Gasellit jää keikkatauolle kesäkiertueen jälkeen!

Gasellit. Promo.

Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon lukeutuva Gasellit jää parin vuoden keikkatauolle ensi syksynä. Sitä ennen luvassa on vielä kesän yli jatkuva ja syyskuun alussa kahteen iltaan Helsingin Allas Sea Poolille huipentuva One more year (for a while) -kiertue.

Gasellien somekanaville on viime sunnuntaista alkaen ilmestynyt paljon huomiota herättäneitä videoita, jossa yhtyeen jäsenet ovat kertoneet kuulumisiaan ja paljastaneet mitä he ovat puuhailleet kuluneen vuoden aikana.

Thube Hefner on tehnyt intohimostaan ammatin, ja toiminut historian opettajana Oulunkylän yhteiskoulussa, Hätä-Miikka toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja perusti oman autokaupan, Musa-Jusa on keskittynyt sulkapallon treenaamiseen ja unelmoi Suomen johtavan sulkapalloinfluensserin asemasta ja Päkä on etsinyt henkistä kasvua itämaisista filosofioista sekä opetellut maalaamaan ja soittamaan handpan-rumpua.

Vaikka uusien juttujen kokeileminen bändihommien jälkeen onkin ollut avartavaa, on nyt aika jättää kokeilut taakse ja palata siihen, mitä Gasellit parhaiten osaa.

Yhtyeen 26 keikkaa sisältävä One More Year (For a while) -kiertue starttaa toukokuun lopussa Kuopiosta ja päättyy jo legendaarisen maineen saaneisiin perinteisiin Allas Sea Poolin keikkoihin 5.-6. syyskuuta. Niiden jälkeen yhtye jää keikkatauolle.

“Jusan Excel-taulukon mukaan Gasellit on tehnyt urallaan tähän mennessä reilut 900 keikkaa ympäri Suomen ja niiden päälle vielä kolme keikkaa Virossa. Kilsoja on siis kertynyt keikka-auton mittariin kiitettävästi. Me ollaan päästy bändinä mukaan moniin unohtumattomiin tapahtumiin, mutta samalla se on tarkoittanut sitä, että vuosien mittaan monet sukujuhlat ja ystävien häät on jääny keikkojen vuoksi väliin. Nyt on hyvä hetki keskittyä fiilistelemään noita muita juttuja. Thube hankki äskettäin veneenkin, joten kalastusreissuille tarvitaan aikaa”, yhtye kertoo.

“On meillä unelmia ja suunnitelmia myös bändin tulevaisuuden suhteen. Niistä ei kuitenkaan tässä vaiheessa haluta vielä hiiskua. Ollaan hiljaa niin saadaan kalaa. Kaikki selviää kyllä aikanaan. Ennen sitä me aiotaan nauttia viimeisestä kiertueesta ennen taukoa. Nyt ei oo mitään syytä säästellä, pistetään kaikki peliin!”, yhtye jatkaa.

Helsingin Oulunkylästä lähtöisin oleva Gasellit on noussut 16-vuotisen uransa aikana suomiräpin kärkinimien joukkoon.

Yhtyeen vakiintuneesta suosiosta kertovat sadat loppuunmyydyt keikat ympäri Suomen, useat radiohitit, lukuisat kulta- platina- ja tuplaplatinalevyt sekä vuoden yhtye- ja vuoden rap/R&B -Emma-palkinnot.

Yhtyeen tuotannosta löytyy hieno lista superhittejä kuten Perävalot, Laulu ilman sanoja, Pakko relaa ennen kun mä delaan, Kuvittele meidät siellä, Riks raks poks, Mitä mä Malagas?, Imus ja Muistanks mä väärin?

Gasellit on tullut tunnetuksi myös yhtenä Suomen aktiivisimmista live-esiintyjistä ja yhtye onkin kasvanut vuosien varrella sumuisista klubeista ja sivulavoilta festivaalien pääesiintyjäksi.

GASELLIT – ONE MORE YEAR TOUR (For a while)
31.5. Veto Festival, Kuopio
6.6. Kesärauha, Turku
7.6. Masafest, Kouvola
13.6. Yksityistilaisuus, Tuusula
13.6. Radio Nova -festivaali, Tampere
14.6. Varjofestivaali, Oulu
19.6. Tahkon Juhannus, Tahko
20.6. Himos Juhannus, Jämsä
21.6. Power Park Juhannus, Härmä
4.7. Saarikenttä Festivaali, Vimpeli
5.7. Kipinä Festival, Helsinki
11.7. Suomipop Festivaali, Jyväskylä
12.7. Suomipop Festivaali, Oulu
18.7. Tikkurila Festivaali, Vantaa
19.7. Vauhtiajot, Seinäjoki
20.7. Ilosaarirock, Joensuu
25.7. Headland, Lahti
26.7. DBTL, Turku
2.8. Porispere, Pori
7.8. Logomon Terassikesä, Turku
8.8. Simerock, Rovaniemi
16.8. Tapiola Festivaali, Espoo
29.8. Red Carpet Film Festival, Hyvinkää
30.8. Tykkimäen huvipuisto, Kouvola
5.9. Allas Sea Pool, Helsinki
6.9. Allas Sea Pool, Helsinki

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Gasellit

Kommentit

Oma kommentti