Jani Sievisen elämäntyö palkittiin: ”Esitän suurimman kiitokseni äidille ja isälle”

Ex-huippu-uimari Jani Sievinen valittiin urheilun Hall of Fame -kunniagalleriaan Urheilugaalassa torstaina 13.1.

Sievinen on ensimmäinen uimari kyseisessä galleriassa, tiedottaa Uimaliitto. Jani itse on kiittänyt nöyrästi kunnianosoituksestaan, jota ei ole uskoa todeksi.

-Eilen oli suuri päivä minulle. En missään vaiheessa uraa epäillyt pystynkö nousemaan maailman huipulle. Se tuntui olevan vain itsestä kiinni. Ja se taas loi mahtavan motivaation hurjalle harjoittelulle. Minua treenattiin poikkeuksellisen usein lapsuudessa. Vuosi ennen peruskoulun alkua, eli 6-vuotiaana, olivat uintitreenit seisemänä päivänä viikossa. Ja päälle muut urheiluharrastukset, Jani muistelee.

Hän pitää meininkiä jälkeen päin hulluna, mutta se oli kuitenkin hänen polkunsa.

-Tänään tuntuu yhtä epätodelliselta kuin eilen päästä Suomalaisen urheilun Hall of Fameen eli kunniagalleriaan. Oudoksun ajatusta, jossa samassa galleriassa ovat Paavo Nurmi, Ville Ritola, Marja-Liisa Kirvesniemi, Matti Nykänen, Jari Kurri ja niin edelleen, Sievinen toteaa ja esittää nöyrän kiitoksensa kaikille valitsijoille ja vuosien varrella häntä kannustaneille.

-Iso kiitos seuralleni Nummelan Kisaajille. Suurin kiitos kuuluu isälle ja äidille. Ilman heidän omistautumistaan lapsensa urheiluun en olisi tuossa listassa mukana. Olo on tosi onnellinen. Nostan tänään maljan vaimon ja muutaman ystävän kanssa, Jani toteaa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Jani Sievinen

Kommentit

Oma kommentti