Jutta G: ”En ehdi kiireeltäni edes telkkaria katsoa”

Fitnesskisoihin valmistautuva Jutta Gustafsberg valittaa blogissaan maat ja taivaat kuinka rankka elämänvaihe hänellä on. Treenaus, palaverit, valmentaminen, paperityöt ja kaverin yrityksessä hääräily vievät tältä neidiltä kaiken ajan.

– Olen herännyt tällä viikolla aamuisin klo 7 joko aamuaerobisen, tai salitreenin tekoon. Max on sporttileirillä, joten illat ovat vapaita. Minun tapauksessani se tarkoittaa sitä, että tuo aika käytetään työntekoon. Eilen kävin Helsingissä palavereissa ja purin Sunnevan kanssa kuormaa Tampereen keskustan Sunny´silla klo 23 saakka. Sen jälkeen olin niin väsynyt, että hoipertelin kotiin. Mutta vielä oli jaksettava kone avata ja alkoi sähköpostien naputtelu. Tänään olen ollut lenkillä klo 7, ohjannut kolme ihanaa ja varsin erilaista valmennettavaa, tehnyt oman treenin, hoitanut firman paperiasioita, soittanut liudan tärkeitä puheluita, alustanut syksyn markkinointisuunnitelmaa, noudattanut dieettiä, psyykannut valmennettaviamme, sopinut uusia treeniaikoja… Laiska töitään luettelee, mutta älkää hyvät ihmiset kahdehtiko! Minä en katso ikinä edes televisiota – ei ole aikaa.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Jutta Gustafsberg

Kommentit

”Kiire on ihmisen oma aiheuttama tila” …mulla ei oo vapaalla kiirus minnee, ainoastaan töissä mutta silloinkin mennään sinivilkut päällä ja jonkun muun takia on tosi kiire ja se on OK kiirusta. Monia asioita olen kuitenkin ehtinyt harrastaa ja tehdä mutta kun pitää niissäkin jonkun rotin niin ei se mun elämää ole hallinnut…suosittelen priorisoimaan oman ajankäytön logistiikan uusiksi 🙂

jokainen tyylillään kateelliset ja paksut buahahahahahaha mene mualle itkee,juttus naurattaa yhtävähän kuin kuivuvanmaalin katselu

Tekee tässsä muutkin hommia aamu7mästä lähtien ja treenaa ja illalla kannettavan ääressä musasoi ja tv,auki,se on ajanhallintaa,jota sä et osaa

Naurattaa, kun kateelliset perheenäidit ja paksut ukot haukkuvat täällä Juttaa. Jos joku haluaa pitää itsestään huolta, niin kuinka se on muilta pois? Telkkarin tuijottaminen on ”turhaa” puuhaa, sen me kaikki tiedämme, mutta vaikeaa näköjään se on monien myöntää.

Jutta Virtanen, luulee olevansa joku megaihminen. Kuule nainen, täällä on muitakin jotka tekee työtä kokopäiväisesti (takana yliopisto-opinnot, muistaakseni sinulle takana ammattikoulutasoiset opinnot tai korkeintaan opistotasoiset), tekee uraa työelämässä, muutama lapsi ym. Sinä et ole ainoa. Suurin osa suomalaisista naisista tekee hommia niska limassa ja hoitaa siinä sivussa perheen!

Jukka Jukka…voi sinua kuinka bodaus on surkistanut aivosi. Ei ole kiireiltä aikaa katsoa televisiota…mutta paskaa blogiasi jaksat pykätä ja arvostella muita inhottaviksi läskikasoiksi ja laiskoiksi ihmisiksi. Jukalla on näköjään kirjaimellisesti munaa. Yksi neuvo, se on ammatinvalinta kysymys jos meinaa ruveta ahdistamaan.

hommais nyt edes sen ELÄMÄN!!!köyhät jutut tuntuu MR.jutalla olevan….

Laiska töitään luettelee: noudattanut dieettiä jne OMG!
Seitsemältä ylös! OMG!
Siis miten toi pystyy LOL 🙂 olemaan noin vitun pahvi…

Aivan tokeröltä vaikuttaa puheineen.

Loppupalaminen edessä. Hullun touhua! Onko aikaa edes lapselle?

Oma kommentti