Ilotyttö kertoi salaisuutensa – yksi kysymys kiinnosti yli kaiken kansaa

Yleisö sai kysyä ihan oikealta suomalaiselta ilotytöltä, ja ilotyttö vastasi. No siitähän tuli mielenkiintoista tekstiä.

Kohutun ja kesästä saakka seuratun Ilotyttö paljastaa -blogin 23-vuotias pitäjä on vastannut lukijoiden kysymyksiin ammattiaan koskevissa asioissa. Käsitellyksi tulee muun muassa se, saako ilotyttö orgasmin asiakkaansa kanssa, paljonko seksipalveluja myymällä voi suurimmillaan tienata – entä mikä on ollut noloin tapaus ilotytön keikkamaailmassa.

Muuan asia lienee kiinnostanut kaikista eniten:

-Kyllä, olen saanut orgasmeja asiakkaiden kanssa vaikka kuinka monesti. Nautin seksistä ja kun homma toimii niin miksi mä en sitä näyttäisi vaan pihtailisin, nainen kirjoittaa ja uhmaa stereotypiaa, jonka mukaan näin ei ammattilaisen harjoittamassa lemmessä tapahtuisi.

-Miesihanteeni on vanhempi, jopa kuusikymppinen, omillaan toimeentuleva, ei mustasukkainen mies. Ikäerojen kannattaja olen ollut aina, sillä minusta vanhemmissa miehissä on jotain aivan upeaa karismaa. En kylläkään seurustele tällä hetkellä. Mietin koko ajan että pitäisikö kertoa vai olla kertomatta että on huora. Vaihtoehdoista seuraa aina jotain: joko pahaa mieltä salailusta tai suhteen loppuminen totuuden kertomisesta, usein näin, nainen postaa.

Lisää ilotytön vastauksia kohutussa BLOGISSA, TÄÄLLÄ

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: blogi, huora, ilotyttö, prostituutio

Kommentit

Oma kommentti