Jari Sillanpää on ruvennut aktiiviseksi somejulkaisijaksi. Suorastaan influenceriksi.

Jari Sillanpäätä voi kuulla kirkoissa vielä ennen joulua.
Tähän lienee syynä hänen uusien yhteistyökumppaniensa kehoitus, että somessa pitää näkyä. Jarihan taannoin kertoi pestanneensa kaksi uutta keikkamyyjää ja että rakenteilla on myös uudet kotisivut.
Siinä samassa hän kertoi, että häntä on neuvottu julkaisemaan jopa TikTokissa, joka on Jarille ihan uutta.
Alla olevilla videoilla hänen uusi tulemisensa influencerina. Videoilla vihellellään ja ollaan rentoja keskustelijoita.
Hyvä näin.
Kommentit
Oma kommentti