Kari Tapion poika Joona Jalkanen elokuvan ensi-illan alla: ”Olin isälle poika, työkaveri ja ystävä”

Edesmenneen iskelmälegenda Kari Tapion poika Joona Jalkanen, 41, on huojentunut mies. Takana on selätettynä vakava masennus ja isästä kertova elokuva valloittaa pian valkokankaat. Ikävä ei kuitenkaan poistu koskaan.

Hymyn toimittaja Kai Merilä kävi tapaamassa Joonaa, ja haastattelu on luettavissa Hymyn painetun lehden eli printin sivuilta.

Kari Tapion elämästä kertova elokuva Olen suomalainen tulee teattereihin ylihuomenna.

– Muistan, että jo isäni elinaikoihin häneen oltiin yhteydessä leffan tiimoilta. Kari otti kunnian nöyrästi vastaan ja elokuvaidea jäi suunnitteluasteelle työpöydälle, Joona kertoo.

Elokuvaidea alkoi kuitenkin itää vahvasti uudestaan Kari Tapion poistuttua ajasta ikuisuuteen 2010 joulukuussa.

– Kun olin päässyt rankimman sokkivaiheen yli, ryhdyin toden teolla ideoimaan elokuvaa. Se oli myös äitini toive. Ajattelin, että se olisi hieno kunnianosoitus isäni pitkästä ja menestyksekkäästä urasta. Äitini Pian kuoltua vuonna 2015 päätin, että tämän hankkeen mä vien maaliin, tuli mitä tuli.

Joonalle tuli myös isänsä ammatti tutuksi jo lapsena, sillä Pia-äiti laittoi kuopuksen usein mukaan keikkamatkoille.

– Tajusin vasta aikuisempana, että olin mukana eräänlaisena jarruna, että isä ei olisi lähtenyt keikan jälkeen omille teilleen.

Muusikkoisän keikat alkoivat aina myöhään yöllä.

– Hän yritti aina nukuttaa mua lukemalla sarjakuvia. Sitten kun isällä alkoi keikka, mä livahdin hotellihuoneesta yökerhoon. Siellä mä hilluin muiden mukana jo neljävuotiaana ihan pikkutunneille saakka, Joona naurahtaa.

Joona sanoo Kari Tapion olleen lempeä isä.

– Hän ei ikinä yrittänyt tuputtaa meille pojille mitään väkisin, vaan kannusti kaikessa. Äiti oli puolestaan kurin pitäjä.

Yhden ainoan kerran Joona muistaa saaneensa isältään fyysisen rangaistuksen… Lue lehdestä lisää.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Joona Jalkanen, Kari Tapio, Olen suomalainen

Kommentit

Oma kommentti