Hotellivirkailija kertoo kuinka aasialaisasiakkaat huvittavat tavoillaan – ja sitten eivät huvita

Pyyhe, Rose, Puhdas, Hoito, Salonki, Kylpylä, WhiteHotellissa pitkän pätkän työskennellyt nainen kertoo, että ehkä värikkäimpiä asiakkaita ovat aasialaiset. Hän ei lähde leimaamaan mitään kansallisuutta erikseen, mutta kertoo tavoista, jotka poikkeavat hieman omistamme ja muiden länsimaisten asiakkaiden rutiineista.

-Ne luulee että kaikki ovet on automaatteja, joten lasisissa ulko-ovissa on oltava tarrat pelkästään siksi että ne ei kävelisi niitä päin. Mutta silti kävelee ja on mustelma otsassa, aloittaa virkailija tarinansa.

-Aamuyöllä vanhimmat aasialaiset heräävät, ja sitten he menevät pihalle tekemään jotain hidasta aamujumppaa. Samaan aikaan on ravintoloissa pilkku, ja ne pahimmat pubi-penat tulevat matkimaan kännissä niitten pappojen aamukarkeloita.

Ehkä ikävimpiä juttuja ovat matkustajien käytännönläheiset jipot, joita harrastetaan. Keitetään pikkuhousuja tai nuudeleita vedenkeittimissä ja aiheutetaan höyryn vuoksi palohälytys. Pyykkiä pestään myös ammeissa ja mikäs olisi siihen parempi kuivauspaikka kuin hätäpoistumistieportaikko.

Wc-paperia ei myöskään uskalleta pistää pönttöön. Siksi kakkapaperit ovat yleensä vessan lattialla.

-Ikävää on myös se, ettei kunnioiteta tupakointikieltoja. Erään kerran muuan poltteli huoneessa ja savua hän sitten puhalsi hiustenkuivaajalla käytävään, majoitusammattilainen kertoo Hymylle.

Aamiaiselle aasialaiset menevät ennätysaikaisin, kukonlaulun aikaan. Ottimia ei oikeastaan käytetä.

-Tulikuumiakin otetaan käsin, mitä ihmettelen…

Kun leipää on tarkoitus leikata palanen, aasialainen voi viedä sen helposti pöytäänsä ja murentaa sinne. Koko leivän.

-Erikoinen näky on se, että he ottavat lähes joka asialle oman lautasen. Tulee kyllä tiskiä. Ja sitten vielä jätetään kamalasti syömättä.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: aasialainen, asiakas, hotelli

Kommentit

Oma kommentti