Ile Vainio täytti 60 vuotta ja muistelee kerrankin omaa elämäänsä

Sanoittaja, tuottaja ja laulaja Ilkka ”Ile” Vainio on nähnyt ja kokenut paljon huikean elämänsä aikana. Juuri 60 vuotta täyttänyt hulivili on syöpähoitojen jälkeen saamastaan jatkoajasta onnellinen. Mies tuntee kaikki, ja niinpä häneltä on usein kyselty muistoja edesmenneistä suuruuksista. Kerrankin annetaan Ilen muistella omaa taivaltaan – painetussa Hymyssä.

Ile sai elämälleen uuden jatkoajan, kun hän voitti suolistosyövän hiljattain. Nyt hän on täynnä virtaa, työ maistuu, uusia suunnitelmia on kehitteillä, eikä viinaakaan enää tarvita ilonpitoon. Ile lopetti juomisen kolme ja puoli vuotta sitten.

– Jos olisin dokannut, en olisi koskaan mennyt lääkäriin, se olisi kaikki mennyt jurrin tai kankkusen piikkiin, ja hoitamatta olisi jäänyt. Joku lääkärissä käynti olisi silloin vain haitannut muuta toimintaa, Ile päivittelee Vesa Häklin kirjoittamassa jutussa painetussa lehdessä.

– Kyllä Juhan kuolema 90-luvun alussa oli suuri käännekohta. Muistan kuin eilisen päivän viimeisen kohtaamisemme, jossa hän toi julki, kuinka ylpeä hän on siitä, että olen pärjännyt omillani, Ile kertoo isästään.

– Juha oli sanoittajana mestari, jonka tasoinen en ole. Mutta oon mä parempi kuin moni muu!

Saman vuosikymmenen aikana Ilestä tuli myös perheenisä. Mari-vaimonsa kanssa hän sai kaksi lasta Paloman ja Akselin. Vauhti oli kuitenkin edelleen raju.

– Tein vain töitä, tuotin levyjä, sanoitin ja juhlin artistieni kanssa, ja vahvasti muidenkin.

Perhe-elämä kärsi Ilen elämäntavasta, ja 2000-luvun puolella Ilelle ja Marille tuli avioero.

– Ajattelin silloin, että olen loppuelämäni sinkku. Päivystin omassa kotkanpesässäni jonkin aikaa täysin tukka pystyssä.

Sitten kohdalle osui vanha nuoruudenystävä, ja Ile alkoi taas nähdä elämän väreissä.

– Elina tuli elämään vuonna 2008. Vuonna 2010 menimme naimisiin.

Lue juttu Hymyn painetusta lehdestä!

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: 60-vuotias, Ile Vainio, Juha Vainio

Kommentit

Oma kommentti