Janita Lukkarinen kertoi kuulumisistaan – tuomitsi kiusaajat

Saattohoidosta kotisaattohoitoon kesän aikana siirtynyt lymfoomaa sairastava Janita Lukkarinen on parin kuukauden tauon jälkeen kertonut kuulumisistaan somessa.

-Vaadin päästä pois, koska tilanteeni ei siellä (saattohoitokoti Terhokodissa) ollessa muuttunut omalla tavallaan oletetusti, eli en nukkunut pois, kuten oli ennustettu tapahtuvaksi jo vuodenvaihteessa.

-Nyt olen siis kotona saattohoidossa, tietenkin sairaalareissuja on kertynyt matkan varrelle, mutta mikä tärkeintä, pääsin lähemmäs lähimmäisiäni, vaikka tämä kaikki on tietenkin heille todella raskasta nähtävää, mutta mikään ei silti korvaa yhdessä vietettyä aikaa, Janita kertoo.

Hän paheksuu arvostelijoitaan:

-Tuskani on aitoa, se on kuin helvetti, ja silti muutamat kipeät yksilöt kehtaavat vääristellä sanomisiani jatkuvasti. Ihmiset ovat niin kipeitä päästään, eivätkä jätä edes kuolemaa tekevän perhettä rauhaan, vaan keksivät jatkuvasti uusia kipeitä valheitansa.

-Jokainen meistä on jonkun lapsi, vaikka et kiusaamisellasi satuttaisi kohdetta, niin sivulliset uhrit voivat kärsiä. Ja tämä on niin alhaisinta, hän tuomitsee.

Alla tuore kuva Janitasta:

View this post on Instagram

Syövän monet kasvot ✨ Kuten varmasti useimmat teistä muistaa, sain alkuvuodesta tosi rankat kortisonihoidot, jotka menivät hieman överiksikin, eikä hoitoa pyynnöistäni huolimatta lopetettu, painoa kertyi lähemmäs ?kg. Koin etten ollut omassa kropassani ja kärsin tuosta todella paljon, kun ymmärsin tilanteen vakavuuden, tuosta alkoi todelliset terveydelliset vaivat syövän päälle. ✨ Pääsin kotihoitoon, kun olin aivan loppu jatkuvaan kortisonin piikittelyyn suoraan suoniin ja vaadin päästä pois, koska tilanteeni ei siellä ollessa muuttunut omalla tavallaan oletetusti, eli en nukkunut pois, kuten oli ennustettu tapahtuvaksi jo vuodenvaihteessa. ✨ Olen siis kotona saattohoidossa, tietenkin sairaalareissuja on kertynyt matkan varrelle, mutta mikä tärkeintä, pääsin lähemmäs lähimmäisiäni, vaikka tämä kaikki on tietenkin heille todella raskasta nähtävää, mutta mikään ei silti korvaa yhdessä vietettyä aikaa. ✨ Vietin hiljaiseloa, koska elämäni koostui oksentamisesta, nukkumisesta ja järkyttävistä kivuista, joita en halunnut jakaa, koska tuskani on aitoa?, se on kuin helvetti?, ja silti muutamat kipeät yksilöt kehtaavat vääristellä sanomisiani jatkuvasti. ”Olen saamassa vielä hoitoa, joka minut parantaisi”, isääni oli onniteltu näin, miettikää sitä sydänkipua, jota tästä aiheutui, kun ihmiset ovat niin kipeitä päästään, eivätkä jätä edes kuolemaa tekevän lapsen-tyttären-siskon perhettä rauhaan, vaan keksivät jatkuvasti uusia kipeitä valheitansa. ✨ Jokainen meistä on jonkun lapsi, vaikka et kiusaamisellasi satuttaisi kohdetta, niin sivulliset uhrit voivat kärsiä. Ja tämä on niin alhaisinta. ✨ Nyt kun olen ympäröinyt itseni vain positiivisuudella, sain tänäänkin kuulla, kuinka taistelija olen, olen selättänyt ?sta kilosta takaisin melkein omiin mittoihin syöpää sairastaessa, kuinka taistelija olen, kun olen kävellyt saattohoitokodista jo kerran ulos, moni ei niin tee. Mä olen taistelija. ?⚔️

A post shared by Janita Angelina Lionheart JLu (@juanitapupu) on

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Janita Lukkarinen, lymfooma, some, syöpä

Kommentit

Oma kommentti