Eero Seppänen syntyi Etelä-Savon Punkaharjulla elokuussa vuonna 1924 sahatyömies Emel Seppäsen ja Fanni Suutarisen perheeseen. Sotien jälkeen Eero palasi kotikonnuilleen ja meni töihin samalle Putikon sahalle, missä isäkin työskenteli. Eero perusti perheen vaimonsa Helvin kanssa ja työskenteli sahalla kirvesmiehenä ja lämmittäjänä vuoteen 1984, jolloin jäi eläkkeelle.
Eero Seppänen kuoli Kuopiossa lokakuussa vuonna 2004 täytettyään hieman sitä ennen 80 vuotta. Sotamies Seppäselle, jota myös lempinimillä ”Siiranmäen Seppänen” tai ”Siiranmäen kauhu” kutsuttiin, myönnettiin korkein mahdollinen kunniamerkki heinäkuussa 1944.
Hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numerolla 138. Eero oli tuolloin vasta 19-vuotias ja kaikista 191:stä Mannerheim-ristin ritarista kolmanneksi nuorin.
Marsalkka Mannerheimille esityksen rististä teki legendaarinen jalkaväkirykmentti 7:n eli Tyrjän rykmentin komentaja, everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth. Hän kuuli sotamiehen uskomattomasta urotyöstä ja ehdotti ylipäällikölle Mannerheim-ristiä, vaikka Eero kuuluikin tuolloin toisen taisteluosaston eli jalkaväkirykmentti 49:n alaisuuteen.
Ristin lisäksi sotasankari Seppäselle myönnettiin myös Panssarintuhoojamerkki, joka oli kesäkuussa 1944 perustettu erityiskunniamerkki. Vuonna 1968 Eero ylennettiin korpraaliksi. Natsoja ei siis liiemmälti kertynyt, vain yksi ainoa, mutta sitäkin enemmän mainetta ja kunniaa vihollisen verisen suurhyökkäyksen aikana Siiranmäessä Karjalan kannaksella.
Esko Seppänen lähti 17-vuotiaana sotaan
Suomen kohtalon vuodet alkoivat marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939, jolloin syttyi talvisota. Se päättyi seuraavan vuoden maaliskuun puolivälillä, kun Suomi oli sotinut menestyksellisesti vastaan 105 päivää. Sitä episodia ihmetelleen vieläkin maailman sotahistoriassa.
Alkoi välirauhan aika ja se päättyi juhannuksen maissa vuonna 1941. Jatkosodan aluksi hyökkäysvaiheen aikana Suomi valtasi vauhdilla takaisin talvisodassa menettämiään alueita. Kenttäarmeijamme varustuskin oli parantunut, mutta edelleen itänaapurillamme oli ylivoima niin miehistön kuin kalustonkin suhteen.
Suurin hyökkäysinto laantui vuoden 1941 lähestyessä loppuaan. Joulukuun alkupuolella alkoi pitkään kestänyt asemasotavaihe. Linjat eivät juuri liikkuneet ja sotureilla oli aikaa tehdä puhdetöitä, kirjoitella kirjeitä kotiväelle ja käydä säännöllisesti lomillakin.
Kesäkuun lopulla vuonna 1944 Karjalan kannaksella räjähti. Neuvostoliiton puna-armeija aloitti ennen näkemättömän rajun suurhyökkäyksensä. Torjuntataistelut kestivät kesäkuun lopulta syyskuun alkupuolelle, ja maamme itsenäisyys oli koko ajan hiuskarvan varassa.
Sotamies Eero Seppänen oli vasta 17-vuotias, kun jatkosota alkoi. Kun hyökkäysvaihe oli ohi, sotatie vei nuorukaisen asemasodan ajaksi Mustilanmäen lohkolle Karjalan kannakselle jalkaväkirykmentti 49:n tykkikomppaniaan.
Hieman ennen puna-armeijan aloittamaa suurhyökkäystä Eero sai pikakoulutuksen uudelle saksalaiselle singolle, mikä sai nimekseen panssarikauhu. Pikakoulutus oli sanojensa mukainen, sillä se kesti 1,5 tuntia! Ja pian Eero käyttikin uutukaista asettaan varsin tehokkaasti.
Panssarikauhu oli tervetullut lisä etulinjan taisteluihin, joissa vihollisen panssarivaunut olivat kylväneet tuhoaan jo yllin kyllin. Kyseinen lähitorjunta-ase vaati käyttäjältään kovia hermoja, sillä tehokas ja tuhoava laukaus oli ammuttava vain muutaman kymmenen metrin päästä massiivisesta panssarivaunusta.
Siiranmäen urotyö
Puolitoista viikkoa ennen puna-armeijan suurhyökkäystä Eeron joukko-osastolle tuli eteen verinen puolustustaistelu kuuluisalla Siiranmäellä. Vihollisen aloittama hyökkäys kesti kolme vuorokautta ja se liittyi pian sen jälkeen alkaneeseen suurhyökkäykseen. Siiranmäen puolustus tuli jalkaväkirykmentin komentajan, everstiluutnantti Adolf Ehrnroothin vastuulle.
Ehrnroothin käsky panssarintorjuntamiehille oli tuttuun tapaa lyhyt ja ytimekäs: ”Teillä ei ole muuta tehtävää kauhujenne kanssa kuin aloittaa niin sanottu vapaa metsästys. Tuhoatte ryssän tankkeja niin paljoin kuin kykenette. Mitä enempi, sen parempi!” Eeron vastaus komentajalle oli vielä lyhyempi ja ytimekkäämpi: ”Tämä selvä!”
Ja todellakin Eero teki työtä käskettyä! Kesäkuun puolivälissä yhden vuorokauden aikana nuorimies tuhosi yksinään panssarikauhullaan kuusi vihollisen panssarivaunua ja hieman myöhemmin vielä yhden lisää.
Yhden hän tuhosi ovelasti kiertämällä varovasti vihollisen teräshirviön taakse ja ampui sen jälkeen panssarivaunun polttoainesäiliön tulimereksi. Tämän urotyön aikana Eero haavoittui käteen, mutta se ei hurjapään menoa hidastanut. Sen jälkeen hän tuhosi vielä kaksi vihollisvaunua.
Siiranmäen puolustustaistelun aikana suomalaiset tuhosivat kaikkiaan 21 vihollisen panssarivaunua eli Eeron osuus niistä oli peräti kolmannes. Eeron iskuryhmän tuhotyöt kävivät hyvin pian selväksi viholliselle. Niinpä puna-armeijan jäljelle jääneet panssarivaunut alkoivat kartella suomalaisten asemia ja jäivät muutaman sadan metrin päähän etulinjasta. Pian ne poistuivat paikalta ja näin oli saavutettu tärkeän taistelun voitto.
Siiranmäen taistelussa Suomen tappiot olivat kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina noin 1000 miestä. Puna-armeija menetti pelkästään kaatuneina noin 5000 sotilasta. Puolustustaistelun voitto oli Suomelle strategisesti tärkeä, sillä sen avulla kyettiin estämään vihollisen pääsy Länsi-Kannakselle vetäytyvien suomalaisjoukkojen selustaan.
Kantoi arkkua
Eero taisteli vielä Siiranmäen jälkeen ansiokkaasti niin ikään legendaarisilla taistelukentillä eli Äyräpäässä ja Vuosalmella.
Rykmentinkomentaja Aadolf Ehrnroothin ehdotus Eeron nimittämisestä ritariksi Siiranmäen urotekojen ansiosta oli ylipäällikölle mieleen. Näin Mannerheim perusteli päätöstään:
”Päivämäärällä 4.7.44 ylipäällikkö on nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi sotamies Eero Seppäsen. Seppänen osoittautui jo asemasodan aikana reippaaksi ja pelottomaksi panssaritorjuntatykkimieheksi, mutta varsinkin nykyisten ankarien taisteluiden aikana on hän erikoisesti kunnostautunut panssarivaunujen tuhoamisessa.
14.6.44 klo 20.45–24.00 välisenä aikana sotamies Seppänen tuhosi kolme ja seuraavana aamuna vielä kaksi vihollisen raskasta hyökkäysvaunua. Näissä taisteluissa hän haavoittui lievästi käteen ja kylkeen, mutta vammoistaan ja väsymyksestä huolimatta jatkoi työtään tuhoten vielä samana päivänä yhden vaunun.
Joku päivä myöhemmin onnistui hänen tuhota vielä yhden panssarivaunun. Näillä teoillaan sotamies Seppänen vaikutti ratkaisevasti Siiranmäen puolustustaisteluihin, sillä vihollisen panssarivaunut alkoivat karttaa asemiamme jääden kauas niiden eteen.”
”Siiranmäen kauhu” oli yksi kahdeksasta Mannerheim-ristin ritarista, jotka oli valittu kantamaan marsalkka Mannerheimin arkkua Hietaniemen sankarihautausmaalla helmikuussa vuonna 1951.
Karjalan murretta ”viäntänyt” Eero Seppänen kuvaili valintaansa arkunkantajaksi omintakeisella tyylillään:
”Miut on valittu kantamaan. Sehän on vallan ihmeellinen kunnia! Ja uus hattu miun pittää kuitennii suaha. Entinen on sellanen, että hyvä kun sillä kehtovvaa huussiin männä.”
Eversti Adolf Ehrnrooth oli valinnut Eeron yhdeksi Mannerheimin arkun kantajaksi. Sodan jälkeen eversti ja sotamies olivat ystävystyneet, ja sen myötä Eero sai edellä mainitun kunnian.
Maaliskuussa vuonna 2004 Eero Seppänen oli kolmen muun ritaritoverinsa kanssa Adolf Ehrnroothin hautajaisissa jättämässä jäähyväiset suuresti arvostamalleen esimiehelle ja aseveljelle. Siitä kului puoli vuotta ja silloin oli Eero Seppäsen vuoro siirtyä ajasta ikuisuuteen.
Lue myös: Lauri Skyttä karkasi takaisin rintamalle – Hän oli Suomen nuorin Mannerheim-ristin ritari
Kommentit
Oma kommentti