Kari-Tapion poika: ”Tämä ottaa välillä aivoon!”

Jani JalkanenKari Tapion poika Jani Jalkanen otti solistin paikan menehtyneen isänsä orkesterissa. Marraskuussa hän julkaisi ensimmäisen levynsä. Mutta vertailuun hän ei vieläkään ole tottunut.

-Omalla tavallaan se on toki kunnia-asia, mutta toisaalta se vähän ottaa aivoon, kun koko ajan verrataan faijaan. Kaikki muusikothan haluavat tehdä omaa juttuaan, mutta tälle tilanteelle ei nyt voi mitään, Jani toteaa.

Isän maine on avannut miehelle ovia, sen Jani myöntää suoraan.

-Mutta luo tämä tiettyjä paineitakin. Välillä tulee mieleen, että pitääkö tässä tehdä tuplaten duunia, että lunastan paikkani.

-Ei ole väärin sanoa, että jatkan isäni työtä, sitäkin se on. Olen kuitenkin tehnyt tätä työtä jo monta vuotta, Jani muistuttaa.

Miehen koko haastattelun voi lukea Hymyn tammikuun numerosta.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Jani Jalkanen, Kari Tapio

Kommentit

Jani ei ole mikään tuomittu rikollinen,vaan veljensä.Älkää sekoittako Jania, Joonan kannabis ym kuvioihin.
Lukekaa jutut kunnolla,niin tiedätte ketä osoitella sormella.

TUOMITTU RIKOLLINEN! Onkohan myös hintti? taitaapi olla joten vois vetää ittensä jojoo saatanan narkkihomo.

täälä aukoo päätään vain säälittävät pellet ikä noin 18-23 ei aiheuta edes kommentoitavaa

Komea mies. Tosiaan jokainen on yksilö, eikä pidä verrata. Tekee sen verran kuin itsestä tuntuu, ei arvosteluista kannata välittää.

Se Sebastian joka helium-äänellään yritti vökäjää,ei sille kysyntää löytynyt. Oli se ja valinta Tangokuninkaaksi.

Voi morjenttes. KUKA IHME NYT OLISI EDES VERRANNUT ? Perusta nyt vaan Jalkasen poika-ressu se oma bändi ja yritä saada ittellesi keikkoja(ja yleisöä sinne). Ja LOPETA ITSE JO VERTAAMISESI ISÄÄSI. PISTE.

Ukolla muitakin ongelmia kuin huumeet ja viina. Mikähän on tuo soittotaidon kanssa?? Tuskin pärjää muualla kuin isin-pändissä.

Ei ollut onneton,taidat olla itse feer…paljonko sai palkintoja levyistä,suomen suosituin ja kunnioitetun esiintyjä…vaikka sä et tykännytkään..ja Jani älä välitä pöntöistä,jotka eivät tiedä mitään,jatka samaan malliin

Kari Tapio oli onneton laulaja ja nää pojat on vielä surkeampia. Ei jatkoon.

Eiköhän se ole Ile Vainio,joka korjaa suuremman potin tästä bisneksestä!Tangokuningas Sebastian kerto lehdissä,että keikkatuloista ei jäänyt kun muutama satanen.Ile Vainio pisti suurimman osan omaan taskuun!

Isänne maineellahan te ratsastatte ja isästänne jatkuvasti jankutatte ja laulatte.

Miks sitte ite yrittää ottaa isänsä paikan!? Vaikkei rahkeita siihen riitä lähellekkään!!

Saisi tuokin poika jo hiukan omillaan elää.
Noista ”mestarien”lapsista kunnioitan lähinnä Olavi Virran poikaa,Paulia.Nöyrästi kunnioitti isänsä loistavaa uraa,lauloikin,muttei jäänyt lehtiin ruikuttamaan.

Ei pojasta polvi parane.
…josko ei isäkään enkeli ollut.Yritys syrjäyttää avl.ulkopuolella syntynyt poika ilman hänelle kuuluva perintöä laski Kari Tapion ja muun perikunnan suosiota huimasti.Ainakin minun mielestäni.

Isä työllisti, mutta nyt pitäis pärjätä omin avuin. Onko vaikeata??? KASVA MIEHEKSI ! Vähemmän huumeita ja kännäystä, niin kyllä se siitä. Ennen kaikki tuli valmiina. NYT EI !

Ukolla ei nuppi kestä kun pitäis ITSE ansaita arvostuksensa. ÄLÄ AINA ITKE! Huumeetkin mukana kuvioissa.

Julkkisisän/äidin jälkikasvun osa EI ole helppo. – Vaan ovat siinä monet onnistuneetkin, jos ovat tehneet töitä itsenäisesti ja oman suuntansa mukaisesti + kouluttautuen.

En nyt ryhdy luettelemaan nimiä, pyydän muita palstan kirjoittajia tekemään sen, jos tarvis.

Ja juu, kunnioitan Kari Tapiota suuresti, Jalkasen poikia en välttämättä kunnioita yhtään. – Luusereilta vaikuttavat.

Juu, EI Jalkasen pojat täytä Isänsä saappaita millään. Rupeisivat jo tekeen ITSE jotain sellaista mistä saisivat ”kiitoksensa”!

Minkä helvetin takia pitäisi verrata isään? Nämä apinat ovat lähinnä säälittäviä. Juuri otsikoitiin kun pojat jäivät kaman käytöstä ja kasvatuksesta kiinni. Täysin turhia, verrattavissa Tuksuun ja Saana Parviaiseen…

Joskos olisikin parempi, että tekisit ”sitä omaa muusikonuraasi”, etkä enään jatkaisi isäsi ”paikalla” bändissä- ettei ottais niin päähän. Perusta vaikka oma bändi 😉

Mutta! eihän sua tunnettu ennenkuin isäsi kuoli! ikävä kyllä!

Jani Jalkanenhan voisi lopettaa isästään puhumisen, jos niin ottaa aivoon. Kaikki julkkisten lapset elävät vanhempiensa varjossa, ei se mitään uutta ole. Jotkut jopa vaihtavat nimeä, kun eivät halua tulla koko ajan vertailluksi. He todella haluavat tehdä sitä omaa juttuaan.

Kari Jalkanen R.I P. -Älkää te pojat enempää mustatko isänne mainetta.

”Eihän tässä ole tarkoitus rahastaa isin maineella ei ollenkaan…”
Tosi vakuuttavaa

Turha haukkuu,kyllä Jani on töitä tehnyt musiikin parissa kauan,ja voin sanoo ,että laulaa mahtavasti,ostakaa Janin levy ,niin kuuletta miten hyvä laulaja on…kiitos Janille

Isänsä maineella ratsastajia tämä Jani ja Joona.Säälittävää,ettei itse ole mitään saatu aikaisesti,ja nyt ratsastetaan isän maineen varassa.

Lopeta jo toi saman levyn pyöritys,aikansa kutakin.Kiitti jo riitti!

vois jo loppua näidenkin tuo mediassa pyöriminen ja valitus.. ei ketään jaksa kiinnostaa..

Voi että kun olisitte välillä hiljaa!! Kuinkakohan monta vuotta jaksatte käyttää hyväksenne.. Levyt varmaan myy kun kokoajan itkee lehdissä!

Oma kommentti