Draamaa Sikabileissä: Hennaa piiloteltiin salahuoneessa, Tauskin seurueessa uhkailtiin ja käytiin kuumana!

Ravintola Circuksessa juhlittiin eilen Suomen Suurimpien Sikabileiden merkeissä. Jo ennakolta ilmassa leijui draaman tuntua, kun tiedossa oli ex-aviopari Tauski ja Henna Peltosen mahdollinen kohtaaminen. Heidät oli tilattu avioeronsa jälkeen ensimmäistä kertaa samalle esiintymispaikalle yhtaikaisesti.

Tapahtumajärjestäjä piti huolen siitä, ettei aviopari kohdannut. Tauski tuli keikkapaikalle lähellä puoltayötä, jonka jälkeen hän oli koko ajan ravintolan backstagella. Miehen keikkakunto oli täysin moitteeton. Henna tuli huomattavasti myöhemmin, sillä hän esiintyi viimeisenä Culture Beatin taustalla tanssien.

-Henna vietiin vaivihkaa toisen kerroksen vip-tiloihin, jonka oveen tarvittiin salakoodi, Hymylle juorutaan paikan päältä.

Samaan aikaan backstagella Tauskin seurueeseen kuuluneiden henkilöiden tunteet alkoivat käydä kuumana.

-Joku lähti jopa etsimään Hennaa heittäen useiden henkilöiden kuulemana uhkauksia ilmoille, Hymylle kerrotaan. Kyseessä ei siis ollut Tauski.

Tauskin seurueeseen kuuluneet muut henkilöt rauhoittelivat uhkailijaa ja hänet käytiin monta kertaa hakemassa takaisin.

Tauskille ja hänen seurueelleen ei kerrottu missään vaiheessa Hennan olinpaikkaa. Yön aikana Hymyn toimittaja kohtasi itkuiselta vaikuttaneen Hennan. Silminnäkijöiden mukaan Hennalla oli ollut herkkä hetki.

-Lopulta Henna veti hienosti keikan Tauskin ollessa samaan aikaan backstagella. Yö päättyi siihen, kun Henna ohjattiin keikan jälkeen takaisin VIP-tiloihin ja sen jälkeen kukin lähti tahoilleen, Hymylle kerrotaan.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Henna Peltonen, Suomen Suurimmat Sikabileet, Tauski Peltonen

Kommentit

Oma kommentti