Erja Häkkinen sairastui muistisairauteen
Erja Häkkinen, 63, vastaa puhelimeen kotonaan Helsingin Munkkiniemessä. Takana on monen muutoksen vuosi, mutta elämä Helsingissä on jo ajautunut mukavasti raiteilleen. Erja muutti viime vuoden lopulla pysyvästi Suomeen.
Hän asuu miesystävänsä Mika Karttusen kanssa ensimmäistä kertaa saman katon alla, joten lähes 16 vuoden etäliitto on ohi. Aiemmin Erja lensi Suomeen Mikan luokse, ja Mika matkusti puolestaan Etelä-Ranskaan Erjan kotiin. Lapset Aina, 20 ja Hugo, 25, asuvat yhä Monacossa.
”Minulla on maailman ihanimmat lapset. Soittelemme todella usein. Jos vaikka Ainasta ei ole kuulunut päivään, hän soittaa ja pahoittelee. Sanon siihen, että ei haittaa. Tiedän, että hänellä on kaikki hyvin. Se on tärkeintä”, Erja sanoo lämpöä äänessään.
Muuttaminen rakkaasta kodista oli henkisesti ja fyysisesti raskasta, vaikka elämä Suomessa tuntui hyvältä ratkaisulta. Lapset olivat lentäneet pesästä, ja mitä sitä yksin isoa taloa asumaan. maailmaan.
Kaikki tärkeät tavarat eivät ole vielä rantautuneet Suomeen ja puolison asuntoon. Onneksi ystävällä oli tarjota Erjan vaatteille ja tavaroille varastotilaa Monacosta, joten siellä ne ovat turvassa matkaten vähitellen koti-Suomeen.
”Kun lapset käyvät, he tuovat mukanaan aina jotain. Tyttäreni Aina oli äskettäin Suomessa poikaystävänsä kanssa, ja sain taas tänne vähän talvivaatteita ja niitä rakkaita kirjoja”, Erja sanoo.
Ota apu vastaan
Suomessa Erjan kasvot ovat tulleet kuluneen vuoden aikana tutuiksi suomalaisille lukuisista medioista. Erja on nimittäin antanut Aivosäätiön Alzheimer-kampanjalle kasvonsa puhuakseen tärkeästä aiheesta, muistisairaudesta.
”Arvelen, että jokaista perhekuntaa muistisairaus koskettaa jossain vaiheessa joko suoraan tai välillisesti. Vaikuttaa siltä, että muistisairaus on pelottava peikko, josta ei haluta puhua. Muistisairautta jotenkin hävetään. On noloa, jos unohtelee asioita. Kun tapasin Aivosäätiön porukkaa, suostuin ilomielin heidän kärkikasvoikseen. He tekevät upeaa työtä”, Erja kiittää.
Muistisairaus on sairaus siinä missä muutkin. Puhumalla omasta sairastumisestaan Erja pyrkii hälventämän pelkoja ja turhaa häpeää. Hän toivoo, että asennoituminen muuttuisi positiivisempaan suuntaan. Se helpottaa sairastuneen elämää huomattavasti. Ei sillä, että muistisairautta pitäisi mitenkään vähätellä.
”Muistisairaudet lisääntyvät koko ajan. Lääkärien mukaan se ei johdu vain sairauden paremmasta diagnosoinnista, vaan jostain muusta. Syytä ei tähän tiedetä, mutta muistisairaudet ovat lisääntyneet myös työikäisillä.”
Erja painottaa, että apua on saatavilla, ja sitä kannattaa hakea. Hän on itse osannut hakea apua lääkäriltä, mutta myös läheisiltä ja ystäviltä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että avun vastaanottaminen voi olla meille suomalaisille vaikeaa. Erja ottaa esimerkin omasta kokemuksestaan.
”Olin lenkillä, kun näin ikääntyneen naisen kaatuneena maassa. Menin hänen luokseen ja kysyin, kävikö pahasti, sattuiko. Sanoin, että voin auttaa hänet ylös, mikäli hän ei ole loukkaantunut vakavasti. Siinä tapauksessa soittaisin ambulanssin. Nainen meni aivan lukkoon ja sanoi, ettei tarvitse apua. Eikä ainakaan mitään ambulanssia”, Erja kertoo.
Hän sai kuitenkin naisen rauhoittumaan ystävällisellä puheella, ja lopulta kaikki meni ihan hyvin. Liikkuessaan kaupungilla eksyksissä Erja on itse oppinut avaamaan suunsa. Ensin ihmiset saattavat hämmentyä tai suhtautua jopa epäluuloisesti, kun hän kysyy apua tai tietä määränpäähänsä.
”Kun tämä kupla on puhkaistu, ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Ehkä tällainen alkukankeus kuuluu suomalaiseen ujouteen”, Erja miettii.
Kahvikupista se alkoi
Hänen pohtiessaan omaa sairastumistaan mieleen piirtyy tyhjä kahvikuppi. Kahvikupista se nimittäin alkoi. Kun muuttostressin ja väsymyksen keskellä Erja tunsi uupuvansa, hän päätti pitää kahvitauon, kuten tapana on. Hän ajatteli nauttivansa terassilla kupillisen kahvia jatkaakseen taas sitten pakkaamista ja tavaroiden läpi käymistä. Sitten tapahtuikin jotain outoa. Yhtäkkiä hän unohti, mitä pitikään tehdä.
”En muistanut, mitä olin tekemässä. Kuljin tyhjä kahvikuppi kädessäni. Ai niin, piti juoda kahvia! Sitten mietin, mitä olinkaan ollut juuri tekemässä. Muutaman minuutin kuluttua muistin, että piti jatkaa pakkaamista.”
Myös puoliso ja lapset alkoivat ihmetellä, kun Erja kysyi samaa asiaa monta kertaa. Juurihan me tuosta puhuttiin eilen! Miksi hän kysyy kolmatta kertaa, vaikka jo vastasimme? Aino-tytär ihmetteli, miksi äiti etsii tavaroita, jotka ovat aina olleet samassa paikassa. Erja ei nähnyt tavaroita, vaikka ne olivat ihan lähellä, silmien alla. Hän teki kaksi kertaa peräkkäin saman asian. Tällaista tapahtuu edelleen.
”Muistan ihmisen kasvot, mutta en nimeä. Kun joku kysyy, miten tapaaminen sujui, minun pitää välillä miettiä, mitä ja ketä kysyjä tarkoittaa. Aluksi ajattelin, että äkillinen muistamattomuus ja hajamielisyys liittyisivät väsymykseen ja stressiin. Tilanne oli kuitenkin niin outo, että huolestuin itsekin.”
Kaksi porkkanaa
Erja suuntasi autonnokan kohti Monacoa, jossa hänen pitkäaikainen luottolääkärinsä työskentelee. Hän suhtautui Erjan unohteluun vakavasti, ja teki mittavan tutkimuksen, johon kuului luonnollisesti myös laaja aivojen kuvantaminen. Tulos oli selkeä: Erjalla on alkava kognitiivinen heikentymä, mikä voi johtaa muistisairauteen. Tulos oli järkytys, mutta pian lääkärin sanat rauhoittivat Erjan mielen: Sairaus on vasta varhaisessa vaiheessa. Muistisairaudesta kuitenkin on kyse, eikä sen etenemistä voida ennustaa.
”Lääkärini sanoi, että ei ole suurta hätää. Hän neuvoi ottamaan iisimmin, koska olin rasittunut. Kun muisti nykyään pätkii, pysähdyn muutamaksi minuutiksi, ja odotan hätääntymättä, että asia palautuu mieleeni.”
Varsinaista lääkitystä hänellä ei ole muistisairauteensa, mutta pari lääkärin määräämää tablettia hän ottaa päivittäin. Niissä on muun muassa lesitiiniä ja vitamiineja, kuten D3-vitamiinia. Erjaa naurattaa, kun hän muistaa hämmentävän tilanteen lääkärin halatessa häntä lähtöhetkellä. Lääkäri neuvoi häntä syömään joka aamu kaksi raakaa porkkanaa.
”Nauroin, että onko tämä jokin vitsi, sillä hänellä on hyvä huumorintaju. Ei ollut, vaan raa’an porkkanan karoteeni voi olla hyväksi aivoille. Siitä lähtien olen popsinut kaksi porkkanaa aamuisin. Terveellisiä ne ainakin ovat.”
Toinen tärkeä neuvo oli jatkaa ristikoiden tekemistä ja päivittäisiä kävelylenkkejä. Nykyään kävelyt kuuluvat Erjan rutiineihin Munkkiniemen upeissa maisemissa. Hän rakastaa merta ja kaunista luontoa. Kävelyn rytmi tekee hyvää aivoille, ja mielikin rauhoittuu. ”Munkkiniemen luonto on niin viehättävää, että nautin valtavasti kävelylenkeistäni. Tunnin mittaisen reittini varrella on kauniita, erilaisia maisemia, joiden läpi kuljen.”
Lenkeillä tulee vastaan myös tuttuja koirien ulkoiluttajia ja muita lenkkeilijöitä. Erja tunnistaa jo kaukaa rotevan 93-vuotiaan miehen, joka tervehtii häntä ”hei kaunotar!”
”Hänet tunnistan hauskasta piposta ja raamikkaasta olemuksesta”, Erja naurahtaa.
Ei autonrattiin
Erja kävelee nykyään muutenkin paljon, sillä hän ei enää halua ajaa autoa. Hän ei ole kokenut hetkeä, jolloin hän ei tietäisi missä on. Hän kuitenkin tiedostaa tällaisen tilanteen mahdollisuuden.
”On mahdollista, että jonain päivänä ajaisin autolla, enkä yhtäkkiä tunnistaisi paikkaa. Voisin silloin hätääntyä ja aiheuttaa vaaratilanteen. En halua ottaa sellaista riskiä. ”
Hän painottaa sitä, että liikkuminen ja sosiaaliset kontaktit ovat hyvin tärkeitä muistisairaille. Moni muistisairas pelkää ja häpeää sairauttaan, mikä johtaa yksinäisyyteen. Se taas voi vauhdittaa sairauden etenemistä.
”Minultakin on kysytty, enkö pelkää ihmisten reaktioita. Päin vastoin, olen saanut valtavasti ihan tuntemattomilta kirjeitä, joissa he kertovat omista kokemuksistaan. Pyrin vastaamaan kaikkiin kirjeisiin. Toivon, että kaikilla olisi lähellä joku, joka ymmärtää sairauden luonteen.”
Vakavasti muistisairaan läheiset voivat tuskastua, kun sairastunut kysyy kerta toisensa jälkeen saman kysymyksen. Erjan puolisokin saattoi aluksi tiuskaista, että taasko sinä tätä samaa kysyt. Enää niin ei tapahdu, vaan Mika huolehtii osaltaan Erjan arjen sujuvuudesta.
”Sanoin hänelle, että tuolla et saa mitään hyvää aikaan. Muistisairas ei ihan oikeasti muista, ja kysyy siksi. Jos sairastuneelle päivittelee, että etkö sinä taaskaan muista, se voi lisätä häpeän tunnetta. Se taas pahentaa tilannetta entisestään”, Erja painottaa.
Hänen oma positiivinen asenteensa näkyy arjessa. Erjaa ei hävetä kirjoittaa kaikki mahdollinen muistilapuille tai paksuun muistikirjaan. Etsiessään tavaroita hän saattaa nauraa itselleen huomatessaan, että tuossahan se on koko ajan ollut. En vain nähnyt sitä. Tulevaisuus on hämärän peitossa mitä sairauteen tulee, mutta pelolle hän ei anna tilaa. Erja on antanut itselleen neuvon, jotta mieli pysyisi positiivisena ja virkeänä.
”Elä tässä hetkessä, ja tee kaikkea, mitä ennenkin. Joskus voi tulla se hetki, ettet enää muista kaikkea.”
Kommentit
Oma kommentti