Kirjan kansikuva: Miljonääriksi 500 päivässä

Ex-radiotoimittaja Salovaara vakavassa onnettomuudessa – halvaantuminen lähellä

Radiotoimittajana ansioitunut Lauri Salovaara toimii nykyisin yrittäjänä, juontajana ja puhujana. Mies viestittää nyt somessa loukkaantuneensa onnettomuudessa, jossa halvaantuminenkaan ei ollut kaukana.

-Olin perjantai-iltana estetunnilla muutaman viikon tauon jälkeen ja alleni sain minulle uuden hevosen. (…) Kävelimme hyvin hiljaa, jolloin tämä heitti pään oikein kunnolla taakse, jonka seurauksena tasapainoni horjui. Ja siihen finishing touchina heppa pukitti koko takaruumiin ilmaan ja potkaisi, joka toimi kuin piiska. Lensin komeassa kaaressa hevosen pään yli laskeutuen tonttiin pää ja olkapää edellä.

Lauri kertoo tajunneensa heti ettei kaikki ollut kunnossa. Käsi liikkui sellaisella rutinalla että hän päätti pyytää paikalle ambulanssia. Tajunta alkoi pätkiä, ja karkaili vielä koko loppuilllan.

Miehellä oli aivotärähdys, solisluu pirstaleina ja hampaastakin lohkesi pala.

-Kantositeen kautta pyritään saamaan luut takaisin yhdeksi ja kuntoutuksen myötä mies takaisin ratsaille. Nyt jo kotona uutta arkea opetellessa, hän viestittää.

Lauri Salovaaran isoveli on niin ikään ex-radiotoimittaja ja ex-kansanedustaja Pertti Salovaara.

View this post on Instagram

Sellaista on elämä. Olin perjantai-iltana estetunnilla muutaman viikon tauon jälkeen ja alleni sain minulle uuden hevosen. Heti tunnin alusta lähtien hän ilmineerasi, että voisi tehdä muutakin kuin kyyditä kaiken maailman huru-ukkoja. Hypyt meni vielä jotenkuten mutta väleissä tämä repi päätään alaviistoon ihan huolella. Kysyin tähän toimintaohjeita, joiden myötä suuntaus vaihtui, eli päätä nakeltiin sen jälkeen taakse. Polle oli varsin ovela, sillä täten hän sai heiteltyä kuolat päälleni! ? Välissä taas hypättiin, mutta vuoroani odotellessa hän päätti käyttää komboa. Kävelimme hyvin hiljaa, jolloin tämä heitti pään oikein kunnolla taakse, jonka seurauksena tasapainoni horjui. Ja siihen finishing touchina heppa pukitti koko takaruumiin ilmaan ja potkaisi, joka toimi kuin piiska. Lensin komeassa kaaressa hevosen pään yli laskeutuen tonttiin pää ja olkapää edellä! Tunsin heti ettei kaikki ole kunnossa ja kampesin itseni polvilleni hetkeksi puhaltelemaan. Otin paukkuliivin pois ja yritin liikuttaa kättä. Liikkuihan se, mutta sellaisella rutinalla, että pyysin soittamaan ambulanssin. Lanssia odoteltiin välillä tässä maailmassa, välillä jossain muualla. Tajunta karkaili vielä koko loppuillan. Siitä sitten traumapolin kautta kuvauksiin ja lopulta osastolle. Tulos: aivotärähdys, solisluu pirstaleina ja hampaasta lohkesi pala. Kantositeen kautta pyritään saamaan luut takaisin yhdeksi ja kuntoutuksen myötä mies takaisin ratsaille. Nyt jo kotona uutta arkea opetellessa. Tavoitteet menee tämän myötä kokolailla uusiksi, mutta tämä pitää ajatella yhtenä kupruna pitkällä matkalla. Massiivinen kiitos yhteistyökumppaneilleni Ratsuturvalla, Håkan ja Auli Sandbergille, jotka totuttivat minut jo viime talvena paukkuliiviin. Käytän Point Two Airvestiä, joka täyttyy ilmalla niskasta häntäluuhun saakka ja sama etupuolella. Ja suurkiitos Hööksille, jonka valikoimasta sain huippuluokan kypärän päätäni suojaamaan. Halvaantuminen olisi ilman näitä ollut lääkäreiden mukaan lähellä. ? #ratsuturva #pointtwoairvest @hooksofficial #hööks #hööksoulu #laurisalovaaranhaaste2020 @ksmpekuri @purerecycle @syketribe @polarglobal @polarsuomi @theviewoulujoki

A post shared by Lauri Salovaara (@laurisalovaara) on

 

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Lauri Salovaara, onnettomuus

Kommentit

Oma kommentti