BB-tähti avasi baarin Helsinkiin: ”Olen Missi-Essin ex!”

Timo "BB" LappalainenBig Brother -tähtenä muistettava Timo Lappalainen avasi perjantaina Helsinkiin Partybox-nimisen baarin, joka toimii ravintola Onnelan alakerrassa.

-Konseptimme on yllätyksenomainen. Meillä soitetaan kaikenlaista musiikkia. Yhtäkkiä lavalle saattaa myös astua Matti ja Teppo, Lappalainen väläyttää linjaansa.

Lappalaisen uudessa baarissa on rento meininki, sillä juomat tarjoillaan muovilaseista.

Essi Pöysti-Erikoista meillä on se, että baaritiski sijaitsee keskellä tanssilattiaa. Meillä on koko ajan show menossa ja juonnettua meinkiä, itsekin sankaluurit päässään ravintolassa tepasteleva Lappalainen valottaa.

Hymyn saamien tietojen mukaan jyväskyläläistaustainen mies on ehtinyt deittailla Miss Suomi -kisojen ennakkosuosikkia, Essi Pöystiä.

-No kyllähän se pitää paikkansa. Essi on kiva tyttö, eikä hänen pyhyydestään ole muuta kuin hyvää kerrottavaa, Lappalainen naurahtaa ja toteaa Essin juuri soittavan taustalla hänen puhelimeensa.

 

Kiisti myöhemmin

Hymyn uutisoitua asian myös muu media kiinnostui Timon ja Essin muinaisen suhteen laadusta. Toisaalla seurusteleva Essi ennätti kiistämään pariskunnan välien olleen muuta kuin ystävyyttä.

Myös Timo kertoi myöhemmin MTV3 Viihdeuutisille, että kyse oli vain ystävyydestä.

Oliko kyse vain Timpan ravintolan myynninedistämisestä?

-Kyllä Essin ja Timon läheiset välit ovat olleet Jyväskylässä monien tiedossa. En tiedä kuka tässä nyt oikein haluaa huijata ja ketä, Hymylle vinkataan parin lähipiiristä.

 

Kuvassa Essi Pöysti kaksi vuotta sitten Miss Suomi -finaalissa.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: BB, Big Brother, Essi Pöysti, Miss Suomi, Partybox, Timo Lappalainen

Kommentit

Eihän timo missään roiku. Tossahan on juttua sen avaamasta raflasta ja toimittaja kysyy vaan sitten sutheesta.

Ennenaikaisesti vanhentuneen näköinen tuo Timo. Timo se jaksaa roikkua tyhjänpäiväisessä julkisuudessa keinolla millä hyvänsä. Menneen talven lumia nykyään tuo Timo.

Timppa on kyllä semmonen naissankari jotta oksat pois. Tuttu ei ainoostaan Jyväskylän tai Porvoon yöstä vaan myös Mikkelin. Ei ihme että jätkä on naista kaatanut on nimittäin kova suustaan.

Aika pahasti päästäny ittensä rupsahtamaan muutamassa vuodessa, ei kyllä meinannu tuntee.

Panomies jo silloin. Ja nyt varmaan 35+ ja saa 18-v missejä.HYVÄ TIMO HYVÄ TIMO TIMO THE MÄÄN

Toihan oli Suomen eka BB:ssä 2005. Heilutti peittoa Hannan kaa.

En saa nyt kyllä kyseistä henkilöä millään mieleeni…

Timppa on aina ollut suulas ja hyvä tyyppi. Ei se vanhentuminen sitä tarkoita, ettei saisi pesää 18-vuotiailta. Mäkin saan.

Kovasti on Timo vanhentunut,sitä se yöelämä ja riekkuminen tekee. Ja en ymmärrä ravintoloita joilla ei ole laseihin varaa,ei minua nähdä tässä baarissa.

Kovasti sen baari ainaki kiinnosti. Oli täynnä hyvännäköstä böönaa viime perjantaina ja BB-tyyppejä.

BB-tähti avasi baarin Helsinkiin: ”Olen Missi-Essin ex!”
JA KIVIÄKIN KIINNOSTAA…..

Prkl Lappalainen, tuo se lainaamas läppärinpoweri takasin ja heti!

Oma kommentti