Jasmin Mäntylälle historiallinen haukkumakirje!

Jasmin MäntyläMalli, juontaja, laulaja ja nykyinen kunnallispoliitikko Jasmin Mäntylä kertoo blogissaan saaneensa vihaisen kirjeen eräältä kajaanilaiselta henkilöltä. Jasmin ei paljasta vielä, mitä asiaa kirje koski, vaan sanoo kirjoittavansa asiasta Kalevan Pohjoisen ääni -blogiinsa. Hän valaisee meitä kuitenkin hieman:

-Sain elämäni ensimmäisen politiikkaan liittyvän haukkumakirjeen. Odotin vastaavanlaista postia jo vuoden 2008 kunnallisvaalien alla, mutta mitään ei tapahtunut… Ennen eilistä. Kirjeen kirjoittanut kajaanilainen oli purkanut sydäntään antaumuksella A4-arkin molemmin puolin, ja hyvä se on tuntojaan saadakin ulos. Kirjoittaja sai minut pohtimaan tiettyjä asioita – ei itsestäni, vaan hänenlaisistaan vihaisen palautteen antajista, Jasmin kirjoittaa.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Jasmin Mäntylä

Kommentit

Kiitos paljon. Odotinkin näin yksityiskohtaista infoa jostain asiasta. Mutta mikäs asia tässä on?

Tekihän tuo pelkkiä laulukeikkoja orkesterin kanssa monta vuotta, kaikkea hyvää myös vaalitaistoon. on hyvä ehdokas ja kaunis nainen.

Juontaja?Millaisen koulutuksen saanut.Laulaja?Karaoke?

Minä,Minä,Minä,Minä,Minä,Minä ja vielä Me Myself and I.

Oma kommentti