Katri Helenalle Elämäntyö-Avainlippu: ”…ostan vain kotimaista…”

LAULAJA/SINGER KATRI HELENA, 21.10.2008
© Tommi Tuomi/KUVARYHM€/SKOY

Katri Helenalle myönntettiin Elämäntyö-Avainlippu.

Katri Helena. Kuva: Arto Wiikari/Otavamedia

Rautainen Avainlippu-tunnustus myönnettiin hänen mittavasta ja merkityksellisestä työstään suomalaisen työn ja kulttuurin eteen.

Katri Helenan sinivalkoinen ääni ja rakastetut kappaleet ovat kulkeneet suomalaisten rinnalla vuosikymmenten ajan. Hänen laulunsa ovat muovanneet kansallista identiteettiämme ja toimineet yhteisenä tunnekielenä sukupolvesta toiseen, kerrotaan julkaisussa.

Katri Helenalla on merkittävä rooli myös Avainlipun historiassa: vuonna 1965, kun Avainlippu-tunnus syntyi, Katri Helena esitti ”Avainasemassa”-jenkan osana ”Osta suomalaista” -kampanjaa.

Kappaleen sävelsi ja sanoitti Saukki eli Sauvo Puhtila. Laulun sanoma, suomalaisen työn ja kotimaisuuden arvostamisesta ja suosimisesta, on säilynyt ajankohtaisena sen syntyajoista lähtien ja pätee yhä tänäkin päivänä.

Tänä vuonna Katri Helena päättää poikkeuksellisen upean laulajauransa, samana vuonna kuin Avainlippu täyttää 60 vuotta.

”Kaikki nämä 60 vuotta olen ajatellut niin, että suomalaista ensin ja ostan vain kotimaista, jos se vain suinkin on mahdollista. On hienoa, että nuoret ihmiset löytävät suomalaisuuden, koska sehän on takuu sille, että menestymme edelleenkin.” -Katri Helena

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Katri Helena

Kommentit

Oma kommentti