Joukkotappelu Jethron yökerhossa: ”Ulkomaalaiset ryhmät aiheuttivat, mikään määrä portsareita ei olisi riittänyt”

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Turun Kauppatorin reunassa sijaitsevassa Jethro Rostedtin omistamassa Studio-yökerhossa käytiin joukkotappelu, jota rauhoittamaan saapui useita partioita. Ravintola päätettiin tyhjentää ennen aikojaan.

Poliisi on aloittanut esitutkinnan joukkotappelusta. Se on todennut, että vallinneisiin olosuhteisiin nähden järjestyksenvalvonta oli riittämätöntä.

Rostedt itse ei niele moista väitettä. Hän puolustautuu sosiaaliseen mediaan laatimallaan kirjoituksella, jonka on otsikoinut: ”Jengiväkivalta lisääntyy”.

-Yökerhossamme kävi viime yönä välikohtaus, mikä äityi joukkotappeluksi. Media kirjoittaa ja poliisi siteeraa: ”järjestyksenvalvonta täysin riittämätöntä”. Itse kommentoin, että ulkomaalaistaustaiset ryhmät aiheuttivat joukkotappelun, mihin mikään määrä järjestyksenvalvojia ei olisi riittänyt. Väkivaltaa kohdistettiin myös henkilökuntaamme.

Jeti peräänkuuluttaa kansalaisturvallisuutta. Se on hänen mielestään pian suuri kysymys.

-Tämänkin jutun kohdalla toimittaja sanoi, että juttuun ei voida laittaa osallisten maahanmuuttaja-taustaa, koska poliisi sitä ei kertonut heille. Poliisi kyllä osasi kertoa, että järjestyksenvalvonta oli täysin riittämätöntä, mikä taas ei pidä paikkaansa, vaan toimimme täsmälleen siten kuin laki velvoittaa. Pitäisikö ongelmasta ruveta käymään keskustelua ja esittämään konkreettisia toimenpiteitä vähättelyn ja piilottelun sijaan? Kun tuon tämän todella ison ongelman esille, olen varmasti rasisti, mutta kun en ole.

Teksti:JT Tuomela
Avainsanat: Jethro Rostedt, joukkotappelu, ravintola, Studio, Turku

Kommentit

En ole Rostedin ihailija,päin vastoin ,mutta noissa jengi asioissa taitaa Jethro puhua aiaa.. Tekisi mieleni sanoa mitä ajattelen asiasta, mutta sitten olisin rasisti, joka todella en ole.. Sanan vapauden vallitessa et saa sanoa yhtään pahaa sanaa maahan muuttajista ,koska rasisti teema nostetaan heti esiin..

Ulkomaalaiset ryhmät?, tarkoitetaanko tässä niitä jotka eivät uskontonsa vuoksi juo alkoholia?, silti he istuvat ravintoloissa ja aiheuttavat joukkotappelun ja ihan selvin päin. Aika vaikeeta uskoa että limpparin voimalla tapellaan.

Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta ja iltapäivälehdet kehtaavat vielä sensuroida.

Oma kommentti