Jari Sillanpäätä voi kuulla kirkoissa vielä ennen joulua. Sillanpäälle joulu on rauhoittumisen aikaa.

Jari Sillanpään yllätys – ”Tämän haluan teille tarjota”

Jari Sillanpään suuri konserttikiertue Suomi-hitit oli jättimenestys. Yleisön pyynnöstä hän lähtee vielä kolmen konsertin kiertueelle kirkkoihin. Omien sanojensa mukaan se tapahtuu myös suuresta rakkaudesta jouluun.

– Haluan musiikilla välittää rauhallisen joulutunnelman. Se on vähän sitä, että vuosi on taas pulkassa, ja on aika rauhoittua hetkeksi ennen uutta tulevaa. Sen rauhan haluan teille tarjota.

Joulu on Sillanpäälle hiljentymisen aikaa.

– Joulu on aina ollut minulle se paras vuoden juhlista.

Yksi muisto kohoaa ylitse muiden.

– On paljon hienoja joulumuistoja, mutta yksi aika erikoinen tapahtuma on jäänyt mieleen. Vietimme perheen kanssa joulua Luostolla Lapissa.  Joulupäivän aamuna menimme porojen vetämillä reillä jylhän metsän kautta osallistumaan joulukirkkoon, joka pidettiin ulkona.

– Saimme kaikki käsiimme pienet joulukuusen kynttilät. Vaikka oli kylmää, niin tunnelma oli aivan mahtava, Sillanpää kertoo.

Sillanpää esiintyy 3. joulukuuta Hangon kirkossa, 10. joulukuuta Rovaniemen kirkossa ja 17. joulukuuta Helsingin Vanhassa kirkossa. Jouluohjelmisto on täynnä kaikkien tuntemia, rakkaita ja koskettavia kappaleita. Niitä ovat muun muassa Sylvian joululaulu, Varpunen jouluaamuna ja Jouluyön hiljaisuus.

Liput ovat myynissä Lippu.fi-palvelussa.

Teksti:Hymyn toimitus
Kuvat:OM-arkisto

Kommentit

Oma kommentti