Ex-tangokunkku tarttui lapioon: Tomi on laulava puutarhuri

Koronapandemia vei tangokuningas Tomi Markkolan keikat. Silloin mieleen palasivat puistopuutarhurin opinnot. Mainittuaan tästä julkisuudessa puhelin alkoi piristä. Se yllätti Tomin täysin. Parasta ovat tyytyväiset asiakkaat sekä se, että saa luoda ympärilleen kauneutta ja tehdä fyysistä työtä.

Tomi Markkola, 45, asettuu värikkäissä työmiehen haalareissaan polvilleen kasvipenkkiin. Tottunein ottein hän kaivaa kuopan ja istuttaa pehmeään alustaan kauniin kääpiöhappomarjan. Tomi huomauttaa, että se tuo punaisuudellaan kivasti väriä kasvipenkin vihreyteen. Tomi ei arastele tunkea käsiään multaan, vaikka hän on 24 vuoden ajan laulajana pidellyt työkseen kädessään vain mikrofonia. Sitten Tomi näyttää käsillään, miten suureksi vaaleanpunainen pallomainen syreeni muuttuu ajan myötä.

Elämänmuutos on ollut raju. Kun aiemmin hän kiisi autollaan pitkin Suomea keikoilla, niin nyt hän iskee kädet ja lapion multaan. Kun hän aiemmin tuli aamuyöstä keikoilta, niin puutarhatöihin hän lähtee samoihin aikoihin.

Laulavan puutarhurin fanien ei pidä kuitenkaan murehtia, sillä koronan salliessa Tomi aikoo yhdistää keikkailun ja viherrakentamisen. Hän on päättänyt, että kyllä se jotenkin sumpliintuu. Lue juttu ja Tomin kuulumiset lehdestä Reija Kokkolan kirjoittamana.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: puutarhuri, Tangokuningas, Tomi Markkola

Kommentit

Oma kommentti