Janne Kataja esittämästään Monsieur Mossesta: ”En halua että Raimo on sarjassa vain joku homo”

CMorella nähtävä Hymyä!-sarja kertoo Hymyn perustajan Urpo Lahtisen dynastiasta 70-luvun Suomessa. Sarjan tekijöitä on haastateltu tuoreessa Hymy-lehdessä. Juttu on Lasse Tuorilan käsialaa.

Sarjassa esiintyvän todellisen hahmon, Monsieur Mossen eli Raimo Jääskeläisen syntymästä tulee kuluneeksi tässä kuussa 90 vuotta ja kuolemasta tänä vuonna 30 vuotta. Mossea esittää Janne Kataja.

Mosse oli julkihomo, joka liittyi läheisesti Hymy-lehden maailmaan ja oli Urpon kavereita.

–  En halua, että sarjassa Raimo on vain joku homo. Pitää muistaa, että hänen nuoruudessaan homous oli vielä rikos. Hän oli rohkea ihminen sekä lisäksi taiteellinen ja herkkä, mutta samalla stadin katujen kundi, toteaa Kataja esittämästään hahmosta.

Suunnilleen kaikki Hymyä!-sarjan esiintyjät ovat tutustuneet 70-luvun maailmaan ja esittämäänsä hahmoon.

–  Olen tavannut paljon ihmisiä Raimon ystäväpiiristä. Heidän mukaansa Raimo piti suurta showta, kun oli paljon yleisöä, mutta ystäviensä joukossa hän oli ihan tavallinen, luovakin persoona. Minun hahmoni on kunnianosoitus Raimo Jääskeläiselle, toteaa Janne Kataja.

Lue juttu lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Hymyä!, Janne Kataja, Monsieur Mosse, Urpo Lahtinen

Kommentit

Oma kommentti