OM-kuvaryhmä

Janita Lukkarisen isä Iltalehdelle: En ymmärrä sitä pahuutta, että tyttäreni kiusattiin hautaan asti

Janita Lukkarinen menehtyi syöpää kolme vuotta sairastettuaan marraskuussa.

Hän antoi nuoren naisen syöpäsairaudelle kasvot, kirjoitti iloistaan ja suruistaan. Tämä aiheutti paitsi myötätuntoa myös paljon närää. Monien mielestä syöpää ei olisi saanut tuoda julkisuuteen näin paljon, ahkerasti ja usein. Se koettiin julkisuuden tavoittelemisena.

Janita oli kaunis nainen ja halusi näyttää sellaiselta sairaanakin. Hän meikkasi ja ehosti. Sekin oli monista suomalaisista väärin. Ei syöpäsairas saanut olla hyvännäköinen.

Lopputulemana olikin, että monien mielestä Janita valehteli koko sairautensa. Ei hän mikään sairas ollut, keksi kaiken ja rahasti lehtiä jutuillaan. Syöpäkeräyksenkin pisti tulille, ja lähti tiettävästi rilluttelemaan ulkomaille, kun ei vähään aikaan somessa riekkunut.

Ei riekkunut ei, sillä Jari-isä oli esittänyt tyttärelleen toiveen, että tämä säästäisi itseään. Haukkuja sateli ovista ja ikkunoista. Mikset jo kuole. Eikö tämä jo kuollutkaan. Tämäntyylisiin kommentteihin Janita tottui.

Loppuajan, pari kuukautta, hän oli hiljaa. Hänen kätensä eivät enää toimineet ja näkö oli lähtenyt. Mutta somelaulu soi. Haukkujat eivät luovuttaneet. Myös läheisiin oltiin yhteydessä ja törkyä ja lokaa sateli eri internet-alustoilla.

Iltalehdelle ensimmäisen ja viimeisen kerran haastattelun antanut Jari-isä sanoo lehdessä, että hänen tytärtään kiusattiin hautaan asti. Hän kertoo jutussa, että Janitan vointi vaihteli sairauden aikana, ja syöpäkasvaimet pienenivätkin jossain vaiheessa. Tämä taas oli kuin bensaa liekkeihin somearvostelijoille. Janitahan tietenkin valehteli – taas, ajatteli nettikiusaajien joukko. Eihän hän sairas ollut. Kohta tulisi ihmeparantuminen, ja sitten rahastettaisiin sillä…

Janita kuoli  marraskuun lopussa.

– Mun järki ei riitä siihen ihmisten pahuuteen. Siinä vaiheessa kun toinen makaa maassa ja kivut ovat niin kauheat, ettet pysty tekemään yhtään mitään kuin huutamaan tuskaa, niin toiset haukkuvat tällaista ihmistä. Se minulle on jäänyt suomalaisesta nykymenosta käteen. Ihmisten maailmankuva varsinkin somessa on vääristynyt, Jari-isä sanoo Iltalehden jutussa.

Janitan isä ei välitä julkisuudesta, mutta hän antoi haastattelun, jotta kukaan ei enää joutuisi kohtaamaan samanlaista kuin hänen tyttärensä joutui.

Iltalehden juttu on maksullinen ja löytyy täältä. Aiheesta kirjoittaa haastattelua siteeraten myös Terveyden Asialla -sivusto, täällä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: isä, Janita Lukkarinen, Jari, syöpä

Kommentit

Oma kommentti