Julkkis hävisi juorulehdelle oikeudessa!

Kirjailija Katariina Sourin (ent. ”Kata” Kärkkäinen) ja Seiska-lehden noin kahdeksan vuotta eri oikeusasteissa kestänyt kiista on vihdoin päättynyt Seiskan voittoon korkeimmassa oikeudessa. Asiasta kirjoittaa STT.

Hovioikeudessa Souri oli saanut 8 000 euron kärsimyskorvaukset ja lehden päätoimittaja ja kaksi toimittajaa sakot yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Souri totesi MTV3:n Viihdeuutisille olevansa järkyttynyt päätöksestä, ja tulevaisuudessa hän keskittyy antamaan lausuntoja vain työasioistaan.

Lehdistölle KKO:n ennakkopäätös on merkityksellinen, sillä se osoittaa, ettei julkkis voi olla julkkis vain halutessaan, sillä julkisuus ei ole luvanvaraista. KKO katsoi, että Kärkkäisen suhdeasioita oli käsitelty julkisuudessa aiemminkin, ja Souri oli antanut asialle – oikeustermistöä käyttäen – ”hiljaisen hyväksynnän” olemalla puuttumatta siihen.

STT:n mukaan Souri saa kuitenkin yli 4 000 euron korvauksen siitä, että hänen oikeustaistonsa on kestänyt kohtuuttoman pitkään. Hän joutuu samalla oikeuskulujen maksumieheksi.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Kata Kärkkäinen, Katariina Souri, Seiska

Kommentit

Älä muuta viserrä. Naurettava nainen. Ja samoin hänen ”tapailemansa” liikemies, nykyinen köyhtynyt pörssimiljonääri antti piippo.

KATA OLET JÄRKYTTYNYT ! ITSEHÄN OLET JULKISUUTEEN VONKUNUT JA MIEHIÄSI ESITELLYT ERI NAISTENLEHDISSÄ JA OLIKO ILONASSA VIIMEISIN HAASTATTELU ,JOTEN MIKSI ET HÄVIÄ JULKISUUDESTA ?

Oma kommentti