Kohukaunotar Johanna Tukiaisen parin viikon takaisesta jenkkimatkasta on poikinut kallis jälkipyykki.
-Tulli nappasi sisareni ja minut haaviinsa. Jouduimme maksamaan 1700 euron tullausmaksut ja kymmenen päiväsakkoa tullipetoksesta, Johanna huokaa.
-Koska kuljin sinistä viivaa pitkin, saimme sakot. Olisi pitänyt kuulemma suoraan kävellä tulliin. Maksoimme jo kamalasti matkalaukkujen ylipainosta Miamissa. Tämä on aivan törkeätä ja suoranaista kiusantekoa, kohublondi jatkaa.
Tukiaisen sisaruksilla oli Miamin-tuliaisina yhteensä kuusi matkalaukullista vaatteita, kenkiä ja elektroniikkaa.
-Saimme tavarat ulos oltuamme ensin neljä tuntia tullivirkailijoitten kiusattavana. He penkoivat kaikki tavaramme ja keljuilivat meille. Rahat piti maksaa käteisellä, joten vasta kun 1700 euroa järjestyi, saimme tuliaiset takaisin.
-En ollut tiennyt tullimääräyksistä, mutta niin kuulemma on, että EU:n ulkopuolelta saa tuoda vain 170 euron arvosta tavaraa. Tämä on ihan naurettavaa! Tukiainen manaa.
Tukiaisen Julia-sisaren uutisoitiin napanneen menomatkalla Yhdysvaltoihin tujun coctailin lääkkeitä ja alkoholia lentokoneessa. Hän joutui bostonilaiseen yksityissairaalaan.
-Nyt sieltä on lähestytty 4000 dollarin laskulla. Vakuutuksen pitäisi korvata kulut, mutta ongelmana on se, ettei vakutuus tule vastaan, jos lääkkeiden kanssa on nautittu alkoholia. Yksinomaan lääkkeiden yliannostus korvataan.
Asiaa selvitellään paraikaa.
Tanssijakato!
Tukiainen suree Hymylle myös sitä, että hänen ympärillään jo pari kuukautta vellonut kohu on vienyt tanssijoita Tukiaisen tanssiryhmältä, Glamour Dollseilta.
-Etsimme jatkuvasti tanssijoita ryhmäämme, joten kaikki halukkaat voivat ottaa minuun yhteyttä, Johanna lupaa.
Keikkoja Dollseilla riittäisi, sillä Tukiaisen ympärillä pyörinyt kohu on tehnyt hänestä melkoisen nähtävyyden.
Johannaan voi ottaa yhteyttä meilitse: johanna@dollsdancers.fi
hyvännäköinen, hih.
rohkea, hah
hyvät rinnat – so what. ja silikonia.
se vasta kirpaisee,kun tavaroista saa maksaa 22 % alvia täällä – se lasku on varmaan vasta tulossa ;-). Aivan törkeää….
se vasta kirpaisee,kun tavaroista saa maksaa 22 % alvia täällä – se lasku on varmaan vasta tulossa ;-). Aivan törkeää….
Olen edellisten kanssa samaa mieltä, että kyllä se on hienoa,kun Johanna uskaltaa olla rohkea. Hän on hyvännäköinen, jollaisija siis Suomi todella kaipaa. Tsemppiä nyt jatkossa !!!! Pää pystyyn Suomi-tyttö ja tuulta purjeisiin.
Sama täällä. Voi ihanaa että on tällainen nainen täällä Suomessa!!!!!!!!!!! Ja kyllä on näyttävä tyttöystävänikin sitä mieltä, että jo on aikakin että Suomessa on joku joka USKALTAA olla megabeibe.
Johanna on ehdottomasti Suomen ykkösblondi! Megabeibi, megajulkkis, tullimiehet vaan kateellisia! Eikö vaan ärsytäkin ihmiset tuollainen nuori, muodokas (ihanat isot rinnat ja pyöreä muodokas peppu), pitkät vaaleat kiharaiset hiukset ja ruskettunut iho tavallisia taviksia? Suomi kaipaa Johannan kaltaisia upeita ilmestyksiä, onneksi ei jäänyt Miamiin!
olet todella kuuma pakkaus ihan sähinää kuuluu
JA PYSY SIELLÄ =D
TULE JOHANNA TÄNNE LAPPIINKIN
Hyvä Johanna olet satumaisen hieno. Pääsi vähän lipsahtamaan tullissa, mutta ei sillä väliä, kun et vaan itse välitä !! Kyllä kaikki taas menee kohdalleen. Upea blondi kertakaikkiaan !!!!!!
HYVÄ PETE,ASIAA
white trash kansaa on suomessakin
Jessus mitä p***asakkia! Kuinka idiootteja nämä bimbot voivat oikesti olla? Ei hyvää päivää…
Ei voi kuin huokaista, voi pyhä yksinkertaisuus. Tunnen syvää myötähäpeää.
Johanna tosiaankin luulee että jotain Jenkeissä kiinnostaa hänen naamansa. Eiköhän jokainen ihminen käryä tullissa tuollaisten tuliaisten vuoksi ja sillä ei todellakaan ole väliä minkä väristä linjaa kävelee. Johanna kun luuli että hän olisi selvinnyt ilman rangaistusta jos olisi kävellyt ”tullattavien puolella”. Ei jeesus, mikä bimbo! Sitä paitsi mielestäni 1700 euroa kuulostaa pieneltä siihen tavaramäärään nähden.
Mahtava nainen. Hänhän on saanut uuden ihailijalaulunkin http://www.myspace.com/karipeitsamo
Johanna Tukiainen on aivan oikeasti jumalainen olento. Näettehän kuinka hän herättää keskustelua missä vain – ja paljon. Tämä nainen on kuin Midaksen kosketus. Kaikki mihin hän koskee muuttuu kullaksi – lehdille.
Syndit = suojukset
Miksi KRP olisi kiiinnostunut Tukiaisesta. Palaas nyt taas sieltä Telluksen pinnalle. Missä lie kuussa oletkin.
Millä rahalla nti Tukiainen matkustaa, shoppailee, maksaa tulleja ja lääkärikuluja? Koska verottaja ja KRP ovat kiinnostuneita hänen tulojensa ja menojensa selvään epäsuhtaan? Tästä Hymyn toimittajat saavat vielä hyvät hymyt!
Ilmiselvä narsismihan tuosta paistaa läpi. Aika pahalaatuinenkin jopa; samat lait eivät Johannan mielestä ilmeisesti koske häntä samalla tavalla kuin muita, vaan niiden noudattamatta jättämisestä seuraavat rangaistukset ovat ”kiusantekoa ja keljuilua”. Uskomaton tapaus!
Todella hienoa! Kirjoitinkin tästä aiheesta jo aiemmin ketjuun https://hymy.fi/tasta-puhutaan/tukiainen-laihdutti-5-kiloa-samppanjalla, jossa puhuttiin noista tuomisista. Ihmetytti todellakin, miten nuo viisi matkalaukkua per sisko saatiin tullista läpi laillisesti.
Ja eihän niitä sitten saatukaan. Ja kuvaa todella hienosti kyseisen naisen ajatusmaailmaa, että hän selkeää lakia selkeästi rikottuaan vielä kehtaa väittää että _häntä_ on kohdeltu tässä väärin!
Muuten, eivätkös nämä siskokset ole reissanneet jatkuvasti Suomen ja USA:n väliä? Miten nämä tullisäännöt ovat heille jääneet näin epäselviksi?
Joko aiemmilla reissuilla on onnistuttu välttämään ostohimoa (vaikea uskoa!) tai sitten tuo tullin ohi tuominen on ollut siskoksille arkipäivää. Hyvä että vimein jäivät sentään kiinni.
Nyt on minun päiväni pelastettu! Tekisi ihan mieli soittaa Johannalle ja sanoa IN YOUR FACE B’****!
Eihän se bimbo edes tunnista tullin vihreätä linjaa, kun puhuu sinisestä. Olisko sukunimi muutettava Tuliaiseksi, kun narahti tullissa?
Näin käy, kun ei ehdi naamansa peilistä tuijottamisen lisäksi lukemaan esim. lehtiä. Tai ottamaan pikkuasioistakaan selvää…
JOKAINEN jolla on vähänkään älyä päässä pystyy avaamaan tullin nettisivut ja katsomaan tullirajat. Ja jos nettiä ei ole, voi tietoa etsiä myös puhelimella.
Uskomattominta on se, että tukiaiset pitävät tullimiesten toimintaa kiusaamisena. Kysehän kun on kuitenkin siitä, että tukiaiset rikkoivat lakia.
Vanha sanonta ”Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.” saa näillä neideillä jatkon ”Ja kukkaro.”.
Turhin julkkis koko suomen historiassa
voi tottoroo .. on siina alyn jattilainen nainen
Mitä tarkottaa syndit?
Onpa hieno kansikuva tuolla etusivulla. HAHAHAHAH!!!
Mistä puusta näitä mimmejä aina tipahtaa? …Antakaa seuraavalle putoajalle syndit.
Seurusteleekohan Johanna vielä??? Milloin saamme lukea uutisia siitä,e ttä hän on sinkku? Kyllä olisi suomalaismiehille kuhinaa punttiin.
Ihana ihana Johanna! Tämän naisen kun saisi!!!!!!!!!!!!!!! Grrr ja murrr!!!!