BB-Ragnar teki rikosilmoituksen huoraamisväitteistä: ”En ole rattopoika!”

Ragnar Orav eli BB-Raksu'BB:stä tuttu ja värikästä julkisuutta nauttinut Ragnar Orav on raivoissaan. Hän teki tänään Helsingin Pasilassa rikosilmoituksen kunniaa loukkaavan tiedon levittämisestä. Julkisuudessa esitettiin eilen väite, jonka mukaan Ragnar olisi lisännyt Planet Romeo –nimiselle escort-sivustolle oman ilmoituksensa ja tarjoilisi näin maksullista seksiseuraa.

-Tein rikosilmoituksen ja poliisi ryhtyy tutkimaan sitä rikosnimikkeellä törkeä kunnianloukkaus, Ragnar kertoo Hymy-lehdelle.

Ragnar on tuohtunut, sillä häneen ei oltu eilisen lehtijutun tekovaiheessa missään yhteydessä.

-Yleensä nyt lehti soittaa ja kysyy kommenttia. Julkaistu tieto on väärä. En ole escort-poika, tämä on päätön juttu.

Mistä sitten on kyse?

-Siitä, että joku on kiusamielessä lisännyt tämmöisen profiilin nettiin. Näitähän tapahtuu, julkkisten nimillä esiinnytään. Minä se en ole ollut. Tämä asia selvitetään nyt, Ragnar uhoaa.

Hän kertoo törmänneensä aiemminkin ”feikkiprofiileihin”, mutta suhtautuneensa niihin jopa imarteluna.

-Olen nätti poika, ja onhan se kiva, jos joku haluaa olla minä. Mutta jos joku tekee mediakohun, jossa annetaan ymmärtää, että profiilin takaa löydyn aidosti minä, niin se sitten vähän rupeaa maksamaan sille väittäjälle! Ragnar laukaisee.

Ragnar myöntää, että hänellä on ollut kyseisellä nettisivustolla normaali seuranhakuilmoitus. Escort-ilmoitus on kuitenkin laadittu nettisaitin toiseen osioon, eikä hänellä ole sen kanssa tekemistä.

-Tämä tyyppi on tehnyt ilmoituksen englanniksi. Kuvat voivat olla mistä vain peräisin, minulla niitä löytyy netistä paljonkin. Seurustelen, enkä hae mitään muuta seuraa. Ja jos olisin tyhmä ja likainen ja myisin itseäni, en sitä tekisi ainakaan omilla kasvoillani, Ragnar perustelee.

Ragnar ei ymmärrä, miten joku voi edes kuvitella kaiken internetistä löytyvän olevan totta ja henkilön itsensä sinne laittamaa.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: BB, Big Brother, Ragnar Orav

Kommentit

Ikävä, että joku tekee noin törkeitä asioita toiselle.
Toivottavasti Ragnar saa asiat selvitettyä ja tekijä saadaan kiinni.
Tsemppiä!! <3

Suurin osa noista kommenteista on ragnarin itsensa vakertamia. Yrittaa vaan kirjottaa eri tyylilla, et nayttais et on useamman kirjoittamia juttuja. Sekos vasta on saalittavaa. Homo-pornoilija rattopoikakin vois olla, valehtelihan se niista varasteluistaankin! Toooddella LUUSERI tapaus!

Mikä helvetin loistavasti alkanut mallin ura? mä en ainakaa oo ikinä nähny tota myymälävarasta missään lehdissä enkä missään muuallakaan.

… niin ja lisään vielä, että rahaa Raksu on saanut ainakin joistakin juontokeikoista ja lehtijutuista. Varmasti myös sukulaiset lainanneet tai avustaneet. Eikä Raksu kyllä mitenkään leveästi elä.

Ragnar ei harrasta edes yhdenillanjuttuja eikä ikinä uskaltaisi lähteä jonkun tuntemattoman kotiin. Tiedän. Tunnen Raksun. Ne pornokuvat on ollutta ja mennyttä, ja Raksu on saanut niistä jo ihan tarpeeksi paskaa niskaansa. Loistavasti alkanut mallin urakin meni pilalle. Mutta lyötyä on niin helppo lyödä lisää.

Kyllä Raksua nyt voi mun mielestä sanoo julkkikseksi, Vuoden verran ehti tehdä hienoa mallinuraa (ja todella hyvin tekikin) kunnes joku laverteli niistä alastonkuvista. Raksu tekee myös aika hyvää blogia. Kiinnostava persoona, täytyy myöntää.

No onhan tämä tehny pornoa ja käyny bb talossa. Noila ansiolla kun nykyään pääsee julkkikseksi

Mitä merkittävää tää homo on tehnyt kun joku kehtaa kutsuu tätä julkkikseksi?

Mä en ikinä tuu olee niin puuttees et maksaisin seksistä ton naismaisen luuviulun kanssa vaikka homo olenkin.

Miettikääpä hetki sitä, että millä ihmeellä to mies maksaa vaatteensa, matkansa ja juhlimisensa. Töissä ei käy. Eli ei olis mun mielestä suurikaan ihme et tienais noin. Itse olen ainakin ihmetellyt hänen blogiaan lukiessani, kun herra ostaa koko ajan uusia vaatteita ja syö ulkona. Itselläni ei olisi varaa samaan ellen kävisi töissä.

Puhutaanko täällä nyt siitä tyypistä, joka teki p*noa saadakseen rahat sormukseen, jolla voisi ostaa ex-poikaystävän takaisin?

Eikös taa Virolainen jäänyt kiinni ruuan varastamisesta vähän jälkeen kun lensi ulos talosta? Rääpäle mikä rääpäle. Sossu kiittää ja veronmaksaja kuittaa.

T. Paulala: Tuskinpa Ragnaria Seiskan bileristeilyt kiinnostavat enää. Yli puolet BB-tyypeistä vuodelta 2009 ei enää hillu mukana BB-tapahtumissa, kuten Levin matkalla, risteilyillä yms. Nämä tyypit ovat jatkaneet elämää eteenpäin, eivätkä ole jämähtäneet BB:n ympärille järjestettyihin tapahtumiin ja hyvä niin. Ylipäätänsä Seiska on kirjoitellut virheellisiä juttuja ennenkin muista julkkiksista ja joutunut ne jutut sitten poistamaan tai oikaisemaan. Tottakai tuollaisesta törkyilmoituksesta kuuluu ja pitää tehdäkin rikosilmoitus -eiköhän kuka tahansa ihminen tekisi tuollaisesta asiasta rikosilmoituksen. Mutta helppoahan täällä on huudella latteuksia, ilkeyksiä ja törkeyksiä niin kauan kunnes kalikka voi kalahtaa joskus ihan siihen omaan nilkkaankin.

Kristus mitä urpoja!!!
Tässä teille julkkiksia,Jhallis Harkimo,Teemu Selänne, Kimi Räikkönen Matti Nykänen ,Renny Harlin,Matti Vanhanen,lista on pitä mutta nämä on oikeesti saanut muutakin aikaseks kun pornoleffoja,myymälävarkauksia tai notkumalla bb talossa ja pärstän negatiivisessa mielessä roskalehtiin.
Kutsukaa sitten tätä taparikollista julkkikseksi kun se on saanut jotaa merkittävää aikaseks ja on positiivisessa mielessä esillä julkisuudessa ja ihan muualla kun roskalehdissä.

Anna Abreun musiikkivideo ei ole ”tosi suosittu maailmalla”.

No onhan se Raksu mun mielestä jonkinlainen julkkis. Tekihän se vuoden verran tosi paljon hyviä mallikeikkoja (ennen kuin joku vuoti niistä alastonkuvista) ja oli myös mukana Pelkokertoimessa ja sitten tanssii ja on näkyvästi esille siinä Anna Abreun videolla joka nyt on taas tosi suosittu maailmalla.

On se niin huvittavaa seurata, kun BB-julkkikset kiistelevät julkisuudessa keskenään… Kuka on minkäkin lehden suosikki ja taas toinen toisen lehden… Ja muutama bb-läinen on aika auliisti Ragnariakin tuomitsemassa ja unohtavat hetkessä omat syntinsä. Ragnar on sentää sillä tavalla reilu tyyppi ettei puhu takanapäin koskaan pahaa.

SEiska oli pyytänyt Ragnaria kirjoittaa heille blogia mutta Raksu ei ollu suostunu. Ehkä ne nyt kostaa. Aika härskiä Seiskalta joka tapauksessa.

Menkää lukemaan Ragnarin oma tilitys tilanteesta Ragnarin omasta blogista! Asiaa! Vihdoinkin yksi julkkis, joka ei yritä mielistellä Seiskaa! Ragnarin blogiin pääsee esim. radiokanava nrj:n kotisivulta! http://www.nrj.fi

Lyököhän Raksupaksu tässä nyt itseään kirveellä jalkaan? Haastaessaan seiskan oikeuteen hän menettää varmasti oikeuden seiskan tapahtumiin, kunten ’BILERISTEILYYN’. Haahhaah.. vaikea paikka pojalle. Ei ole helppoa tyrkkyjulkkiksella.

Typerää on se, jos luottaa kritiikittömästi Seiskan juttuihin. Seiska on mokaillut moukkamaisesti ennenkin ja joutunut poistamaan juttujaan tai oikaisemaan niitä. Seiska-lehden juttujen tasolle naureskellaan yleisesti.

Outo provo, mutta jos on vähänkin perillä erilaisista kirjoitustyyleistä, niin huomaa heti, etteivät nämä kommentit ole Ragnarin kirjoittamia.

Montakohan näistäkin viesteistä on Raksun itsensä kirjoittamia?

Joka toisessa kommentissa Raksu on niin fiksu kunhan häntä oppii tuntemaan? Heh, ei se Ragnar sun status nouse ihmisten silmissä yhtään vaikka itseäs täällä kehutkin.

Seiska-lehti on vajonnut vuosi vuodelta jutuissaan yhä alemmas ja alemmas. Pääasia näyttää Seiskassa olevan se, että saadaan mieluiten päivittäin, mutta vähintään viikoittain, jostakin julkkiksesta kirjoitettua mahdollisimman ruokoton ja ilkeä juttu, oli juttu sitten totta, puoliksi totta tai suoranainen valhe. Pahinta kaikessa on vielä se, että jotkut ihmiset ottavat Seiskan kirjoitukset ihan tosissaan, mikä on noloa, varsinkin jos kyseessä on aikuinen ihminen. Tuosta Ragnaria koskevasta jutusta näki heti, että se haiskahtaa ja pahasti. Kuvat oli napattu suoraan netistä ja juttukin oli sentasoinen, että kuka tahansa voisi sen kirjoittaa, joka vähänkin on seurannut Ragnaria TV:ssä ja medioissa hänestä kirjoitettuja juttuja yms. Ragnar on todellakin objektiivisestikin tarkasteluna erittäin hyvännäköinen, sympaattinen nuorukainen ja ollut julkisuudessa esillä, joten ei ole ihme, että joku vinksahtanut on kyhännyt tuon ilmoituksen hänestä kasaan kiusaamismielessä. Lisäksi on erittäin mielenkiintoista, ettei Seiska-lehdessä olla raportoitu ollenkaan Henna ja Antti Kurhisen huumesekoilusta, vaikka juttu on ollut muissa medioissa näyttävästi esillä. Seiskalla näyttää olevan omat yhteistyöjulkkiksensa, jotka saavat näköjään Seiskan mukaan tehdä mitä vaan, eikä heistä silti kirjoiteta Seiskan painettuun, saati nettiversioon. Eipä ihme, että suuri joukko ihmisiä naureskelee Seiskalle ja sen sittisontiaisjournalismille.

lehti varmistaa AINA uutisen totuus perän, ja itse tiedän että herra escort ei ole kieltänyt mitään.. ja tietty hän sen kieltää jossain toisessa lehdessä, niin ne media-horot aina tekee, tässä tapauksessa planet-horo!
hän ei edes ole kehdannut profiilissaan planetromeossa käydän sen jälkeen kun juttu tuli lehteen. haiskahtaa vähän siltä että herra on nyt tehnyt jotain mitä nyt katuu, niin kuin ne muutkin teot.

Ragnar on tosi mukava ja yllättävän fiksukin tyyppi, kun tutustuu. Tiedän, että poika on yrittänyt kovasti saada elämäänsä eteenpäin. Tosi kurjaa, että Seiska nyt sortui tällaiseen. Toivottavasti Raksu ei lannistu vaan säilyttää valoisan elämänasenteensa ja kohteliaan suhtautumisensa haukkujiinsakin.

Aivan sata varmasti ite tehny ton ilmon jostakin yleisessä käytössä olleesta koneesta kuten esim:kirjaston koneelta ja nyt saa julkisuutta kun sitä muuten ei saa,,,,kun tällekkin hinurille tuntuu olevan vaan ja ainuastaa tärkeintä et pysyy julkisuudessa kuten on ite myöntänyt.

Näin voi käydä kun huomiohuoraa julkisuuden kipeenä kaikkissa nettiyhteisöissä jakamalla tietoja itsestään.Teini oppikoon”julkisuudesta”tästä jotain..
Ilmoitus kyllä on aikas ragnarin käsialan näköinen sähköposti osoitetta myöten..Helppohan taas on kiistää mutta katotaan kuinka käy kun Ip osoiteita ym. tutkitaan ettei vaan olis perätön ilmianto…

Raksu on ollut aika sinisilmäinen 1a ottanut liikaa herjauksia vastaan ja niellyt vaan kiltisti.

Niimpä juuri,niellyt kaiken

Eikös tämä sankari olu kans tehny miesten välistä herkkää rakkaus elokuvaa??? Eikös noi seuralaiset tienaa kaiken lisäksi aivan kivasti??? Tiedä vaikka olis ite laittanu sen ilmon sinne sivustolle. Kun paljastu niin nyt pitää yrittää kieltää kaikki.

Tuo on kyllä törkeää! Seiskaan ei tosiaan kannata uskoa! Se on kivaa luettavaa, mutta sen jymyuutisia kannattaa kyllä vähän epäillä..
Hyvä Ragnar että teki rikosilmotuksen! Ihan oikein ois sille profiilin tekijälle jos se jäis kiinni.

Joku kirjotti tuolla ylhäällä että ”julkkis” muka, ni Raksu on kyllä mun mielestä paljon parempi julkkis ku jotku typerät salarakkaat ja muut. Ragnar vaikuttaa tosi kivalta ja on hyvännäköinen, turha sitä on kieltää.

Raksu on ollut aika sinisilmäinen 1a ottanut liikaa herjauksia vastaan ja niellyt vaan kiltisti. Raksulla on blogisivullaankin semmonen chattilaatikko, jossa kaikki idiootit ovat voineet vapaasti haukkua ja herjata häntä. Joku on varmaan siitä sitten innostunut ja kuvitellut voivansa tehdä mitä vaan. Hyvä että asia nyt selvitetään.

Toi Raksun nimissä tehty ilmoitus sisälsi niin monta todella törkeää juttua, että kyseessä on tosi vakava rikos.

Raksusta löytyy kyllä tosi paljon kuvia netistä, mutta se on toisaalta ymmärrettävääkin, koska poika on malli (ja hyvä sellainen onkin!) ja hän toivoo tietysti uusia työtilaisuuksia. Pakkohan sitä on itseään esitellä. Lisäksi vaatteet ovat Raksun ”juttu”. Kirjoittaahan hän nyt tyyliblogiakin NRJ.lle. Ja onhan raksu ilo silmälle, ei kai sitä voi kukaan kieltää. Kateellisia panettelijoita ainakin tuntuu riittävän.

Erikoista tuossa väitteessä on just se, ettei Ragnarille oo soitettu eikä oo sanallakaan otettu huomioon noissa väitteissä, että tossa vois olla identiteettivarkaus kyseessä.
Oishan tosta uutisen saanut vähemmälläkin väittämisellä.

Tästä saisi nyt kyllä kaikki mediat uutisoida! Törkeää toimintaa Seiskalta! Luulevat voivansa tehdä mitä vaan.

Toisaalta lehdillä on omat suosikkinsa (yhteistyöjulkkiksensa), jotka saavat tehdä mitä vaan tyhmää ja jopa rikollista, mutta mitään ei koskaan kerrota eikä uutisoide (vaikka olisivat jääneet huumeiden käytöstä kiinni)

Ja yhtä törkeää suurelta yleisöltä USKOA mitä vaan Seiska ”uutisoi”,
Kyllähän siitä ilmoituksesta nyt heti näki, ettei se ole Raksun tekemä,

Raksu on suhteellisen säälittävä tapaus, ”miehen” Facebook sivuilta löytyy satoja omia kuvia..olisiko todellisuudentaju hämärtynyt ja pieniä narsismin oireita havaittavissa…ja mikä ”nättipoika”!??!

Ragnar on ollut aika otollinen kohde tuollaisen rikoksen tekijälle. Netistä löytyy kuvia satoja ja Raksu on myös BB-talossa avoimesti puhunut asioistaan… Joten helppokos tuollinen identiteettivarkaus on ollut tehdä.
Kyseessä on kuitenkin vakava rikos.

Raksu on yksi fiksuimpia ja mukavimpia nuoria miehiä, joita olen tavannut. Kannattaisi tutustua eikä puhua pahaa niidenkin, jotka kaikin keinoin yrittävät lyödä Raksua maahan.

Raksun blogia on muuten hauska seurata. Hauskasti ja valoisasti tehty.

Nyt SEISKA vastuuseen teostaan! Koko eilisen päivän juttu ehti jo Seiskan nettisivun kautta levitä. Todella törkeää!

Toivottavasti myös poliisi tarttuu toimeen ja selvittää tapauksen ripeästi! Raksu saa muutenkin ihan liikaa herjausviestejä jo omalle blogisivulleen.

Oma kommentti