Kai Merilä selätti vakavan sairauden! – Kuolemanrajakokemuksesta hittibiisi!

Kai Merilä selätti vakavan sairauden, hänellä oli kuolemanrajakokemus, joka Merilän mukaan synnytti kesäkuussa julkaistavan bändisinkun musavideoineen.

– Musiikki on mun tapa käsitellä kuolemanrajakokemustani. Kävin henkisesti aika kaukana kotoa taivaanportteja kolkuttelemassa, kertoo edesmenneen Matti Nykäsen luottotoimittajanakin tunnettu julkkisreportteri Kai ”Kaitsu” Merilä, 57.

Hired Gun -rockbändiltään uuden englanninkielisen sinkun Long Way From Home julkaisseen Merilän elämä oli päättyä viime kesänä, kun hän joutui sairaalaan taistelemaan hengestään. Vuosia salakavalasti oireillut sappirakko räväytti haiman kuolettavaan tulehdukseen.

– Juhannuspäivänä iski järjetön kipu ja taju meni. Vaimo soitti ambulanssin, joka onneksi oli sattumoisin Somerolla, kolmen minuutin päässä kotoani, Merilä kertoo hymy.fille.

Toimittajamuusikko kiidätettiin tajuttomana TYKS:iin Turkuun ja liitettiin hengityskoneeseen. Merilän tulehdusarvot olivat lähes tuhannessa yksikössä.

– Lääkäri oli sanonut vaimolleni suoraan, että en todennäköisesti selviydy hengissä.

 

Bändikuva otettiin kaksi kuukautta ennen Merilän sairastumista.

Eloonjäämiskamppailu

Alkoi kuukausien ankara eloonjäämiskamppailu. Neljäntoista kirurgisen vatsan tähystysleikkauksen ja 165:n sairaalavuorokauden jälkeen Merilä pääsi kotihoitoon jouluksi. Lähes 96-kiloinen punttisalilla hankittu olemus oli kuihtunut peräti 31 kiloa kevyemmäksi.

– Nyt olen saanut painoa jo kahdeksan kiloa takaisin ja ammattilaisen tekemän kunto-ohjelman. Kesällä on tarkoitus nousta takaisin ratsun selkään myös viihdetoimittajantyöni saralla, Merilä hymähtää.

Kovin moni ei sitä tiedäkään, mutta Merilällä on vuosikymmenien kokemus myös muusikkona. Kotitoipilaana maaliskuussa hän herätti Hired Gun -bändinsä kuukausien hiljaiselosta ja kynäili kokemuksistaan kasarityylisen rockrallin Long Way From Home.

Kai Merilälle kertyi sairautensa aikana yhteensä 165 sairaalavuorokautta.

Sinkkukappaleesta tehdään myös musavideo. Sinkku ja musavideo julkaistaan kesäkuun alussa.

– Biisin sanat syntyivät yhtenä toipilasyönä ja ne kertovat uudestisyntymisestä ja vanhan minän taakse jättämisestä. Kerron myös, että lähetin vaikeimpana hetkenä maailmankaikkeudelle rukouksen, joka onnekseni myös kuultiin. Biisi on mun selviytymiskertomus pakattuna noin kolmeen minuuttiin.

Rajatilakokemus laittoi myös Merilän elämänarvot uusiksi.

– Oli meikäläisen aika pysähtyä ja rauhoittua. Nyt käyn päivittäin luonnossa kävelylenkillä vaimoni ja koirieni kanssa. Ihastelen maailman kauneutta ja kiittelen universumia uudesta alusta. Alkoholikin jäi. Lääkäri selvensi, että lasillinenkin voi viedä minut Matin (Nykäsen) seuraksi yläilmoihin taivasbaariin. Sinne en aio mennä.

Keikkalavoille nelihenkinen Hired Gun suuntaa harkitusti kesällä. Bändi soittaa pääosin tunnetuimpia hittejä muiden muassa Bon Jovilta, Bryan Adamsilta, U2:lta, Billy Idolilta ja Bruce Springsteeniltä.

– Uskalsin hyvän toipumiseni johdosta luvata bändini keikalle juhannuspäivänä 21. kesäkuuta Tammelan Venesillan leirintäalueen juhannusjuhlille. Tuolloinhan tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun elämäni oli pysähtyä. Eli juhlakeikka!

Uusi sinkkubiisi saa silloin ensiesityksensä livenä.

– Biisi on myös kunnianosoitus vanhalle kunnon aidosti soitetulle kitarabändirokille, Merilä tokaisee.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Kai Merilä

Kommentit

Oma kommentti