Hymy selvitti: Tukiaisen koko rikoshistoria!

Johanna Tukiainen on jällleen ollut syytettynä pahoinpitelyistä ja kunnianloukkauksista. Päätös saadaan ensi viikolla – syyttäjä vaatii vankilatuomiota. Hymy selvitti Tukiaisen aiemmat tuomiot.

Naisella on jo vakuuttava rikoshistoria. Tuomioita on tullut kahdeksan eri kertaa. Kokosimme ne alle.

Elokuu 2010

Oikeus tuomitsi Tukiaisen neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kolmesta pahoinpitelystä ja kahdesta haitanteosta virkamiehelle.

Tammikuu 2011

Oikeus tuomitsi Johannan Varkaudessa tapahtuneesta törkeästä rattijuopumuksesta, virkamiehen vastustamisesta ja väärän henkilöllisyyden antamisesta. Rangaistukseksi tuli 80 päivää ehdollista vankeutta ja 40 päiväsakkoa.

Joulukuu 2011

Tuomittiin pahoinpitelystä, jossa Johannan lisäksi oli vastaajina kaksi muutakin henkilöä. Johanna sai 50 päiväsakkoa. Hän sai myös 400 euron uhkasakon, koska ei ollut saapunut aiemmin oikeuteen.

Toukokuu 2013

Tukiainen sai miehen pahoinpitelystä 60 päivää ehdotonta vankeutta. Tuksu valitti tuomiostaan hoviin, joka muutti sen 60 tunniksi yhdyskuntapalvelua.

Elokuu 2013

Tuomittiin pahoinpitelystä. Johanna oli jutussa myös asianomistajana, sillä häntäkin pahoinpideltiin. Tuomittiin 60 päiväsakkoon.

Syyskuu 2013

Tukiainen tuomittiin ex-aviomiehensä Arto Länsmanin pahoinpitelystä 45 päivän ehdottomaan vankeuteen. Valitti hovioikeuteen, joka muunsi tuomion 45 päiväksi yhdyskuntapalvelua.

Elokuu 2014

Tukiainen tuomittiin 30 päiväsakkoon kotirauhan rikkomisesta.

Lokakuu 2014

Tukiainen sai sata päiväsakkoa törkeästä rattijuopumuksesta.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: historia, Johanna Tukiainen, rikos

Kommentit

Oma kommentti