Jani Wickholm väitetystä ravintolatappelusta: ”Kaaduin ja ambulanssi tyrehdytti pääni verenvuotoa!”

Hymy kertoi eilen silminnäkijävihjeistä, joiden mukaan laulaja Jani Wickholm olisi ajautunut nujakkaan toissayönä Petäjävedellä sijaitsevan ravintolan pihalla ja paikalla kävi ambulanssi. Nyt Wickholm kertoo asiasta näkemyksensä.

Eilisen uutisen mukaan Wickholm joutui sanaharkkaan ravintola-asiakkaan kanssa. Tilanne kärjistyi Hymyn saamien vinkkien mukaan käsikähmään joka päättyi ambulanssin paikalletuloon. Myös ravintoloitsija vahvisti episodin, jossa laulaja oli osallisena. Hymy ei tavoittanut Jania eilen.

Nyt Jani haluaa selventää asioita Hymylle.

-Minä en pahoinpitele ketään eikä minua ole pahoinpidelty. Kaaduin Petäjävedellä ravintola Kanttarin edessä ja satutin pääni. Ambulanssi tuli paikalle tarkistaakseen ettei pahempia vaurioita ole sattunut. He tyrehdyttivät verenvuotoa. Sitten pääsin kotiin. Kaikki on okei, tässä ei ole ihmeellisempää, ystävällinen Jani toteaa Hymylle.

Hän korostaa vielä erikseen, että kaikki on hyvin ja maassa ”hyvä tahto”.

Mies on julkaissut kuusi albumia ja kokoelmalevyn. Ensi vuonna on odotettavissa uusi levy.

Eilinen juttu

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Jani Wickholm, pahoinpitely, tappelu

Kommentit

Oma kommentti