Heikensikö hallintouudistus poliisin liikennevalvontaa – näin vastaa poliisi!

Liikennevalvonnan taso ei ole laskenut poliisin hallinnon uudistuksen takia. Näin kertoo liikenneturvallisuudesta Poliisihallituksessa vastaava poliisiylitarkastaja Risto Lammi.

Henkilötyövuosilla mitattuna liikennevalvontaan käytetty työaika on kuluvana vuonna lisääntynyt 4,6 prosentilla vuoteen 2013 verrattuna.

-Tosin meille asetettuun henkilövuosien tulostavoitteeseen (619) emme vielä ole päässeet, vaan olemme siitä tammi-elokuun tilastojen mukaan jäljessä vajaat kolme prosenttia. Tämä johtuu siitä, että kaikki poliisilaitokset eivät ole kyenneet tuottamaan liikennevalvontaan sovittua henkilötyövuosimäärää nykyisessä haastavassa taloudellisessa tilanteessa, Lammi sanoo.

Automaattivalvonnan suoritteet ovat laskeneet kuluvan vuoden tammi-syyskuussa vajaat 10 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tämä johtuu seitsemästä lakkautetusta liikenneturvallisuuskeskuksesta.

-Tilanne on hyvää vauhtia korjautumassa. Syyskuussa päästiin jo tavoitteiden mukaiseen tasoon automaattivalvonnan suoritteiden määrässä ja tilanne parantuu kuukausittain, Risto Lammi arvioi.

Vuoden alussa tehdyssä poliisin hallintorakenteen kolmannen vaiheen muutoksessa poliisilaitosten määrä väheni 24:stä 11:een. Samalla lakkautettiin Liikkuva poliisi. Liikenteen valvontaa Liikkuvassa poliisissa tehneet henkilöt siirtyivät vastaaviin tehtäviin poliisilaitoksiin, joihin perustettiin liikennevalvontayksiköt.

-Liikennevalvonnan ammattitaito poliisista ei ole muutoksen myötä kadonnut mihinkään. Vuonna 2014 liikennekuolemat ovat vähentyneet, mikä osaltaan kertoo poliisi liikenneturvallisuustyön vaikuttavuudesta, Risto Lammi korostaa.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: poliisi, liikennevalvonta, hallintouudistus

Kommentit

Oma kommentti