Jasmin sai suojelijajoukot!

Jasmin MäntyläKokoomuksen kansanedustajaksi pyrkivä Jasmin Mäntylä kirjoittaa Kalevan Pohjoisen ääni -blogissaan muutama päivä sitten Oulussa vaalikopilla tapahtuneesta välikohtauksesta, jolta hän onnekseen säästyi täpärästi.

-Uskon näiden hyökkääjien hakeneen jotain ongelmaa ja riitaa – sen vuoksi kai he olivat vaalikylään suunnanneetkin luotiliiveihin pukeutuneina. Jollain heistä oli kuulemma ollut myös jokin veitsi tms. mukanaan, Jasmin selostaa blogissaan.

Poliisit kuitenkin hoitivat tilanteen ripeästi, eikä kukaan läsnäolijoista vahingoittunut.

-Poliisien todella nopea toiminta on suuren kiitoksen ansainnut, sillä muuten tuossakin välikohtauksessa olisi voinut sattua mitä tahansa, Jasmin bloggaa.

Ex-kohukaunotar oli juuri ennen hyökkäystä siirtynyt puolueensa omistamaan Kahvila Korvaan. Se onkin turvallinen paikka.

-Jos joitain ongelmia tulee, niin Kahvila Korvassa kävijöistä olen saanut hyvän suojelijajoukon itselleni.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Jasmin Mäntylä

Kommentit

Siellä se silti jatkaa kunnallispolitiikassa oulussa joten saamme lukea jasminista viel pitkään!

ei edes turhasta julkisuus tyrkyttämisestä huolimatta saanut kuin 350 ääntä.. Buahahaa Ex-nyrkkeilijä Jukka ”Pyöveli” Järvinenkin sai 1 756.. :DDD

Onneksi tämä turhake ei päässyt eduskuntaan. Yksi ilonaihe ainakin.

mitä täh?!

jäiköhän lollotissit väliin, vai miltä suojeltiin

missäs se noste siellä politiikassa oli??????+ kuis ny kävikään?? Sitäpaitsi.. emme ole kauniille kateellisia, jos on tyhjä latvasta niin sit on!

Suomen kansa tarvitsee kyllä suojelijan jos tällainen tyhjäpää eduskuntaan pääsee. Samoja seinäruusuja kuin karpelat ym. turhakkeet.

ken vanhoja muistelee sitä tikulla silmään! ottaistte jasminista mallia ja siirtysitte nykyhetkeen menneen sijaan. hän osaa ainakin käyttää elämän hyvin ja ottaa siitä kaiken irti, se on kadehdittavaa.

kävelijät pitäisi jasmiinan sijaan saada suojauksen, jos ajaa kännissä päälle

Säälittäviä nämä kateelliset ja katkerat ihmiset jotka vihaa kauniita ihmisiä ja varmaan kokoomustakin! Naurettavaa touhua luulla et tuollaset puheet tai kirjotukset vaikuttaa mihinkään. Mäntylä on hyvässä nosteessa politiikassa ja näyttää olevan onnellinen, hyvä niin!

Kaunis on mut sitäkin tärkeempää on tuo jasminin hyvä luonne. eikä ole mamu, on syntynyt oulussa suomessa. jännä kun ihmiset ei osaa ite etsiä tietoa mistään tai sit ne ei vaan osaa lukea. onnea vaaleihin tälle kaunokaiselle.

Tsemiä Jasmin, olet ihana kaunis ja fiksu nuori nainen. Katkeria ihmisiä riittää aina mutta sinä pärjäät omana itsenäs ja politiikassa oot saanut hyvät kannukset. Moni vois ottaa sinusta oppia rohkeudessa ja siinä miten elämässä pitää mennä eteen päin. Oot aikuistunut ja oppinut virheistäs.

hän tarvitsee suojelijat koska: oulussa rotuaarilla äärioikeistolainen mies vaati valokuvaajalta salaa otettujen kuvien poistoa pitelemällä rinnuksista kiinni?

juu ja kukahan tuollasta äänestää edustajaksi??voi luoja!!!

-Rattijuoppo
-Turhin julkkis 2001
-ilkka kanerva

Tää on ilmeisesti uus suvi linden

Lumoava kaunotar josta on tullut pikkuhiljaa myös uskottava poliitikko.ONNEA vaaleihin ihan tosi paljon!

Oi ihana jasmin! Suomen kaunein nainen, luonnollinen kaunotar joka on ihan helkkarin hyvässä kuosissa nykyään. Ottasin tuon naisen kyllä itellekin! Sexy ja suloinen.

edelliselle… latinotyylinen? ANNA MUN NAURAA! mikäs jasminis on latinoa? helvetin leveet hartiat? pituus? silmät? poskipäät? kerro, koska jasmin on todella, todella, kaukana latinokaunottarista. ei oo pieni, ei oo tiukka, ei oo tulinen, ei oo seksikäs! tuo edellinen kommentti oli loukkaus kaikkia latinonaisia kohtaan. mäntylä näyttää intialais-chewbaccalta.

Ei kumpikaan, äiti suomalainen ja isä intialainen. Kaunis eksoottinen nainen, latinotyylinen kaunotar! Suomen upein livenä varsinkin!

”…he olivat vaalikylään suunnanneetkin luotiliiveihin pukeutuneina.”

>Näistä valopäistä oli vain yksi pukeutunut luotiliiveihin.

Hyvä Jasmin! Ei tuollaisia hulluja kuulukaan kestää, eikä väkivaltainen toiminta ole ikinä oikein! Äänen oon jo sulle antanut, kaverit menee äänestään sua kans sunnuntaina. Tsemii paljon!

Muistakaa mennä äänestämään ja mielummin jotain muuta kuin kokoomusta.

Suomalaisilla on nyt mitta täyttymässä ainaiseen poliitikkojen valehteluun ja tavallisen kansalaisen kyykyttämiseen!

Eiköhän näis kansan mielenilaisuissa ole jo siittä kyse !! ettei kansa enään suvaitse ehdokkaiksi kaiken maailman joutavuuksia????

”…he olivat vaalikylään suunnanneetkin luotiliiveihin pukeutuneina.”

Näistä valopäistä oli vain yksi pukeutunut luotiliiveihin.

”Jollain heistä oli kuulemma ollut myös jokin veitsi tms. mukanaan”

Yksikään uutinen tapahtumista ei kertonut ainoastakaan veitsestä.

KOKOOMUSLAISILLE: MILLOIN LAKKAATTE VALEHTELEMASTA KANSALLE?

Oma kommentti