Doping-kohu: oikea vai väärä vala?

Jari RäsänenHiihdon ex-päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö väittää, että dopingin käyttö oli suomalaisessa huippuhiihdossa 1990-luvulla systemaattista, että doping-rulettia pyörittivät Pekka Vähäsöyrinki, Antti Leppävuori ja Jari Piirainen, ja että Marjo Matikainen-Kallström olisi saavuttanut voittonsa dopingin avulla. Asianomaiset ovat jyrkästi kiistäneet Kyrön väitteet. Poliisi tutkii asiaa.

Doping-sotkuun liittyy 90-luvun lopussa Suomen Tietotoimistoa vastaan käyty oikeudenkäynti samansuuntaisista väitteistä. Jos Kyrön väitteet pitävät paikkansa, myös se saattaa joutua kokonaan uuteen valoon. STT:n uutisessa mm. epäiltiin, että silloinen huippuhiihtäjä Jari Räsänen olisi käyttänyt dopingia. Räsänen vannoi Hymyn haastattelussa talvella 1998 sormet raamatulla olevansa syytön. Toivottavasti poliisin tutkimukset paljastavat, oliko vala oikea vai väärä.

Dopingilla on suomalaisessa huippu-urheilussa pitkät perinteet. Esim. yleisurheilun ”kultakauden”, 1970-luvun alun vieläkin lyömättömiä ennätyksiä ei juuri kukaan asiantuntija ota enää vakavasti. Hymy paljastikin vuonna 1976, miten Suomen Olympiakomitea ja sen valmennuspäällikkö Kalevi Tuominen lähettivät ennen Montrealin olympiakisoja huippu-urheilijoille kirjeen, jossa heitä kehotettiin käryn välttämiseksi lopettamaan dopingin käyttö viikko ennen kisoja!

Hymy 9-1976

Hymy 2-1998

Teksti: Hymy
Avainsanat: Antti Leppävuori, doping, Jari Piirainen, Jari Räsänen, Kalevi Tuominen, Kari-Pekka Kyrö, Marjo Matikainen-Kallström, Montrealin olympiakisat, Pekka Vähäsöyrinki, Suomen Olympiakomitea, Suomen Tietotoimisto

Kommentit

tekevät väärän valan .kyrölä ja muut latu laiset ovat olleet rippi tuolissa jossa tulee ja tuli koko totuus .syynä palkkasaatavat .rippituoli työ .olisi jo aika .ja paljon muuta .

Yhtä kiemuraista salamyhkäisyyttä kuin politiikassakin, mielenkiinto ja usko puhtaaseen urheiluun menee vähemmästäkin.

Oma kommentti