Hymyn uusi olympiasarja alkoi: Totuus Tapio Rautavaaran kuolemasta!

Tapio RautavaaraLegendaarinen urheilija ja musiikkimies Tapio Rautavaara aloittaa tammikuun Hymyssä olympiasankareita esittelevän sarjamme. Nelisivuinen artikkeli on kattava kuvaus miehen noususta yhdeksi kansamme ikoneista.

Syyskuussa 1979 Rautavaaran elämä muuttui traagisesti kesken valokuvaussession Tikkurilan uimahallissa. Kun valokuvaaja Pentti Pekkala oli virittämässä kalustoaan allasosaston puolella ja urheilusankari vielä saunoi, Rautavaara yllättäen kaatui iskien päänsä kovaan lattiaan. Päästä tuli verta, mutta lääkäri tutkittuaan miehen passitti hänet kotiin. Rautavaara kuoli aamuyöllä aivoverenvuotoon.

Valokuvaaja Pekkalan mukaan Rautavaara ei ollut uimahallissa humalassa, vaikka huhut ovat niin väittäneet.

-Sitä en tiedä ottiko Tapsa ennen saunaan menoa pukuhuoneessa huikan. Mutta hän ei ollut ottanut koko päivän aikana pisaraakaan, Pekkala vakuuttaa

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Pentti Pekkala, Tapio Rautavaara

Kommentit

Antakaa mestarin jo olla. Ajatelkaa hänen lapsiaan ja sukuaan. Jokainen on hyvä kuollessaan (kuolemansa jälkeen). Tehkääpä pilkkaajat sama eläessänne, mitä TAPSA teki.Teoistaan mies tunnetaan, eikä suurista puheista.

Ei Rautavaara ollut mikään puolimustalainen, oli ihan suomalainen.

Komea, viisas, huumorintajuinen, nöyrä, menestyksekäs artistina sekä huippuurheilijana. Siis, ruotsalainen.

Olen kuullut että Tapsalla olisi ollut lähes 2 promillea veressä ruumiinavauksessa. Mutta jos hänet lähetettiin kotiin ja kuoli vasta aamuyöllä, eihän se sitten mitään erikoista ole, että päissään oli. Olen ollut siinä uskossa että hänet vietiin sairaalaan suoraan uimahallista ja siellä kuollut.
Tapsa oli komea mies, liekö venäläistä verta?

Utelias Uuno: Kynäniska: nykyajan mies jolla ei ole lihaksia paskan vertaa missään koska istuu vain tietokoneen ääressä ja jauhaa paskaa.

Mitä väliä oliko humalassa vai ei kun ei autoa ajanut??Annettaisko edes yhden julkkiksen levätä rauhassa? Tapsan ura on hieno, mainetta ja kunniaa monella saralla. Kauniit muistot elävät, lepää rauhassa lapsuuteni sankari 🙂

tuo romanitausta saattaa muuten pitää paikkansa ulkonäön ja myös komean lauluäänen perusteella. Lahjakkaissa Suomen musamiehissä on muitakin vastaavia, esim. Remu ja Andy, vaikkei välttämättä ulkonäön ja laulun perusteella. No Olavi Virrasta voi ainakin todeta äänen komeuden.

Anteeksi, mutta voisitko kertoa, mitä käsite kynäniska tarkoittaa. – Ja juu, olen samaa mieltä, Tapio Rautavaara oli erittäin komea mies, ikääntyneenäkin. Olen nähnyt livenä pari kertaa, sekä Helsingissä että Tampereella.

Miksi enää ei ole noin komeita miehiä? Kaikki jotain lapsenkasvoisia paskahousuja… ja vielä kynäniskoja! 🙁

Tosimies ei taida tietää, että myös heteroseksuaalit levittävät hi-virusta.

Kertomastasi päätellen olet vasta teini-ikäinen, eikä sinulla ole kovin realistisia käsityksiä maailmasta. Taidat pelätä itse olevasi homo, ja tästä syystä olet homovihaaja.

– Säälittävä ja erittäin kapeakatseinen olet. Toivottavasti elämä opettaa.

No, juoppo saattoi olla, mutta ei ainakaan täyshomo, korkeintaan bi; hänellähän oli vaimo ja perhekin. – Mitä pahaa siinä on, kerropa?

Sen sijaan hänen kerrotaan olleen puolimustalainen, ja kenties siitä oli peräisin erittäin komea ulkonäkö, jota naiset rakastivat.

Mitenkäs tosimies nyt selittää Rautavaaran suosion? Vai lieneekö syynä se, ettei sinulla ole yhtä komeaa, edes sukunimeä, mitä? – Annapa kuulua, sinä mokomakin homokammoinen ja toisten leimaaja, ja sitä myötä nyky-yhteiskunnassa myös tod.näk. luuseri.

gfg. siellä pöhöttynyt ja vähävarainen urbelo amispohjalta yrittää päteä ja pönkittää olematonta itsetuntoaan.
Buaaaaah

Muistan kun tää juttu oli Hymyssä v.1979, kansikuvajuttuna. Silloin aikuiset puhu että hoitovirheen takia kuoli. Vajaat 10 vuotta Tapsaa vanhempi mummoni oli kuollut pari kuukautta aiemmin.

Tapio Rautavaara oli rehti mies!

Rautavaara oli nuoria urheiluun innostava suomalainen. Tapsa antoi nuorille opastusta kuinka tulee harjoitella.
Hän joka tunsi Tapsan muistaa iäti kuinka ystävällinen mies hän oli jopa meille pojankosseille.
Hatunnosto Tapsalle ja hänen muistolleen.

Vanhan kansan nuukuus kun datsunilla kotiin vaan lepäämään vaikka kova tälli jos se siitä tokenisi.

Oma kommentti