittaa CV:n työnhaussa. Keski-ikää lähestyvä turhake, jolla on jokin kriisi.

KIVA KU AVAUDUIT….

…kiinnostaa,ihan oikeesti!!!

Minna oli paras persoona talossa! Se voitti koko BBn vaikka tippui!

Oma kommentti