Juha Mieto ei kaipaa enää elämäänsä naista

Kurikan jätti Juha Mieto täytti viime kuussa 70 vuotta, ja kertoilee kuulumisistaan Hymyn painetun lehden haastattelussa.

Jouluun liittyy Miedon ajatuksissa myös haikeutta. Tapaninpäivänä tulee kuluneeksi 23 vuotta, kun Juhan Minna-vaimo menehtyi sydänkohtaukseen. Samalla Juha jäi yksinhuoltajaksi parin pienelle pojalle Juha-Petterille, joka tuolloin oli 8-vuotias.

– Se joulu ei unohdu koskaan, kaikki oli hetkessä poissa. Se oli kova paikka, mikä kosketti aivan toisella tavalla kuin urheilu-uran pettymykset. Kaikkeudessaan puolison menettäminen ja kun oma lapsi menettää äitinsä, on toista luokkaa, Mieto myöntää.

Mieto ei lopulta jäänyt murehtimaan.

– Elämän oli kuitenkin jatkuttava, sillä ajatuksella lähdettiin eteenpäin.

Uutta rakkautta Juha Mieto ei ole rinnalleen kelpuuttanut, eikä tässä iässä enää sellaisesta haikailekaan.

– Nautin erakkona olemisesta. Viihdyn kotona hissun kissun. Ei minulla ole tarvetta leuhotella ympäriinsä. Tässä alkaa olla jo ikääkin, nyt eletään luppoelämävaihetta.

Lue juttu Hymystä, lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Juhamatti Nieminen
Avainsanat: Juha Mieto

Kommentit

Oma kommentti