Osa perittiin lopputilistä: Ex-työnantaja karhuaa kiinteistö-Kaisalta jättisummaa!

Hymy-lehden saamien tietojen mukaan Kiinteistö-Kaisana tunnettu Kaisa Liski on haastettu käräjille entisen työnantajansa Viva-kiinteistövälityksen toimesta. Liskiltä vaaditaan lähes 180 000 euron velkasaatavaa.

Liski toimi Viva:n liiketoimintajohtajana, mutta erosi firman palveluksesta keväällä. Tätä oli edeltänyt paljastus siitä, että Liski oli perustanut oman firman, joka kilpaili samalla toimialalla hänen palkkatyönään johtamansa Viva:n kanssa. Liskin mielestä asiassa ei ollut mitään erikoista.

Nyt Uudenmaan Viva Oy -niminen yritys vaatii Hyvinkään käräjäoikeudelle viime kuussa jättämässään haasteessa Liskiä maksamaan 173 593 euroa koskien useita hänelle annettuja lainoja. Lainasummat koostuvat yhdeksästä eri lainasta, joita on vuosilta 2012 ja 2013. Lisäksi vaaditaan korkoja ja viivästyskorkoja yli 27 000 euroa. Kantaja vaatii myös oikeudenkäyntikuluja korvattavaksi noin 7 000 euron edestä.

Liski tuli yhtiön palvelukseen vuonna 2011. Hänen lopputilipalkastaan on saatu perittyä joitakin velkasummia, mutta edelleen velkaa on siis haasteen mukainen määrä.

Käräjäoikeudesta vahvistetaan, että kyseinen haastehakemus on saapunut tuomioistuimeen.

Teksti:JT Tuomela
Avainsanat: haaste, Kaisa Liski, käräjät, kiinteistövälitys, oikeus, velka, VIVA LKV

Kommentit

Oma kommentti